Lauantaina oli jo perinteinen Kelmi-Nallikallio agilitypäivä ja mukavasti oli taaskin porukkaa paikalla opiskelemassa tällä kertaa Karstusen Jannen johdolla. Kasku oli ihana, voi nuoruuden intoa ja mun on jotenkin helppo osallistua sen kanssa, kun voin itsekin olla vähän niin kuin aloittelija. Ansan kanssa sitten jännittikin enemmän, kun sillä nyt vaan on ne omat juttunsa eikä se kestä toistoja, jotta niitä juttuja saisi muokattua. Mutta sain hyviä ideoita ihan perusohjaustreeniin, vielä kun muistaisi niitä tehdä. Kaskun kanssa piti vielä tokoilla Hilskan Kaisan opastuksella, mutta eipä meidän tekemisestä tullut oikein mitään. Ohjaajan namitkin oli surkeat, varsinkin verrattuna Kaisan joululampaanjämiin. Taisi olla liian pitkä päivä nuorelle koiralle ensin aksaa ja sitten odottelua, eikä tokokentällä ollut ollenkaan mun hyvin keskittyvä koira. Se oli kovasti vaan menossa viereiseen kehään esteille ja en mä voi sitä kauheesti moittia, olisin itsekin hyppimyt siellä puolella mieluummin. Saatiin kuitenkin luoksepäästävyyttä eteenpäin, kyllä kelpieihminen vaan näkee miten mitäkin otusta käsitellään. Katsotaan nyt jaksanko tokoa paljon treenata, keväälle on jo varmistunut pari kertaa viikossa agilitytreenit, niin ehkä mun on vaan myönnettävä etten enää ole tokoilija. Tai ainakin otan sitten vaikka jonkun noutajan, jos haluan tätä hillitympää lajia harrastaa.

Maanantaina käytiin kokeilemassa missä vaiheessa kepit on tällä hetkellä. Aloitin siitä mihin viimeksi jäätiin eli kuja oli riman paksuinen. Hyvin meni, vaikka nyt palkkakin oli valmiiksi edessä, kun oli riittävän nopea avustaja mukana. Kujalla treenaaminen alkaa olla hieman haastavaa, koska kepit ei pysy paikoillaan ja kokeiltiinkin sitten huvin vuoksi miten "oikeat" kepit menevät. Ja siinähän ne, ekat kuusi mallikkaasti ja sitten meinaa livahtaa loppujen ohi. Kolmannella toistolla jätti kuitenkin vain viimeisen välin tekemättä ja päästin palkalle hyvästä yrityksestä. Sitten palattiin kujaan, nyt köyden paksuiseen ja lopetettiin tilanteeseen, jossa kuusi ekaa on suorassa ja loput köyden verran auki. Siitä on sitten taas hyvä jatkaa.

Käytiin läpi myös erikoisesteitä, joista ongelmia tuli renkaalla. Sen olen ajatellut jo sujuvan kohtuullisesti, alituksia ei ole enää tullut kun rimat on muutenkin samalla korkeudella ja lähestymiskulmaa ei olla vielä paljon muuteltu, joten sivusta hyppyjä se ei ole vielä esittänyt. Mutta tää oli yllätysveto:

Pari kertaa se tarjosi tota suoritusta ja sitten otettiin vauhti pois ja päästiin taas yhteisymmärrykseen oikeasta tavasta - ainakin tällä kertaa. Kun mikään ei riitä ja renkaatkin on liian matalia.

Keinuakin piti taas varovasti kokeilla, koska se on mulle itselle vaikea este: pelkään, että koira alkaa pelätä ja sitä on niin vaikea korjata. Mutta enpä usko, että Kaskulle siitä tulee ongelmaa. Nytkin se suoritti sen ensin ihan rauhallisesti kävellen - mun selän takana, ilman lupaa, tietysti - samalla kun selitin kuvaajalle mitä haluan Kaskun tekevän. Meillä on nyt muutenkin alkanut tulla tätä turhan itsenäistä esteillä leikkimistä, mikä on toisaalta aika hauskaa ja kertoo, että koira nauttii lajista, mutta toisaalta ei sitten ollenkaan kivaa, koska luultavasti se tekee sitä sitten myös silloin, kun mun pitäisi olla ohjissa. Mutta keinu todettiin vallan erinomaiseksi, myös luvalla ja vauhdilla tehtynä. Menee matalana vauhdilla päähän ja jatkaa pamauksesta sujuvasti matkaa. Seuraavaksi täytyy kuitenkin hieman palautella päässä makaamista, ettei ala liian aikaisin poistua.

Eli kontakteista keinu on yllättäen pisimmällä, puomin ylösmeno elää edelleen, opettaako vaiko ei ja A nyt vaan on aika kamala, mutta eipä sitä ole kovin paljon vielä otettukaan. Ohjaustreeniä pitäisi tehdä enemmän, mutta siihen toivottavasti alkaa tulla edistystä kun ryhmätreenit alkaa. Ehkä me ollaan kesällä kisakunnossa, ehkä ei. Agirotuun ainakin mennään, vaikka ei oltaisikaan.

Uusi vuosi otettiin vastaan tähän kämppään vaihteeksi hereillä, kun piti hieman syrjäsilmällä seurata juniorin suhtautumista pommitukseen. Konkareita ei haittaa ollenkaan, voidaan ulkonakin käydä normaalisti, mutta Kaskulla oli nyt kaikki tutkat ja antennit pystyssä. Se taisi olla sitä mieltä, että kun pitkin syksyä se on jo nähnyt jotain heijastuksia ikkunassa, niin nyt ei ainakaan kukaan voi epäillä etteikö siellä jotain olisi. Se koitti saada toisilta kannatusta asialleen ja haukahteli pariin kertaan. Tylysti keskeytin sen vahtiyritykset ja se vetäytyi sohvannurkkaan, pisti silmät kiinni ja meditoi sfinksinä jonkun aikaa, kuten se tekee kohdatessaan jonkin ylipääsemättömän henkisen esteen, kuten valjaat. Sitten sanoin taikasanan "pallo" ja se säntäsi hakemaan pelivälinettä ja leikki ihan normaalisti. Käytiin ulkona suurimpien tulitusten jälkeen ja sielläkin se oli ihan cool ja pystyi leikkimään normaalisti. Hassu pikku kelpiini, mitä kaikkea hauskaa, pipareiden lisäksi, ensi vuosi tuleekaan meille tarjoamaan!