Lauantaina ajeltiin Riihimäelle kisaamaan kolmen startin verran ja jollei reissusta olis muuten tullut kaikenlaista mieleen, olis tämäkin kisamatka saanut ihan rauhassa vaipua unholaan. Ensinnäkin oli aivan mahtavat maisemat tällä lauantaiajelulla, tienvarret täynnä mitä ihanampia punaisen, oranssin ja keltaisen sävyjä, ei ollut ollenkaan tylsä kaks ja puol tuntinen suuntaansa, jota vielä mukavasti säesti neiti Kaskun vinkuminen aina auton vauhdin hidastuessa, kivan tavan on sekin oppinut. Ansa puolestaan totesi kypsästi, että koska ei käännytty omalle hallille, voipi alkaa nukkua ja sitten se heilutteli häntäänsä unissaan ja heräili välillä omaan haukahdukseensa, rentovaihe menossa ilmeisesti. Perillä sain pitkästä aikaa rapsutella Kompan Naatti-veljeä, on niin siskonsa kanssa samanoloinen ja -näköinen, ihana, iloinen kaveri.

Kisoista sitten sen verran, että en enää oikein usko, jos olen koskaan oikeastaan uskonutkaan, että omilla ajatuksilla olis kauheesti merkitystä radan tulokseen. Sen verran paljon alkaa olla kisoja takana, että mun tasoisen kisaajan tekemiseen vaikuttaa ihan muut jutut kuin omat ajatukset. Nytkin oli pitkästä aikaa tosi hyvä ja luottavainen fiilis, me osataan ja meillä on mennyt viime aikoina tosi hyvin ja nyt on alkanut vihdoin kulkea. Ja sitten mä hyllytän koiran kahdella peräkkäisellä radalla samaan putkeen, säälittävää. Viimeiselle radalle vaihtui sentään kulkusuunta sen verran, että jos olisin taas Ansan hukannut samaan putkeen, olis kisaaminen saanut jäädä siihen. Mutta vitonen tuli kiellosta muuten ihan ok radalta. Tässä on nyt tainnut käydä niin, että kun olen  saanut rohkeutta edetä radalla ja luottaa koiraan, unohtui Ansa-ohjauksen kaksi perusperiaatetta: pyri aina ulkokurviin ja jos et sinne ehdi, leikkaa takana. EI PERUSOHJAUSTA, EI OHJAAJAN YMPÄRI PYÖRIMISIÄ, EIKÄ AINAKAAN NÄITÄ ENNEN KEPPEJÄ, JOS NYT ON PAKKO JOTAIN MAHDOTONTA KOKEILLA! Menikö jakeluun, pitääkö vielä keskustella asiasta nurkan takana, häh?

Kasku pääsi tekemään vieraan puomin, ei ongelmia. Viikolla huomasin tosin, että mehän ei oikeastaan olla opeteltu puomille menoa ollenkaan. Mulla on ollut visio, että kontaktikäsky tarkoittaa koko puomin suorittamista ja nyt kun annoin sen ennen puomia, koira pysähtyi ylösmenolle, teki uukkarin ja kauniin kontaktin. Ja teki ihan oikein, noinhan sitä on jossain vaiheessa treenattu, ei siinä mitään. Kun annan kontaktikäskyn vasta ylösmenon jälkeen, juoksee koko matkan hienosti alas asti. Aloin sitten pohtia, oisko nyt hyvä hetki sittenkin opettaa sille ylösmenokontaktikin kunnolla, eikä odottaa, että siitä tulee ongelma. Kaskun agility on nyt siinä vaiheessa, että voinen "onnitella" itseäni ja todeta, että mulla on toinen Ansa. Onneksi Kaskulla on sentään paremmat kontaktit, koitetaan nyt niistä pitää kiinni, ton muun menemisen kanssa tapellaankin sitten vauhdikkaasti toivottavasti seuraavat kymmenen vuotta. Menee meinaan lujaa, raivolla ja melkoisesti sinne minne kuono näyttää. Ja sitä(kään) kuonoa ei käännetä ainakaan perusohjauksella:D

Mutta syksy on ihana ja Bondi myös!