Bondin silmä on sairastanut Horneria nyt reilun kuukauden. Käytiin erikoislääkärillä saamassa kunnon hoito-ohjeet ja jollei parin viikon päästäkään ole parempi, seuraavaksi on vuorossa kehkokuvat, koska lääkärillä on ollut useampi vanha Hornerikultsu, joilla on ollutkin sitten keuhkoissa kasvaimia. Mitään siihen viittaavia oireita Bondilla ei tosin ole, joten ei kannata kovasti huolestua, kunhan varmistetaan sekin puoli.

Otin lääkärireissulle mukaan myös Ansan ja Kaskun, koska molemmille tarvittiin rokotukset ja ajattelin, että menevät sitten siinä samassa. Hetkeä ennen kuin astuin sisään vastaanotolle, kolmea eri suuntiin temppoilevaa, ei toistensa lähelle haluavaa otusta kuriin laittaessani, alkoikin tuntua kamalan huonolta idealta viedä kaikki yhtäaikaa. Kuvittelin jo miten nolosti meille näytetään ovea, että jos teidän lauma odottaisi pihan puolella, kiitos, mutta hämmästyttävän fiksusti kolmikko maastoutui odotustilaan. Sain vietyä niitä yksitellen vaa'allekin toisten odottaessa kiltisti paikallaan. Bondillehan vaaka näytti edellisellä lääkärireissulla, että olin päästänyt sen taas lihomaan selkäleikkausta edeltäneisiin n. 40 kiloon, joten nyt se oli ollut tiukalla kuurilla ja paino olikin laskenut pari kiloa. Vielä ainakin kolme, niin ollaan järkevämmässä luvussa. Ansa 14,5 ja Kasku 13,5, ne siis ihan sopivissa mitoissa. Kaskun hieman yllättävälle rauhallisuudellekin löytyi syy, se kovasti koitti olla näkymätön koira tuolin alla ja oli kerta kaikkiaan järkyttynyt, kun joutui sitten kuitenkin pöydälle tutkittavaksi. Seisomaan sitä ei saanut, jos koitti nostaa, niin se nousi yhtenä tiukkana pakettina, ei toivoakaan, että jalat olisi suostunut suoristamaan. Mutta meni se tutkimus niinkin ja vielä piikki niskaan, niin pääsi takaisin piiloon. Ansa taas oli yllättävän seurallinen, se koitti tunkea lääkärin syliin tämän tutkiessa Bondia ja kun ei siten saanut kaipaamaansa huomiota, päätti sitten hypätä kultsun selkään ratsaille, jolloin sekin löysi itsensä tuolin alta, tosin ei kovin vapaaehtoisesti. Bondia ei tämäkään lääkäri suostunut Hornerin takia vielä rokottamaan, mahdetaanko siis saada sitä rabiespiikkiä ollenkaan enää, höh.

Ansa pääsi sunnuntaina radalle ja pitkästä aikaa meitä videoitiin. Ja ihan yhtä kamalan näköistä menoa se on kuin ennenkin. Tai siis ohjaajan meno on, koirassa mitään vikaa ole. Jos ei muutosta ole tapahtunut kuuden vuoden aikana, en taida enää toivoa mitään. Toiset osaa liikkua paremmin kuin toiset, että se siitä. Mutta vaikkei liikkumiseen olekaan tiedossa sujuvuutta, niin noista joistain pakkoliikkeistä lähtöruudussa ei luulisi olevan mahdoton päästä eroon. Siinä siis tavoitetta seuraaviin kisoihin.

Ekalla radalla Ansa varasti lähdöstä ihan kunnolla. Hyppy, rengas ja ysikymppinen kolmoshypylle olis ollut tarjolla ja kun minä olen asettumassa renkaan taakse kääntämään, sehän on jo siinä. Ei mitään, jatketaan, kun ei ole ollut tapana palautella lähtöön, masentuu vielä kisakaveri (ihan oikeesti!), mutta jotenkin oli kelpie pehmeällä tuulella muutenkin, ei meinaan hakenut esteitä kuten normaalisti ja oli jotenkin "hidas". Valeraskautta taitaa pukata, kiva kun niihin hormoneihin voi aina vedota.

Tokalla radalla sitten pidettiinkin lähdössä kunnon puhuttelu koiralle, murisin sille vielä jätössä, edessä meinaan pidemmän puoleinen odottelu ja nyt malttoikin hieman paremmin. Tämä rata hylkäytyi kuitenkin siihen mihin useimman muunkin, ei löydy harmaat kepit, kun vasemmalla on houkuttelevasti tyrkyllä puomi ja oikealla putki ja jossain siinä ahtaassa välissä vielä pyörii ohjaajakin, eikä tainnut ainoatakaan keppikäskyä suusta tulla. Tota täytyy ehdottomasta kokeilla itsekseen uudestaan. Tälläkin radalla outoja kääntymisiä ja ohijuoksuja, Ansa yleensä lukee mun huonotkin ohjaukset paremmin.

Kolmas rata ei ole ihan alusta, mutta laitetaan esiin, koska siinä hieman sujuvampaa ohjausta, joskus jopa lähes ajoissa. Tuloksena 10, varmaan A:lta vitonen ja sitten toi rima, johon olis voinut ehkä hiukan jarruttaa koiraa.

Hyppyradalla saatiin sanoa heippa tyrkyllä olleelle sertille kolmannella hypyllä. Yritin perusohjausta oikeastaan ajattelematta, että se on sellainen ja Ansallehan ne on myrkkyä, mutta hei oikeesti, mitä ihmeellistä tossa kohdassa oli? Eipä yleensä meiltä jää hypyt suorittamatta. Motkotin Ansalle sitten ääneen koko matkan kepeille kunnes tajusin, että onko hieman asiatonta käytöstä ohjaajalta ja tuomari ihan siinä vieressä kuulolla. Vaihdoin lennossa keppikehuihin ja lässyttämiseen, eikä sentään saatu puhuttelua tiukan tuntuiselta tuomarilta radan jälkeen. Eihän se nyt muutenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, mutta kiva oli päättää tämä kisarupeama kuitenkin hieman parempaan yhteistyöhön. Paremmalla tuurilla ja fiiliksellä sitten pääsiäiskisoissa.

Kisoja ennen tytöt pääsivät hiukan juoksentelemaan Riston kanssa, Kasku ihan tykkäsikin ja kisojen jälkeen ajettiin kotiin Kamin ja Ledin kautta, taisivat nämä treffit olla päivän parasta antia.