Mitä eroa on treenata agilitya 10v kelpien ja 15kk kelpien kanssa? Esteosaaminen on toisella hallussa, mutta muuten eroa ei ole, asenne on kohdallaan, eikä ohjaaja saa anteeksi virheitä, ainakaan jos kyseessä on Pinko Ansaniskä. Tiistaina alkoi odotettu Elinan jatkokurssi, mutta Kaskulla oli juoksutilanne ihan siinä hilkulla vielä ja Ansakin oli just aloittanut, joten osallistuin lainakoiran kanssa. En edes harkinnut paikan myymistä, minähän sitä kurssia eniten tarvitsen, heikoin lenkki kun meidän ketjussa olen. Pinko osoittautuikin loistavaksi tuuraajaksi, Ansa olis ollut liian helppo. Ei vaan meinanneet valssiaskeleet siinä vauhdissa löytyä, mutta hauskaa oli silti. Kotiläksyksi tuli Kaskun totuttaminen kepeillä ohjureihin. Mikä sinänsä on aika huvittavaa, yleensä kai tehdään toisin päin. Nimittäin juurihan olen saanut neuvoteltua Kaskun tekemään kepit ilman apuja ja jopa tekemään myös ne loput kuusi, eikä vaan ekat kuusi ja ryntäämään sitten palkalle. Ens kerralla sitten täytyy vielä kysyä, että pitäiskös meidän nyt sitten tosiaan palata tekemään taas puolikkaita, kun heillä näyttää se olevan tapana. Saahan ne kepit tuolla tyylillä heti osaksi rataa, mutta hieman hankalaa omaksua eri tyyli (mitäh, ihanko mulla on ollut joku harkittu tyyli??) mitä itse on käyttänyt, muttei mahotonta, siksihän mä sinne olen mennyt.
Perjantaina päätin, että Kasku on taas puhdas ja mentiin tekemään niitä läksyjä. Tauon jälkeen kierrokset oli alkuun turhan korkealla, mutta kyllä ne kepit alkoivat silti sujua. Kokeilin ohjureita kuudella kepillä, sillä eiköhän se koira opi lopulta pujottelemaan juuri sen määrän kuin niitä on tarjolla. Ei meinannut suostua lähtemään, kun siellähän oli jotain ylimääräistä. Irrotin ohjureiden toiset päät kepeistä, jotta tilaa tuli enemmän ja sitten alkoi yrittää. Lopulta ymmärsi, ettei niistä ohjureista tarvinnut välittää ja pujottelu alkoi taas sujua. Huonona puolena vaan se, että se tajusi oikeesti, että niistä ei tarvitse välittää, joten tulee ihan sujuvasti alta ja päältä. Mutta ymmärtää jotenkin itse milloin tekee oikein, koska ei ota palkkaa, jos ei maltti ole riittänyt ja on oikaissut lopussa. Sitten kun tekee oikein, juoksee palkalle. Hassu koira miten se jaksaa yrittää, eikä ota itseensä palautteesta, joka multa nyt välillä tulee, kun ei tota koheltamista voi loputtomiin katsoa ilman, että pistää pelin poikki. Juhlan paikka, kun toi otus joskus malttaa pujotella heti ekalla kertaa oikein. Ja samalla taustalla väijyy ikävä ajatus, että opetan sitä hyvää vauhtia olemaan välittämättä siitä oikeasta tavasta, kun ihan vaan yrittäminen on niin siistiä ja tuleehan se palkka kuitenkin sitten jossain kohtaa.
Perjantaina koitti myös se hieno ja jännittävä hetki kun Kasku osallistui ensimmäisen kerran oman seuran pienryhmätreeniin. Ja ihan oikeesti, mua jännitti! En oikein tiennyt, että miten se käyttäytyy, voiko ottaa häkkiin sisälle, lähteekö hillumaan palkan kanssa vääriin paikkoihin yms. Mutta turhaan jännitin, se käyttäytyi superhienosti. Omien keppitreenien jälkeen käytiin pikku lenkillä ja sitten laitoin sen häkkiin odottamaan ryhmän alkamista ja se oli ihan hiljaa radanrakentamisen ja tutustumisen ajan. Pientä vinkumista ja jodlaamista kuului vain kun joku innokkaan kuuloinen kaveri suoritti rataa. Olin todella yllättynyt sen kykyyn rauhoittua, ilmeisesti pitkä aamupäivälenkki ja keppitreenit olivat vieneet sopivasti energiaa ja se malttoi odottaa vuoroaan. Treenit itsessään meni hienosti, melko helppoa perusjuttua, niin kuin olin toivonutkin, ollaan tehty melko vähän ohjausta, joten kiva aloittaa onnistumisilla. Kotiläksyä tuli kuitenkin tältäkin kertaa, mutkaputki puomin alastulon alla oli liian häiritsevä, eikä kontakti toiminut. Toiseen suuntaan, kunhan sen siitä putken pään ohi vihdoin puomille sai, alastulo onnistui kuten pitikin. Näitä juttuja siis ohjelmassa seuraavassa omatoimitreenissä. Putki-puomi-erottelu on ollut mulle hankala Ansankin kanssa ja Kaskulle en ole vielä edes päättänyt puomikäskyä, joten ajatustyötäkin vois tehdä ennen treenejä.
Ja miten voi olla niin vaikeaa muistaa pitää hanskat kädessä treeneissä, häh! Treenien jälkeen ei haluis pelata veren ja laastareiden kanssa ja illalla olis kiva pystyä pitämään kahvikuppia kädessä ja ihan oikeesti, koiranpuremat ei ole vaarattomia silloinkaan, kun ne on vapaaehtoisesti vastaanotettuja, suorastaan kerjättyjä, kun se vaan on niin siisti harrastuskaveri.
Lemmekästä leikkiä viime viikolta, vielä virtaa vanhankin veri.
Lisäyksenä vielä, että kuvauksissa ei vahingoitettu kultaistanoutajaa, "vielä virtaa vanhankin veri" oli ihan vain sanonta, jos joku nyt yhdisti sen kirjailijan vahingoittumisiin ja Kaskun kauniin kutsuvaan hymyyn :)
Kommentit