Syyttäjä: Ei ole ihmisellä oikeutta viedä henkeä täysin elinkelpoiselta koiralta.

Puolustus: Oikeutta? Tässä tapauksessa kyse oli ihmisen velvollisuudesta lopettaa koira, jonka elämänlaatu oli huonontunut sekä ennaltaehkäistä kärsimyksiä.

S: Varmoja todisteita siitä, että koira kärsisi tilanteesta, ei ole ja sen elämänlaatua olisi pystytty parantamaan, jos näin olisi haluttu tehdä.

P: Koiran elämä oli tehty niin hyväksi kuin olemassa olevilla voimavaroilla oli mahdollista ja todisteet lähes päivittäisestä kohtuuttoman suuresta stressista ovat kiistattomat.

Ja sitten siirrytään vähitellen kohti likaisia yksityiskohtia, kuten näissä oikeussalidraamoissa on tapana. Mutta antaa niiden jäädä suljettujen ovien taakse.

Olen pitkään uskotellut itselleni, että Kompa tottui hyvin työpäivän mittaiseen yksinoloon tai oikeastaan sisälläoloon, sehän sille isompi juttu kuitenkin oli. Ja illalla se oli niin helppo, nukkui vaan sohvannurkassa tyytyväisenä, kävi välillä juomassa ja palasi nukkumaan. Mutta jossain vaiheessa on pakko avata silmät sille mitä tapahtuu, kun ei ole paikalla ja myöntää, ettei pysty enää tarjoamaan rakkaalle erityiskoiralleen sen tarvitsemia olosuhteita.

Maanantaiaamuna nostin Kompan tutusta sohvannurkastaan syliini ja kannoin autoon, ei siksi, ettei se pystyisi hyvin kävelemään itsekin, vaan siksi, että halusin pitää sen oikein lähellä. Ansa tuli mukaan saattamaan tyttärensä viimeiselle matkalle. Yliopistollisessa eläinsairaalassa Kompa sai nauttia monen ihmisen huomiosta ja silittelystä, se söi paljon herkullisia maksapaloja, kun sitä juoksutettiin aivan liian tasaista käytävää ataksian toteamiseksi. Vasta ulkona lääkäri näki lieviä oireita liikkumisessa. Magneettiin tuli kiireellisempi tapaus ja saatiin vielä hetki porukalla ulkoilla ja ihmetellä kevään merkkejä. Sitten tuli aika lähteä ja Kompa nukkui syliini.

"Et ole poissa, vaan luokseni saavut mukana jokaisen nousevan aamun ja jokaisen tummuvan illan myötä saan kuiskata korvaasi hyvää yötä."

Koepaikalla huomasin, etten sittenkään ollut ihan kunnolla valmistautunut. Kisakirja oli kyllä hommattu ja täytetty ajoissa, mutta olisi sen voinut ehkä varmistuttaa tuomarilla jo etukäteen, vai onkohan sallittua? No kuitenkin, siinä ahtaassa ovensuussa odotellessa tuli myös mieleen, että vaikka olin valinnut naistuomarin, niin ei sitten tullut mieleen, että mustaterrierien järjestämään kokeeseen saattaa tulla sellaisia isoja mustia koiria. Ja että ylipäänsä paikalla saattaa olla erinäköisiä, omituisia otuksia, joihin Kasku suhtautuu epäluuloisesti. Sitten vielä hallin ovi paukkuu melkoisesti, sirulukija ei meinaa toimia, karvaisemmista otuksista ei sirut löydy ennen kuin Kaskusta löytyy, koska tiedän tarkkaan missä siru on. Mutta siinä vaiheessa tuomari ei muista laittaa sitä ylös ja se haetaan vielä uudestaan, kun muut tutkittu. Sähläyksen keskellä alkaa itseä epäilyttää koiran kykeneminen mihinkään toimintaan, sen verran häntä koipien välissä se pyrkii ulos hallista. Mutta aksatreenit hallissa on tehnyt tehtävänsä. Ulkolenkin jälkeen se on ihan reippaana menossa sisälle ja kun sieltä vielä löytyy A-este odotustilasta, niin usko on palautunut. Parin kontaktipalkkaamisen jälkeen onkin aika mennä kehään luoksepäästävyystarkastukseen. Siinä ei mitään yllätystä, Kasku antaa hipaista itseään, kun saa itse lähestyä, niin ihana tämä uusi sääntö.

