Tämän kesän isommat reissut taitaa sitten olla tehty. Vaasaa vielä hieman harkitsin, mutta taidan jättää menemättä, kun on kuitenkin hieman raskasta tällä laumalla.

Bondin kesä on tähän mennessä kulunut vähän turhankin laiskasti. Uimassakaan ei varsinaisesti olla käyty, vaikka ajattelin, että se olis hyvää kesäkuntoilua sille. Mitään se ei myöskään ole treenannut, viime viikolla tein yhden herättelyharjoituksen, ihan vaan nähdäkseni saako sen vielä innostumaan ja sehän innostui, se on niin helppo! Perjantain rallytoko-kisoista olikin sitten kotiintuomisina luokkavoitto, 94 pistettä ja RTK3, sekä tietty siirto mestariluokkaan. Melko pitkälle tässä lajissa pääsee ihan vaan vanhalla tokopohjalla ja riittävän innostuneella, muttei liian ajattelevalla, koiralla. Nyt kyllä vois hieman treenatakin, SM-kisat tulossa, uusi luokka, pari Bondille uudehkoa liikettä ja tykkäishän toi koira muutenkin jostain aktiviteetistä. Ja toivottavasti sen terveys pysyy hyvänä, ens keväänähän RT virallistetaan ja olishan se aika ihanaa saada pappakoirasta vielä valiokin, edes jossain lajissa!

Bondi ja edellisistä kisoista voitettu aarre.

Ansan kuulumiset nyt tiedetään, se käy kisaamassa, joskus treeneissä ja lopun aikaa se makaa omassa häkissään ja käy välillä syömässä, hakemassa rapsutuksia ja kurittamassa kakaroita. Se on antanut sen verran periksi Kaskulle, että penikka saa silloin tällöin nuuhkaista hänen korkeutensa korvaa ja vielä suurempana liennytyksenä, Ansa on muutaman kerran haistellut Kaskun hännänalusia, ehkä ihan vaan tsekatakseen missä mennään. Luulen, että Ansan rautainen kuri on auttanut siinä, että Kasku käyttäytyy matkoilla tosi kauniisti, kaikki häkissä odottelutkin sujuvat hyvin hiljaa ja rauhassa. Ja ennen kaikkea, niitä kahta voi pitää turvallisesti yhdessä.

Tyypit löysi sitten mansikat. Mä ehdin sentään syödä suurimmat!

Kompa sitten taas ei tee mitään hiljaa ja rauhassa, paitsi nukkumista. Kaskun kanssa sitä ei todellakaan voi jättää samaan tilaan, ne ovat yhdessä varsinainen hurrikaani. Kasku pyörittää Kompaa miten haluaa, painissa Kompa yleensä on alimmaisena ja juostessa takaa-ajajana. Useimmiten hauskanpito loppuu kesken, varsinkaan päätöntä juoksemista en katso pitkään, Kompalla ei riitä koordinaatio Kaskun perässä pysymiseen kalliolla ja metsässä ja on vain ajan kysymys, koska se loukkaa itsensä pahasti siinä touhussa. Muutaman kerran on sitten tullut itku pitkästä paini-ilosta ja tilanne on tulistunut tappelun poikaseksi, ei kuitenkaan, ainakaan vielä, ihan niin pahaksi kuin Ansalla ja Kompalla. Niillä se tosin syttyykin eri asiasta. Kasku on melko kovaotteinen leikkijä, eikä ota tosissaan Kompan varoituksia ja siinähän se sitten on. En mä kuitenkaan ole huolissani tulevasta, Kasku kasvaa ja rauhoittuu, saa itsevarmuutta ja lopettaa tollaset lapsellisuudet, näin ainakin toivon. Kompan voinnissa ei ole mitään muutosta. Rauhoittunut se on iän myötä ja olemme löytäneet yhteisymmärryksen (siis minä teen kaiken sen ehdoilla) arjen jutuissa ja se on varsin tyytyväinen keharikoira. Vasinkin nyt kun kesäreissut on tehty ja saa ihan vaan pyöriä kotiympyröissä.

Kaunis Kompa kuulee lempiäänen, ruokakupin kolinan.

