Vauhdikas ja mielenkiintoinen viikonloppu takana, jos nyt sattuu olemaan agilitysta kiinnostunut.

Torstaina ja perjantaina ATT:llä koulutti kroatialainen Alen Marekovic. Alunperin en ollut menossa, koska en koe saavani mitään näistä kertakoulutuksista, kun ei pitkäaikainenkaan koulutus oikein kanna hedelmää, eikä Ansa kestä toistomäärää, mutta kun paikkoja oli vielä innokkaimpien ilmoittauduttua jäljellä, Kasku pääsi perjantaina treenaamaan ulkomaan oppeja. Ihan mielenkiintoisia juttuja kyllä tuli esiin, esimerkiksi takaakiertoihin lähettäminen vastakkaisella kädellä ja jalalla kuulosti loogiselta, mutta kun ei perusasiatkaan ole menneet seitsemässä vuodessa selkärankaan, en kyennyt tekemään juuri mitään kouluttajan haluamalla tavalla. Olis kannattanut vaan mennä katsomaan toisten tekemistä. Ja sitä kouluttajaa, ihan katsottava tyyppi nimittäin :) Mutta Kasku sai juosta, eikä sille tuntunut olevan teletappiohjaaja mikään ongelma, kunhan palkkalelu vaan löytyi kuonon edestä uudestaan, uudestaan.

Lauantaina Ansa pääsi kyseisen herran tuomaroimille radoille omissa kisoissa. Mun itseluottamus, se vähäinen, mitä jossain vaiheessa oli karttunut, oli haihtunut edellisen päivän treeneihin ja mieli oli tosi surkea. Hyppyradalla aloitettiin ja se näytti kovin ahtaalta ja hankalalta. Pakko oli jättää sivusuunnassa esteitä mun ja Ansan väliin, jos meinasi pitää koiran vaatiman parin metrin raon, eikä olisi työntänyt sitä väärille esteille. Yllättäen tämä sopikin sitten meille oikein hyvin ja oikeat esteet löytyivät hämmästyttävän kivuttomasti. Hylly tuli kuitenkin suoran putken jälkeen olleelta hypyltä, en muistanut, ettei Ansa kierry täydessä vauhdissa siivekkeen ympäri, olis vaan tarvinnut antaa sen suosiolla hypätä suoraan ja pelastella sitten sieltä, koska niinhän siinä kävi ja sitten se hyppäsi samantien takaisinpäin. Mutta muuten olin tyytyväinen meidän tekemiseen ja toisaalta pettynyt siihen, etten edelleenkään osaa tutustuessa erottaa meille oikeasti vaikeita paikkoja niistä kaikista muka kamalan vaikeista paikoista. Ekan radan tuoma hyvä fiilis haihtui agilityradoilla siivekkeen kiertojen välttelyyn ja kontaktien totaaliseen haihtumiseen. Toka rata meni koiratanssipainotteiseksi, kun yritin jotain ihme takaakierto-persjättö-saksalaista väärässä kohtaa, tietäen valmiiksi etten osaa, mutta kun en muutakaan keksinyt kyseiseen kohtaan ja Ansa sukelsi mun jalkojen välistä hypyltä tullessaan. Onneksi se on niin pieni ja harkitseva, eikä ole koskaan itseään loukannut, vaikka vähemmän pieni ja harkitseva ohjaaja tumpeloikin edessä aina välillä. Ratojen välissä käytiin kontaktitrainerilla muistelemassa, miten siinä toimitaan, mutta kyllähän Ansa sen nyt tietää. Traineri on kuitenkin ihan eri asia kuin kisakontaktit. Kolmannella radalla yritin ihan oikeasti saada sitä pysähtymään puomilla, mutta Ansa vaan katsoi mua kuten se nyt yleensä hieman tyhmää ihmistä katsoo ja jatkettiin sitten menoa. En nimittäin usko radalta poistumisen auttavan kontaktiongelmaan, itsensä vähemmän tyhmäksi tekemiseen ja tuntemiseen se tosin saattaisi auttaa melkoisesti.

Sunnuntain Kirkkonummen meinasin ensin jättää väliin kokonaan, paljon osallistujia, pitkät iltakisat siis tiedossa, onpa järkevää ajaa sinne asti, kun mahdollisuudet järkevään tulokseen on vain yhdellä radalla kolmesta. Kaskun siskon omistaja kuitenkin aamulla sitten kyseli, josko ollaan tulossa ja olis kiva nähdä. No munkin mielestä oli kiva nähdä heitä (olis tietysti tässä vaiheessa jo voinut ajatella asiaa myös Kaskun kannalta) ja siitä sitten hyvän syyn saattelemana lähdettiin kohti kirkkistä. Siellä olikin melkoisen vauhdikkaat radat kehitetty ja mun oli pakko taas vetää jotain ihan omia ohjausvalintoja, kaukaa ja takaa. Eka rata yllättävän hyvin, meinasi kyllä jo jopa Ansan irtoaminen olla riittämätön mun ohjausvalintoihin ja just siinä kohtaa kun piti hieman kehottaa koiraa menemään, oliskin pitänyt jo kelata kotia kohti, muistikatkos ja hylky taas vaihteeksi. Mutta eihän sen niin väliä kun ne kontaktit kuitenkin oli pielessä, vai oliko? No lapuista jälkeen päin katsottuna virheetöntä näytti sekä puomi, että keinu, A:llehan me ei enää sitten lopussa löydettykään. En tiedä vaikuttiko eri päivä, eri halli, eri pohja, eri esteet, kovistelut lämppäA:lla pihassa, mutta nyt se taas otti ne, eikä mulla tietenkään taaskaan ollut mitään käsitystä asiasta, kun en niitä vaan opi katsomaan. Toka rata jopa nollana maaliin, taas äänekkäästi takaa ohjaten pitkillä kurveilla, mutta aika hyvin sentään kun 67 osallistujasta pikku-Ansa oli 6. Sitten käytiin iloisesti juoksemassa Korppu-siskon kanssa pellolla, siis "iloisesti" karvat pystyssä pellon reunaa ees-taas tasan kerran, jonka jälkeen Kasku päätti näyttää mitä mieltä se on vieraista nuorista nartuista seurassaan ja ottelun seurauksena Korpulta silmäkulma auki. Saatiin tilanne rauhoittumaan ja käveltiin vielä hetki, tytöt pitivät viisaasti etäisyyttä toisiinsa, mutta Ansa mun oli pakko ottaa hetkeksi kiinni, se oli menossa hyvää vauhtia autolle, herkkis kun on. Eli eipä siitä mitään niin mukavaa leikkihetkeä tullut, en tiedä mitä olin kuvitellut, kun Kasku nyt kuitenkin on tollasia taipumuksia nykyisin väläytellyt. Nytpä tiedän sitten paremmin ja kimppalenkit jätetään väliin.

Kolmas rata ja sen myötä tuplanollan mahdollisuus kariutui heti ekalla esteellä riman putoamiseen ja sitten löysäilyn seurauksena hyllyyn, että viikonlopun kuudesta startista 1 nolla ja 5 hyllyä, normisettiä siis. Kyllä kannatti taas panostaa aikaa ja rahaa, tää on niin kiva harrastus, tuntee itsensä todella taitavaksi. Mutta seura oli sentään mukavaa ja keli kiva. Ens viikonloppuna jatketaan, tottahan toki!