Paikallaolo. Kolme koiraa rivissä, Hieman yllättäen Kasku menee maahan naapurin käskystä. Mutta eipä tätä paljoa ole treenattu kavereiden kanssa. Pysyy hienosti, mahtaako se edes hengittää sfinksiasennossaan. Arvosana 8.

Seuraaminen. Odotusten mukaisesti, miten sen nyt sanoisi...ilmavaa:) Mutta kyllä sillä suurimman osaa kaaviota oli ainakin yksi tassu maassa. Ja tuomaria nauratti. 8.

Maahanmeno. Upea, nopea tippuminen. Seuraamisen vuoksi piste pois. 9.

Luoksetulo. Jee, siistii! Vino perusasento loppuun, ei kai siinä vauhdissa nyt ehdi kovin tarkkaan tähdätä, mutta ei sentään törmännyt. 9.

Noutoesineen pitäminen. Tähän neiti näppärä keksi ihan oman version, eikä ikinä ole edes vihjannut treeneissä vastaavaa. Ihan kuin se olis vitsaillut, että mitäs annoit pikkukoiralle leonbergille mitoitetun kapulan (pureskelua rajoittamaan, eikä se edes tehonnut). Kasku meni maahan heti kapulan saatuaan, pysyi siellä kapula suussa, leuka käyden koko ajan ja kun otin kapulan pois, se nousi takaisin perusasentoon. 7.

Kauko-ohjaus. Tätä on treenattu eniten, kun ekalla istumaan nouseminen on niin vaikeaa. Nyt nousi, mutta hieman vajaasti. 9,5.

Estehyppy. Kai aksakoira nyt hypätä osaa. 10.

Kokonaisvaikutus. Tuomari piti meidän esityksestä, oli kovasti hyväntuulinen sen jälkeen. Koikkaloikkiminen sais hieman vähentyä, mutta oltiin yhtä mieltä siitä, että parempi näin päin kuitenkin. Eiköhän saada tarkkuutta lisää, kun ikää karttuu ja treenimäärääkin vois ehkä hiukan lisätä. 9.

Pisteet 172, ALO1, sij. 2. Ja mikä tärkeintä, oikeus siirtyä seuraavaan luokkaan.

Eilen käytiin epistelemässä ja olikin hauskat kisat, kun välillä joku jaksaa järjestää jotain erilaista. Molemmat koirat osallistuivat sekä putkiralliin, että knock-out- kisaan. Putkirallissa 15 putkea, lähdössä ja maalissa juostiin siivekkeiden välistä, joten kaikki säkäluokat pystyivät menemään sekaisin. Palkinnot jaettiin kuitenkin luokittain. Kaskulla ja Ansalla hyvät vedot, mutta molemmilla yhdellä putkella pientä epäröintiä, mikä näkyi heti ajassa. Kasku 6. Ja Ansa 8. Kisaajia 31 kpl. Pienet ruokapussit saatiin silti, kun 10 parasta palkittiin. Pudotuskisa oli taas niin jännä, tai toinen kertahan tää oli, kun tällaiseen pääsin osallistumaan. Radalla oli kohta, johon en keksinyt Kaskulle oikeaa ohjausta. Sitä kun pitää viedä pitkälle ja sitten ei ehdi seuraavaan paikkaan millään. Eikä se oikein vielä lue takaohjauksiakaan riittävän hyvin. Ja Ansan kohdalla en ilmeisesti tehnyt minkäänlaista suunnitelmaa, koska samaan paikkaan hyllytettiin, vaikka sen olisi voinut ohjata eri tavalla. Mutta ekassa parissa Kaskulle sattui kaveri, joka hylkääntyi jo meitä aiemmin, joten Kasku jatkoon. Ansa oli päässyt arvonnassa parittomana suoraan yhden kierroksen eteenpäin, mutta sen tie päättyi siis tokalla kierroksella. Kaskun kanssa vaihdoin hyllykohdan ohjausta ja hiukan tuurillakin sain sen kaukaa takaa uppoamaan oikeaan putkeen ja ehdin vielä herätä omasta hämmästyksen aiheuttamasta jäätymisestä ohjaamaan sen maaliin oikein, jatkopaikka oli meidän. Kahdella keskimmäisellä vedolla en edes tiedä miten meidän kilpapari pärjäsi, mutta finaalissa vedettiin sitten vaan nopeampina koko kisan voittoon! Näitä kisoja sais olla useamminkin, en mä noilla kertakäyttöradoilla oikein osaa heti arpoa oikeaa ohjausta, kivampi kun saa vaihtaa ja kokeilla uudestaan.

