Bondin pito pumpulissa taisi olla oikea ratkaisu ennen ralliäsämmiä. Kisan jälkeisenä maanantaina otin sen mukaan pitkälle metsälenkille, kun se nauttii niistä niin paljon, mutta siitä lähtien se onkin sitten ollut enemmän ja vähemmän jalka- ja/tai selkävaivainen. En oikein tiedä mitä oireilee eniten, mutta hierojalla käytiin ja normaali kiristysten lisäksi sen ranteet taitaa olla huonossa kunnossa. Eikä mikään ihme, kaikki painohan sillä on edessä. Annan nyt särkylääkettä kuurin, kun ei sen kuvauttamisestakaan taida sen ihmeellisemmin hyötyä olla. Ihan pirteä se kuitenkin on ja olisi valmis tulemaan aina mukaan lenkeille. Käydään metsäilemässä lyhyen kaavan mukaan ja yllytän sitä lattiapainiin nuorison kanssa.

Ansa kävi pitkästä aikaa urheilemassa kotikisoissa kolmen radan verran. Olin oikein tyytyväinen koiraan, se osaa, sillä on asenne kohdallaan ja tällä kertaa jopa kuulo päällä. Virheitähän me tehdään aina, huolimattomia ja hätähousuja kun ollaan molemmat. Olen jo luopunut toivosta korottaa nollaprosenttia, mutta nyt sentään ekalta radalta vain 5 rimasta. Toka radalla tapahtuikin sitten jotain hassua keinulla. Ansa oli "liian" yhteistyöhaluisella tuulella ja se kääntyi yllättävän hyvin hypyltä ennen keinua ja meinasi mennä ohi siitä. Huomasi sen kuitenkin lopulta ja hyppäsi suoraan keskelle. Itse olin selin tuomariin, niin en nähnyt mitä hän näytti, enkä voinut irrottaa katsetta koirastakaan, kun en tiedä mihin se olis sitten lähtenyt (niin kuin sillä nyt olis enää ollut mitään väliä, mutta kun se tulos olis vaan niin kiva saada). Siinä tuntui sitten aika pysähtyvän, kun yritin muistella miten keinusäännöt menee, enkä todellakaan saanut mieleeni, että milloin se on kielto, milloin taas pitäis vaan jatkaa matkaa. Joskus ykkösissä on viimeksi tällaisia ajatellut, eikä sielläkään ole tainnut todella olla kyseistä tilannetta. Mutta nyt sitten koira oli jo tulossa takaisin keinua, en muista oliko keinun pää edes käynyt maassa, hyvin se tuntui siinä keskellä tasapainoilevan. Teki sitten täydellisen kontaktin väärään päähän ja otettiin koko homma uusiksi. Hyllyksi mä sen tulkitsin ja vähän ihmettelin, kun tuomari melko aktiivisen oloisesti juoksi vielä puominkin vierustaa. Ansalla tais olla kontaktimitta täynnä, koska puomilta se loikkasi ja jostain tais joku rimakin vielä alas tulla, 15 kerättiin tältä radalta. Kävin sitten myöhemmin kysymässä oman seuran tuomarilta, että mitenkäs se nyt sitten oikeesti menee, mutta melko tulkinnanvaraista kuulemma on. Hyppyrata olikin sitten oikein hauska ja vauhdikas. Sinänsä Ansalle sopiva, mutta olin itse ajatellut ihan väärän ohjauksen yhteen kohtaan ja totesin radalla, ettei tule mitään. Ansan vauhti nyt ei siitä hidastunut, se kun löytää maaliin ilman minuakin. Ja hyvä niin, se olis hirmu masentunut koira, jos joutuis lopettamaan tekemisen joka kerta, kun minulla loppuu keinot viedä sitä.

Kompa kompsuttaa kuten ennenkin. Sille on muodostunut melko tarkat rutiinit, nyt kun olen ollut kotona koko ajan, tai kai ne on aina olleet, nyt vaan näen ne. Enkä yhtään ihmettele, että sen on ollut hankala olla yksin kotona työpäivän ajan, koska silloin se on kaikkein aktiivisin. Se nukkuu yön oikein hyvin, aamulla seitsemän maissa ulos ja ruokaa. Se käy asioillaan, jos ei ole käynyt illalla, muuten se vaan käy pihalla ja menee takaisin nukkumaan, herää taas klo 9 juomaan ja haluaa ulos. Sitten se alkaakin touhuta kaikenlaista. Ulos se haluaisi jatkuvasti, välillä annan sen olla pidempäänkin, mutta koska sen ulkoiluun kuuluu kovaääninen "keskustelu" naapurin pikkukoiran kanssa, en naapurisovun ylläpitämiseksi voi sen antaa toteuttaa haluaan jatkuvasti. Sisällä se vuoroin raapii ja nuolee ulko-ovea, jollen keksi sille muuta tekemistä. Bondin kanssa ne saa leikkimään melko helposti, tyhjä margariinirasia on lelujen ykkönen ja välillä se innostuu tapporavistelemaan muita leluja. Jossain välissä käydään lenkillä ja heitellään palloa ja sisällä se saattaakin sitten nukahtaa pallo suussa onnellisena oltuaan hereillä huimat 4 tuntia putkeen. Sitten se nukkuukin koko loppupäivän, pari kertaa pakotan sen käymään pihalla, syömään ei tartte pakottaa ja taas se nukkuu. Eli oikeastaan melko helppo tapaus. Mutta jos tästä johonkin päivätöihin vielä joskus menee, pitää sille saada luukku oveen, sisälle sitä ei voi lukita koko päiväksi.

Kaskun tokoilut tuntuivat loppuvan kokonaan, kun kurssikin loppui, mutta nyt olen saanut aktivoitua itseni jatkamaan harjoituksia. Sisällä alkavat kaikki alo-liikkeet olla hanskassa, jopa liikkeestä maahan tai seiso erottelu toimii. Tänään käytiin oikein pihalla treenaamassa, jotta saatiin etäisyyttä enemmän ja olihan märkä maakin uudehko juttu. Samalla aloin ajaa sisään, sekä koiraan, että itseeni siirtymiä ja välipalkkaa, kun en sellaisia ole aiemmin ajatuksella käyttänyt. Sisällä seuraaminen on jo aika nättiä, mutta tilan kasvaessa Kasku otti taas kengurubensan käyttöön. Mä aion olla puuttumatta siihen, mutta en nyt suoranaisesti niistä loikista palkkaakaan. Sillä vaan tuntuu olevan niin hauskaa, ettei kaikki jalat pysy koko ajan maassa, mutta minusta toi asenne on säilyttämisen arvoista, enkä usko siitä alo-luokassa kovin paljon sakotettavan. Jos se edes siinä tilanteessa on noin vapautuneen iloinen. Onkohan hieman vanhoja ennakkoluuloja ohjaajalla? Muuten sen tekeminen on oikein mallikasta, kaksi liikettä sujuu putkeen hienosti ja palkka kehän reunalla toimii. Häiriötä tarttis alkaa saada ja se kirottu luoksepäästävyys vaatisi avustajan. Mutta muuten alkaa näyttä oikein kivalta, me päästään ehkä keväällä kokeeseen. Agilitya ei olla juurikaan tehty sitten viime keppitreenien. Viime viikollakaan en jaksanut kaivaa esiin kujia, vaan kokeilin kerran normikepeillä, josko se olis ihan itsestään oppinut ne jo menemään, yllätys, yllätys, ei ollut, ja me tehtiin sitten vaan rengasta ja puomia muutaman kerran. Eli hidasta on meidän eteneminen, mutta mikä kiire tässä mihinkään onkaan.