Ai sitä ihanan kihelmöivää hetkeä, kun tajuaa, että sehän alkaa oppia! Ja sitten pitäisi kuitenkin malttaa olla kiiruhtamatta liikaa eteenpäin ja malttaa treenata ihan vaan muutaman kerran päivässä, muutaman kerran kerralla. Tätä vauhtia se kuulkaa oppii pujottelemaan paljon ennen kuin se olisi suotavaa! Pitäiskös käydä nyppimässä noi kepit pois takapihalta ja jatkaa vasta, kun se täyttää vuoden?

Tilanne on rauhoittunut melkoisesti, kun rajoitin hieman penikan tekemisiä. Kaskuhan on saanut hillua täällä melkoisesti mielensä mukaan, kun on muka ollut niin kiltti pieni pentu. Pari päivää pidin Kompan ja Kaskun täysin erossa toisistaan, nyt ne saavat olla samassa tilassa, kunhan ovat rauhallisia. Leikkihetket Bondin kanssa jaan minä, toinen on silloin portin takana, kultsulla ei leikitä enää yhdessä. Tänään käytiin ekan kerran pitkään aikaan kimpparemmilenkillä, hieman jännitti, etteivät vaan siinä naruissa, kesken matkaa, ole toistensa kimpussa, mutta kivasti meni. Vaikeimpia onkin hetket ennen ja jälkeen lenkin, jolloin Ansan johdolla näillä on omat hepulirituaalinsa, jotka nyt onnistuin välttämään. Matkalla törmättiin vielä tietysti siihen kissamieheen, joka ulkoiluttaa kisuansa flexissä, mitä minä siis arvostan, mun koirat ei niinkään, mutta siitäkin onneksi selvittiin ilman suurempaa kiihtymistä. Aloitin Kompan lääkityksenkin uudestaan, ehkä oli typerää alunperinkään lopettaa, mutta nyt ainakin tiedän vaikutuksen, ehkä, eihän siitä varmuutta ole. Ja vaikkei kohtauksia ole tullut, se on jotenkin levottomampi, mikä omalta osaltaan aiheuttaa jännitteitä laumassa.

Käytiin Ansan kanssa kisaamassa piirimestaruuksissa ja tehtiin taas kaksi hyvää rataa. Tupla jäi tällä kertaa putkipelon takia vajaaseen pakkovalssiin ja koira hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Viime kisojen jälkeen mä otin paljon siivekkeen kiertoja, siten että edessä oli tyrkyllä putken suu, nyt siis tulee vuoroon pakkovalssit, joissa tyrkyllä putki. Ehkä mä opin näissäkin luottamaan koiraan. Muuten todella kivaa menoa ja olen niin ylpeä itsestäni, koska uskalsin tuota yhtä kohtaa lukuunottamatta luottaa Ansaan ja ohjata katsomatta koiraa. Meillä kun se mun katse ja sen aiheuttama pieni hartioiden kääntö vie usein koiran väärälle esteelle.

Bondi ontuu taas enemmän etustaan. Luulin, että sillä on nivelrikkoa siinä, mikä sekin on paljon mahdollista, mutta nyt huomasin, että sillä on varpaanväli taas rikki. Pitäis varmaan käydä näyttämässä, kun toi sama kohta aina uusii, miten siihen juuri aina osuisi lenkillä, vai onko jotain sisäsyntyistä. Mutta pappakoiralla oli hirmu hauskaa, kun vapautin sen välillä hoitosetänä toimimisesta ja se pääsi Kaskun ja Noa-veljen kanssa metsään. Tässä pätevän näköinen porukka korvat ja nenä pystyssä.

Kuva Hanna-Mari Helama