Ekalla mahdoton kepeille meno, mutta putkessa se ei ollut, siitä iso plussa. Ja A toimi tällä kertaa, ilmeisesti taktiikkana pitää nyt olla taakse jääminen. Ei mitenkään nopein suoritus, mutta jos nyt edes olisi joku tapa tehdä se puhtaasti ja jatkomahdollisuuksin. Edellisissä kisoissahan Kasku loikkii sieltä sitä ripeämmin pois, mitä enemmän koitan kiihdyttää eteen sitä estämään tai kääntämään jonnekin. Joten koitetaan pitää tämä jatkossa ja lähdetään sitä sitten nopeuttamaan. 10 ja 6. sija, vain 13 tulosta radalta, kisaajia lähemmäs 60, ei paha. Luulen tosin, että tältä radalta jäi sihteeriltä huomaamatta keppien jälkeinen kosketusvirhe, koska lapussa on vain pari kieltoa.

Tokassa sujuvampaa ohjausta, Kasku irtoaa kivasti, hieman liiankin kivasti. Juuri kun ehdin ajattelemaan, että miksi olen leijeröimässä tätä hyppyä koiran kanssa, joka kieltää vähemmästäkin syystä, niin nyt ei edes harkinnut kieltoa, vaan jatkoi sujuvasti kiertoradalla väärään päähän putkea. Hyvä muistutus taas, että tän koiran kanssa voi ja pitää juosta yhdessä, niin osumatarkkuus kasvaa. Ja kontaktit taas hyvät.

Hyppyratakin kivasti. Uskalsin vaihtaa keppien jälkeen puolta, siitä plussaa, mutta tietty miinusta siitä, ettei tollasta puolen vaihtoa oltu esitelty koskaan ennen koiralle. Mutta kuuliaisesti korjasi puolen sitten kuitenkin. Sen jälkeen typerä aloittelijan moka hyllyksi, mutta muuten taas tyytyväinen omaan ja varsinkin koiran etenemiseen.

Tämä Vantaan reissu kyllä opetti, että ajo-ohje pitää aina olla kirjoitettuna mukana, sähköisiin vempeleisiin ei ole luottaminen ja varsinkin niiden pudottua kartalta, on pysähdyttävä ja ihan itse ajateltava mistä tultiin ja mihin ollaan menossa. En meinaan koskaan ole eksynyt noin pahasti paperikartta/etukäteen karttaohjelmista kirjoitettujen ohjeiden aikana.

Auto alkaa valmistua, en viittinyt kuvia kääntää, koitan muistaa ottaa uusia, kun seuraavaksi paikalla käyn. Kovasti odotan, että pääsee kokeilemaan mitä tuli hankittua. Eihän unelmien toteuttaminen koskaan ole ihan järkevää, niistä menee silloin paras hurmio, mutta tää on ehkä kuitenkin aika kiva juttu.

Muuten suurin uutinen on tämä

Pikkasen meinas alkaa jännittää, kun ekana lähtee, tekee kohtuu hyvän nollan radalla ja seuraa sitten miten toiset saa virheitä toistensa perään. Outi vetäisi Q:n kanssa kyllä niin mahtavan radan, että olis sillä sertinkin ansainnut, mutta onneksi muisti edes melkein heti kertoa heillä sellainen kyseiseltä tuomarilta jo olevan. Ansan agilityura sai siis eräänlaisen pisteen peräänsä. Mutta eiköhän meidän nähdä radalla yhdessä hyppelevän vielä jonkun aikaa. Ens viikonlopun tavoitteeni ansaohjauksessa on huutaa ennen suoritettavaa estettä, ei vasta sen jälkeen.

