Taas päästään kunnolla treenaamaan, jee! Eikä ämmät ole enää toistensa kimpussa jatkuvasti, huh.

Ansa kävi juoksujen viime metreillä uusimassa ATT:n seuramestaruuden. Radat vaikuttivat tutustuessa hankalilta, mutta osoittautuivat sitten kelpieläimelle oikein sopiviksi: eteneviä, virtaavia, ilman montaa paikallaan pyörimistä. Olihan siellä toki parikin kohtaa, jonka joku tuomari olisi voinut tulkita kielloksi, mutta nyt selvittiin tuplanollalla, ainoalla sellaisella, taas, mestareiksi.

fb3-normal.jpg

Kaskun kanssa olen tokoillut enenevässä määrin, osittain siksi, että penikka on varsin rasittava, jos sille ei keksi riittävästi tekemistä, mutta toisaalta, sen kanssa on vaan tosi siistiä tehdä töitä. Sen maailma ei kaadu, jos ohjaaja joutuu käymään välillä hakkaamassa päätään seinään suljettujen ovien takana, pihalla homma jatkuu taas ihan yhtä iloisesti. Kasku on niin vilkas, että välillä tuntuu, ettei sitä saa yhtään keskittymään oleelliseen, välillä se taas väläyttää aivan mahtavan suorituksen. Koko ajan pitää olla valmiina palkkaamaan ruhtinaallisesti, jotta saisi hyödynnettyä näitä salamana tulevia yllätysonnistumisia. Esimerkiksi nyt ollaan tapeltu ruudun kanssa. En meinannut millään saada Kaskua juoksemaan suoraan, vaikka mitä olisin laittanut kohteeksi tai kävin itse merkkaamassa kohdan, se halusi itsepäisesti vaan tappaa kulmatötteröt. Kerran sitten vietiin iso taistelunaru yhdessä ruudun taakse ja otettiin hyvä vauhti ja sinnehän se sinkosi täysillä, suoraan. Mutta ei kelvannut kyseinen lelu palkaksi tällä kertaa, vaikka sillä oltiin leikitti juuri ennen jättöä. Se olis halunnut pallon, mitä mulla ei tietenkään juuri silloin ollut taskussa. Ja ei se sitten enää uudestaan sinne mennyt, ei edes kahdesta metristä kiinnostanut mennä lelulle, jolla just oli hurjasti leikitty. Ei, ne kartiot piti taas talloa hengiltä. Me aloitettiin sitten koko juttu alusta uusiksi kosketusalustalla ja ollaan nyt siinä vaiheessa, että se juoksee suoraan kartioiden välistä alustalle, jee!

Alokasluokan liikkeet ovat siinä vaiheessa, että niistä helpoimmat, luoksetulo ja liikkeestä maahan ovat kisavalmiit ja toivottavasti pysyvätkin kasassa kunnes joskus saadaan seuraaminenkin mallilleen. Siinä taas ollaan kohdassa, missä mulla alkaa yleensä menemään pieleen: koiran paikka on hyvä, se pitää kontaktia, on innokas, tekee käännökset (no, vasemmalle hyppää vielä turhan paljon ilmaan) kauniisti, istuu automaattisesti, mutta nyt pitäis alkaa sitä kestoa saamaan, ilman että mikään kohta kärsii, voi tuska! Mun täytyy nyt alkaa laittaa ylös askelmääriä ja koittaa saada palkka vielä kiinnostavammaksi, jotten vaan tapa tän iloisen työmyyränalun intoa. Sama juttu oikeastaan paikallaolon kanssa, nyt ollaan n. puolessa minuuttissa, mutta seuraavaksi pitääkin ottaa jo ihan kello avuksi. Mä niin pelkään ajan pidentämistä, nyt ei ole kertaakaan vielä noussut ennen aikojaan, vaikka on takapalkka käytössä, toivottavasti ei keksikään mahdollisuutta tehdä omia päätöksiä tässä kohtaa.

Kasku%2027.8.13%209kk-normal.jpg

Kasku, 9 kk, osallistuu tärkeänä äidin kännykkäkameraopintoihin

Bondikin on päässyt nyt hieman useammiin treenaamaan rallia, SM-kisoihin on vielä hyvä aika, mutta on meillä tekemistäkin. Oikealla puolella toimiminen on hankalaa ja perusliikkeistä eteen istuminen on jostain syystä kadonnut, tarjoaa vaan pakittamista. Ne siis erityiskäsittelyssä. Hallilla ihmettelin, kun se ei löytänyt putkea, ei ole muuten eka kerta, nyt kun tarkemmin ajattelen. Pitäishän vanhan agilitykoiran putki osata, mutta jos sen onkin hankala mennä sinne, kun joutuu kumartumaan jonkun verran ja sillä on luultavasti alkavaa nivelrikkoa etusissaan. Saa nähdä onko se kisakunnossa vielä marraskuussa, toivotaan, toivotaan.