Kaskusta on tullut sporttikelpie. Ilmoitin sen ekaan näyttelyyn Poriin sen ollessa 5 kk, sellainen oikein sievä, tasapainoinen kelpienalku. Ja näyttelyn alla siitä oli kehittynyt jalkava, hoikka 8 kk teini, jolla näy-treeneissä jokainen jalka sojotti eri suuntiin. Hetken ajattelin jo jättää esittämättä, mutta kun kerran oli maksettu, eikä kasvattajallekaan varmaan kauheena yllätyksenä tulis, ettei hän kasvata kehätähtiä, niin sekaan vaan. Ja yllättäen sille kirjoitettiin oikein ylistävä arvostelu ja tuomari olis halunnut viedä pennun mukanaan. Kaskulla on ihana työmoraali, se ei oikein arvosta, että joku tulee häiritsemään, kun se tekee jotain mun kanssani. Kokkolassa meillä oli hyvät köysitaistelut meneillään kun kelpieihminen halusi tutustua pentuun, joista hänkin oli ollut kiinnostunut. Yritti siinä sitten silittää ja kiinnittää Kaskun huomion, mutta mun piti selvästi lopettaa leikki, laittaa lelu pois ja osoittaa, että katsos nyt pentu, kun tossa on joku, joka haluais tervehtiä sua. Sitten sillä syttyi lamppu ja se nuoli vieraan naamaa ja kiipesi syliin. Sama nyt näyttelykehässä. Koska tolla emännällä on namit, niin ei siinä kuule oikeen lämmetä vieraan tätin höpinöille, saisko tälleen ravistelemalla ton häiritsevän tyypin häipymään. Tuomari vaati multa namit itselleen ja johan alkoi Kaskun huomio siirtyä, se söi innokkaasti tädin kädestä, kiipesi syliin ja nuoli naamaa ja täti oli ihan myyty. Kasku esiintyi upeasti, kaunista ravia koko ajan ja seisoikin maltilla, kun sain sen ensin alas tuomarin sylistä. Tuloksena siis Pori KV-näyttelystä ROP-pentu, "Excellent type. Excellent head & expression. Excellent body construction. Excellent angulations. Substance & chest in development. Excellent, typical, nice temperament." Tuomari Dagmar Klein, Romania.

Kasku 8 kk ja ROP-pentu Pori KV 27.7.2013

Kasku on hiukan treenannutkin. Aksa on tauolla, koska pelkään ettei tällä menolla toi otus opi koskaan hyppäämään, enkä oikein tiedä miten jatkaa. En haluaisi ottaa ohjaustreenejä enää enempää matalilla rimoilla, koska ne eivät merkitse Kaskulle yhtään mitään. Mutta tähän asiaan haetaan apua, eihän tässä vielä ole mikään kiire. Samaten kepit on ajatustauolla, mä vaan en näe kujien johtavan mihinkään, vaikka toiset niin väittävätkin. Mutta tokorintamalla edetään, Kaskusta on tulossa upea tokokoira. Nyt alkaa seuraaminen sujua, ihan melkein tyhjästä Kasku alkoi tarjota oikeaa paikkaa, katsetta ja vielä kestoakin ja mä olen niin onnellinen sen vahvasta luonteesta, pienet vastoinkäymiset ei saa sitä lannistumaan. Kaikista liikkeistä on jotain tehty, eikä mikään tunnu tällä hetkellä mahdottomalta, ei edes tunnari!

Merelläkin Kasku on ollut kahteen kertaan. Ekalla kertaa hiukan jänskätti ja syli kutsui, kun töyssyttikin enemmän kuin oltiin ajateltu. Mutta tokalla kertaa oli Ansakonkari seurana ja Kaskusta kuoriutui varsinainen surffari, se ei maannut Ansan vieressä penkin alla, vaan seisoi takapenkillä aaltoja myötäillen ja posket tuulessa hölskyen nopeuden ollessa 23 solmua. Mä sitten vaan kiristin otettu taluttimesta ja ajattelin, että seisköön nyt tämän kerran, kun noin rohkealta vaikuttaa, mutta ehkei toi kuitenkaan ole se ihanteellisin matkustustapa kovassa vauhdissa.

Tonneko pitäis mennä?

Saiskos vauhtia lisää, kiitos, tulee hiukan hiki muuten!