Eilen kisattiin tsaun hallissa ja tais olla tuomari hieman hajamielinen, kun ekaksi radaksi oli tarjolla lähes ykkösluokan rata. Sen verran sai laittaa tossua toisen eteen, ettei ehtinyt paljonkaan mokata, pari laajempaa kurvia, mutta muuten täydellistä menoa ja saatiin kerrankin kunnon vertailuaika. Tätä luokkaa meidän nopeus on, lähellä kärkeä, muttei kuitenkaan ihan, mutta se riittää, jos vaan saatais osumia hiukan edes useammin. http://tsau.info/upload/document/kilpailu_2015-10-25_B_agilityrata_9586.html

Pari muutakin rataa tosi hyvällä menolla, tokalla pohdin ja jännitin itse tulevaa kohtaa, minkä Kasku kuittasi alkamalla haukkua kesken pujottelun ja tulemalla keskeltä ulos. Että jos vaikka oppis tekemään ohjauspäätökset ennen radalle menoa ja keskittymään siellä koiraan. Vika radalla ekan radan tuomari korjasi erheensä ja rata tuntui jo ihan kolmosluokkaiselta. Eli siellä piti juoksemisen lisäksi ohjata. Silti loistavan tuntuista menoa. Kasku ei vaan suostunut ottamaan sille tarjoamaani viskiä, tiedossa on kyllä ohjauksen heikkous, mutta kyllä se vielä oppii. Uudella lähestymisellä jo suostui hyppäämään ja sitten mentiin taas lujaa.

Bondi kävi tänään kilpirauhaskontrollissa ja todettiin taas sekä unelma- että harmipotilaaksi. Sille saa tehdä mitä vaan ja se vaan olla möllöttää häntä heiluen. Oikein juoksi sisälle lääkäriin, ettei ainakaan mitään traumoja ole mistään jäänyt. Mutta toisaalta, siltä ei meinaa löytää suonta ja kun sen vihdoin saa kiinni, verta tulee hirveen hitaasti. Ehtii hyytyä ennen kuin on riittävästi. Mutta jos nyt ei kerta kaikkiaan mistään stressaa, niin ei kai sen verenkään tarvii hirmu vuolaasti virrata. JA SE OLI LAIHTUNUT! Melkein 5 kiloa kesän aikana, lääkäri piti nyt hyvän painoisena, tästä koitetaan pitää kiinni, 37kg, se on siinä.

Agilityn piirimestiksiin sentään päästiin juoksusta huolimatta. Ansa sijoittui melkein 7. sijalle, mutta en jaksanut taistella toista rataa ihan loppuun asti, siitä hyl. Agiradalta oli alla 15, eli ei sekään ihan sujuva ollut, kovin ansamainen kuitenkin. Kaskulla neljä starttia, joista yhdestä tulos. Onneksi se kieltovitonen osui joukkueradalle, sijoitus 4. mutta nollalla oltais oltu toisia.

Muuten Kaskun meno ( tai siis mun suoriutumiseni) on parantunut jonkun verran. Nyt saadaan nolla melkein joka reissulta. Omista kisoista tuplatulos, taas kieltovitonen torppasi toisen nollan, mutta toisaalta olis tossa voinut käydä huonomminkin, sen verran kuitenkin joutui kalastelemaan. 

http://youtu.be/LecmZIfMSF0

Ansa oli taas ihana oma itsensä, ei se edelleenkään käänny ja kun kuonon eteen tulee kaikenlaista mielenkiintoista, pakkohan ne on suorittaa. Mutta suoraa se kyllä kulkee hienosti :D 

http://youtu.be/opN2XoQSHHE

Ainoa varsinainen uutinen lienee, että Kompa täytti eilen 6 vuotta. Pieni videopätkä näyttää, että hyvin menee vieläkin, ei mitään fyysistä muutosta entiseen. Siitä on vaan tullut sen verran ovela, että se osaa hakea aidan alituspaikkoja ja pyrkii aktiivisesti poistumaan pihalta heti kun selkänsä kääntää. Joten se ei ulkoile enää ilman valjaita ja 15 metriä jälkiliinaa perässään. 

http://youtu.be/odJMtK0Y6U4

Kompalla siis kaikki hyvin. Se on nykyisin täysin kotikoira, tyytyväisenä makailee sohvalla tai tarhassa ja välillä käy remmilenkillä lähimetsässä. Sen juoksuvaiheen mukaan meillä muilla on välillä hieman kestämistä siinä, mutta ei mitään ihmeellistä.

Bondi voi onneksi hieman vähemmän paksusti kuin keväällä, vaikka kyllä siitä vieläkin saisi kiloja karista. Muuten hyvävointinen 11-vuotias.

Ansa 9-v kisaa edelleen reippaasti, tosin ei sillä ole lähes vuoteen yhtään aginollamerkintää kirjassaan. Että sellaisiksi on sen kontaktit muovautuneet pikku hiljaa. Hypärinollia onkin sitten ihan kivasti ja myös niitä just nenän edestä vietyjä h-sertejä useampikin. Saattaa olla ettei sitä enää agiradoilla nähdä.

