En mä sitten antanutkaan Kompalla mahdollisuutta kiipeillä lisäaidoilla. Heräsin aamulla viideltä ja aloin murehtia, että se kuitenkin katkaisee kinttunsa tai vähintäin halkaisee kallonsa ja nousin sitten purkamaan viritelmiä ja tyydyin tylsästi korottamaan porttia yli metriseksi. Ja se on ainakin vielä riittänyt.

Eilen oltiin taas tokoilemassa porukalla. Tällä kertaa ei oikein mikään mennyt hyvin. Itsellä juuri se hällä väliä -asenne, jolloin ei vaan jaksa kiinnostua tekemään asioita niinkuin pitäisi. Jätin Ansalle housut jalkaan ja sitten vielä ihmettelin miksei se muka osaa istua. Muutenkin vaikea juttu sille eikä pöksyt ainakaan lisävarmuutta tuoneet.

Aluksi muistin sentään leikkiä ja Ansa jopa innostua vetotouhusta, eli sentään jotain positiivista. Sitten liikkeestä istuminen, jäi seisomaan, mutta ei mikään yllätys. On vaatinut ennenkin muistuttelua, että mitäköhän se istu taas tarkoittikaan ja on hirmu epävarma tässä asiassa. Kaukoissa olen saanut sen tekemään jo varmemmin, mutta ilmeisesti ei vielä treeni riitä liikkeessä ollessa. Tällä kertaa myös kaukot hiukan epävarmat, lähinnä kesto oli kadoksissa, muistaakseni juuri istumasta pyrki maahan, laitetaan tällä kertaa housujen viaksi... Matka oli myös hiukan pitempi, palataan takaisin viiteen askeleeseen ja otetaan kestoa seuraavaksi. Vaihdot muuten nätit, on se jotain oppinut. Luoksetulo pysäytyksillä meni ok, maahanmeno hiukan valui normaalia pidemmäksi ja viimeisessä pätkässä hidasti turhan paljon. Loppuun vois ottaa palkan heiton hyvästä vauhdista, siis suorassakin luoksetulossa, joita taas seuraavaksi tehdään. Hyppynouto taas ihan ok, kyllä se tämän osaa. Pari vinoakin otin ja nyt hoksasi jo tulla hypyn kautta takaisin, hienoa. Toisen koitin heittää vinoon, viemisen sijaan, mutta ei se vaan oikein onnistu, parempi näin.

Kaivoin myös esiin Kompan mukana tulleet käyttöohjeet kun tässä nyt on tullut muutama pikku ongelma esiin. Olen ajatellut, että kyllä mä jo pennun osaan peruskouluttaa ja kuten arvasinkin, eihän siellä ohjeissa mitään sellaista ollut mitä en olisi jo tiennyt. Kaikkihan perustuu katsekontaktiin, helppo juttu. Neljä koiraa on jo hienosti oppinut tuijottamaan mua, aluksi nami silmien korkeudella ja nopeasti siitä sitten on edetty ja nyt Ansa ja Bondi tulevat samantien tuijottamaan kun vaan asennon jossain otan, Cowboykin osasi hienosti eikä Tällilläkään ollut ongelmia namin kerjäämisessä vaikkei silloin kauan sitten taidettu katsekontakteista puhua, kunhan vedettiin koiraa perässä Kupittaan kaviouralla. Kompan kohdalla vaan ohjeista puuttuu jotain mitä pitää tehdä ennen katsekontaktin opettamista. Nimittäin joku sellainen keritsemisapuneuvonnäköinen juttu, mihin lammas laitetaan kiinni, pää siihen puiden väliin, jotta se pysyy paikoillaan. Meidän katsekontaktitreeni on meinaan edennyt jokseenkin seuraavasti. No, ehkä hiukan on dramatisoitu, mutta tarina perustuu tositapahtumiin:

Päätin siis opettaa pennun ottamaan katsekontaktin minuun. Pari muuta koiraa pihalle, nameja käteen ja tarkastus, että namit myös kelpaa. Pentu syö namin ja häipyy paikalta ennenkuin ehdin jatkaa pidemmälle. Haen pennun paikalle toisesta huoneesta, näytän, että tässä niitä nameja on koko kourallinen, kyllä kannattaa tehdä yhteistyötä, tosi kiva juttu. Pentu heiluttaa päätään oikealta vasemmalla useita kertoja ja eteenpäin päästäkseni päätän palkata yhden noin suoraan katsotun kohdan. Pentu syö namin ja häipyy toiseen huoneeseen. Haen pennun takaisin, mutta se on löytänyt margariinirasian kannen, (luulin hävittäneeni jo kaikki nämä ihanat purtavat jutut) eikä sillä ole aikomustakaan päästää minua lähelleen, koska vien siltä aarteen. Pelätessäni pilaavani noudon, koitan vaihtaa aarteen namiin, toiseen leluun, lässytän, kierin lattialla... Mikään ei auta. Luovutan noudon suhteen, otan pennun kiinni, kaivan kannen sen suusta ja tungen nameja tilalle toivoen sen olevan huonomuistinen otus. Haen taluttimen ja laitan pennun kiinni, vain muistaakseni, että pennulle kiinnioleminen tarkoittaa samaa kuin "nyt täytyy olla tarkkana ettei vaan liiku samaan suuntaan kuin ohjaaja ja remmi pitää olla toosi kireällä että ohjaajan ja pennun etäisyys on maksimissaan". Vapautan pennun pienestä remminlöystymiseksi tulkittavasta horjahduksesta ja sitten siirrymme vessaan treenaamaan. Istun pöntöllä namit kourassa, mutta pentu on löytänyt viemäriritilän ja kaivaa sitä fanaattisesti. Kiellän ja saan annettua yhden namin, ennenkuin se alkaa juosta pöntön oikealta puolelta vasemmalle ja taas takaisin. Otan pennun kiinni ja teemme spontaanin rauhoittumisharjoituksen. Pentu alistuu syliini ja päästän sen menemään. Se menee mahdollisimman kauas ja alkaa raapia vessaharjatelinettä, joka kaatuu ja pelästyttää pennun, joka aluksi juoksee karkuun, mutta alkaa sitten jahdata kaikessa tohinassa myös liikeelle lähteneitä "villakoiria". Ja kun tilaa on metri kertaa puoltoista, pentu lyö päänsä pönttöön, lavuaariin, polveeni ja patteriin, mikä ei taatusti mitenkään paranna tulevaisuuden treenien tulosta. Tässä vaiheessa on pakko luovuttaa koko juttu, koska toisaalta menee NIIN hermo ja toisaalta naurattaa hysteerisesti. Katsekontakti, joo, tosi helppo perusjuttu. Ja taas olen hiukan ymmärtäväisempi omia kurssilaisia kohtaan.