Keinutreenit jatkuivat tiistaina. Yritin tehdä oikeaa maahanmeno paikkaa kosketusalustan avulla, muttei silläkään asiaa saanut yhtään selvemmäksi. Kasku oikeastaan jätti sen alustan huomiotta ja tarjosi vaan etutassuja maahan. Sitten se alkoi olla hätäisen oloinen, muttei kuitenkaan tehnyt ulkona mitään, joten jätin treenin hyvin lyhyeen ja lähdettiin Nooran ja Entti Ansanpojan kanssa lenkille. Ansakin rentoutui vaihteeksi ja juoksutti nuorisoa oikein innokkaasti.

Keskiviikkona saatiin noutoa eteenpäin, kun Kasku tuli ekan kerran perusasentoon kapula suussa. Tähän mennessä pelkkä istuminen ihan missä tahansa jotain suussa on ollut hieman hankalaa, nyt kuitenkin kerralla napsahti kaunis luovutuskin noston päätteeksi. Seuraaminen on edelleen niin turhauttavaa, mutta yritän nyt edetä siinä oikein hitaasti, enkä hermostu, vaikka tuntuu ettei edetä yhtään. Mutta ihmekös tuo, kun en edelleenkään ole selvittänyt itselleni miten haluan asiaa opettaa ja millä palkalla. Lisää teoriaa ja ajatusleikkiä ilman koiraa ois varmaan paikallaan.

Ansakin pääsi hakemaan metsästä esineitä, pakko oli sillekin keksiä jotain, kun se oli taas maannut kopissaan lähes koko päivän. Mulla on kassillinen kaikenlaista roinaa, jonka aina välillä käyn heittelemässä talon taakse metsään, Ansa tykkää kovasti etsimisestä. Tällä kertaa heittelin helpompia esineitä ei-tallatulle alueelle ja omalle reitilleni jätin sitten avainnipun ja kolme tussia. Ja nehän sieltä ensin sitten nousivat, tussit peräjälkeen ja sitten avaiinnippu. Vasta niiden jälkeen se alkoi hakea muualta kuin jäljen päältä ja kaikki saatiin takaisin kotiin, hyvä tyttö!

Tänään kävin taas hallilla pohtimassa keinujuttuja. Päädyin sitten oikaisemaan, kuten monesti ennenkin, mutta koska Ansalla on oikein hyvä keinu, ne useat lentokeinut johtuvat vain siitä, etten ole siltä vaatinut sitä mitä se osaa, Kaskukin saa oppia ilman mitään kikkailuja. Jatkettiin siis kuten olin alunperin aloittanut, sillä erolla, että pamauksesta ei palkka tule eteen, vaan laitan koiran maahan ja palkka tulee keinulle. Aluksi Kasku sai hypätä sivusta keinulle, sitten mentiin koko keinu, kevensin alastuloa ja lopuksi se teki keinun itse, toki hitaalla vauhdilla. Me jatketaan siis näin. Aika hassua, että keinu on eka kontaktieste, minkä Kasku on tehnyt kokonaan, miten noi toiset tuntuukin niin kamalan hurjilta, eikös sen pitäis olla toisin päin? Tehtiin myös pientä sarjaa ja en voi kuin ihailla ton otuksen paikallaolokykyä. Siinä se istuu, nykäisee vähän kun meinaa lähteä liian aikaisin, mutta ei kuitenkaan lähde, vaan odottaa käskyä, enkä mä oikeastaan ole sille edes opettanut tota, se on luonnonlahjakkuus rauhoittumisessa. Ja sitten se kuitenkin ampaisee eteenpäin salamana, ihana tapaus.