Kasku taas on mennyt huimasti eteenpäin. Nyt alkavat kepit sujua kerrasta ja ihan oikeasti se osaa jarruttaa niihin kovistakin vauhdista. Kesällä monta kivaa kisaa ja tietysti tasapainon vuoksi myös vähemmän hyviä, mutta opettavaisia suorituksia kaikki. Heinäkuussa saatiin viikon välein ekat a-sertitkin Kokkolasta ja Raumalta ja menneenä viikonloppuna siitä tuli ATT:n maksien seuramestari tuplanollalla. Tosin finaalirata ei A:n alastulon osalta ehkä ihan nolla ollut, mutta sillä mennään, mitä tuomari tuomitsee. 

Eilen sitten uudestaan Kirkkonummelle, nyt tietoisena mahdollisuudesta kyseisen tuomarin osumisesta kohdalle, mutta aika masokistiksi tässä jo itsensä muutenkin tuntee, näillä kilometreillä tämän asian parissa. Ja tuomariarvonta osui ihan nappiin, Ansalle hyppyradalle sujuvampia, juostavia ratoja tekevä ja Kaskulle uusintana hankalampia tekevä. Haaste otettu vastaan ja tällä kertaakaan ei tarvinnut pettyä, hankalia oli. Ansa tosin sai juosta ihan itsensä näköisen hypärin ensiksi, nollahan siitä tuli ja aika riitti 10. sijaan. Ohjaus ei nyt taaskaan ollut mitenkään kaunista katsottavaa ja alussakin muutin suunnitelmaa, koska epäilykseni lähtöhypyn houkuttelevuudesta kolmosen jälkeen alkoi näyttää enemmän kuin todennäköiseltä. Mutta kyllähän se konkarikoira radan juoksi iloisesti läpi tutun huitomisen tahtiin.

Sitten päästiin asiaan. B-rata ja sanomistahan siitä tuli. Pussi oli melkoisen lähellä putken ulostuloa ja se aiheutti tiukkaa keskustelua. Itse en oikeastaan pelännyt, koska Kasku kääntyy niin tiukasti, mihin se sitten siitä päättääkään kääntyä. Tuomari suostui lopulta siirtämään pussia ja sitten päästiin tutustumaan. Itselle suurinta murhetta tuotti taas pituuspohdinta, vaikeuksia jo tutustuessa saattaa mielikuvakoira riittävän pitkälle tyhjyyteen. Myös putki-puomi-erottelu oli hankala. Suoralla lähestymisellähän alan jo luottaa osaamiseen, mutta nyt tultiin pahassa kulmassa. Hyllyhän siitä sitten tietysti tuli taas pituudella.

A-rata vaikutti hieman paremmalta, vaikka hassuja kohtia sieltäkin löytyi. Arvelin joutuvani työntämään Kaskua puomin taakse putkeen niin pitkälle, että olen myöhässä muurilta, kuten siinä sitten kävikin. Pituus meni nyt juuri ja juuri, mutta jos olisin mennyt alakautta, olisi se varmasti taas oikaissut. Puomilla se ei näköjään kestä vielä noin suurta vauhdikasta sivuirtoamista, vitonen siitä. Ja toinen kepeiltä, mutta tulos silti hankalalta radalta, olen ihan tyytyväinen. Vaikkei ehkä saisi. Ilmeisesti en tule koskaan saavuttamaan mitään koirieni kanssa kun en edes tajua suuttua niille, kun ne kääntyvät putkesta väärään suuntaan, kuten eräs bortsun ohjaaja. Ja sitten kun koira väistää tiuskivaa ohjaajaa ja kumoaa seuraavan hypyn, alkaakin sellainen maahan poljenta ja kurinpito, että itseni lisäksi muutamakin katsoja seurasi päätään puristellen ohjaajan poistumista kehästä. Ehkä kyseinen koira tarvitsee moisen palautteen, mistäpä minä sen tietäisin, mutta kamalalta se näyttää, en arvosta ollenkaan. Jos Kaskun kanssa pitää moiseen ryhtyä, niin taidan kuitenkin vaan valita oikomisen pituudella ja sähläämisen kepeillä ja loikkimisen kontakteilla. Sitähän itsekin enemmän ja vähemmän siellä harrastan.