Kaskun tiistaitreenit on olleet tauolla, enkä ole juurikaan jaksanut sen kanssa käydä hallilla ominpäin. Perjantain treenissä tehtiin kuitenkin helpohkoa "suoraa" rataa ja totesin, että hyvin kaarrattaa Kaskukin, perusohjausta siis turha käyttää, joten siirryn samaan tyyliin kuin Ansankin kanssa. Mitäpä sitä luopumaan jostain minkä opetteluun on mennyt useita vuosia, helpompi vaan opettaa uusi koira lukemaan ohjaajan vanhoja temppuja. Radalla oli myös A, keinu ja kepit ja oikein tyytyväinen olin koiran suoritukseen. Itsellä taas vaikeuksia kontaktilta vapauttamisissa, onneksi oli koutsi antamassa palautetta.

Lauantaina käytiin Porissa kisaamassa oikein kivoissa pikkuisissa maneesikisoissa, näitä kun olisi useammin. Ansa luuli tulleensa paratiisiin, lattialta kun löytyi ihan eri luokan herkkuja kuin yleensä kisoissa. Radat oli meille sopivia, jotta enemmänkin olisi tulosta voinut syntyä, mutta nyt tyydyttiin nollaan ja 2. sijaan ekalta radalta ja pariin hyllyyn, tietysti, kuinkas muuten. Tokalla radalla Ansa tipahti puomilta alastulolla, luultavasti väisti mun lähentelyä, kun itse muutin juoksulinjaa putkea väistääkseni. Hyppyrata oli oikein hauska. Ensin ajatteli ettei siitä suoriudu millään, kun oli melkoista suoraa ja sitten väärää tarjolla, mutta me tehtiin hemmetin sujuva rata. Niin sujuva, etten viitsinyt palauttaa, kun Ansa ohitti yhden vinohypyn, vaan mentiin hyvällä vedolla maaliin asti. Hiukan oli itsellä liian kiire ja yksi askel kohti hyppyä jäi tekemättä. Harmitti ensin melkoisesti, mutta sitten alkoi tulla sellainen harvinaisen seesteisen tyytyväinen olo, me tehtiin tosi hieno rata, ihanassa yhteistyössä, Ansa luki takaaleikkaukset kaukaa ja näytti miten hirmu pätevä ja taitava koira se on. Toivottavasti saadaan juosta tällaisia ratoja vielä paljon.

Kaskukin pääsi tietysti tutustumaan maneesiin. Aluksi sekin kulki tiiviisti nenä maassa, mutta hyvin keskittyi työhön, kun otin palkan esiin. Olin oikeastaan hämmästynyt, miten hyvin se keskittyi tokoon, vaikka varmasti näki esteetkin. Muutenkin sen toko on parantunut paljon. Eilen koukkasin pikaisesti hallin kautta, mutta en jaksanutkaan mennä sisälle, vaan jäätiin kentälle tokoilemaan. Ja tehtiin aivan loistava setti alokasluokan liikkeitä. Ensi viikolla alkaa kokeeseen valmistava kurssi paikallisen koirakerhon kentällä. Kiva, kun päästään tekemään häiriössä ja liikkuroituna. Taas toisaalta, mä olen niin masentunut, jos se ei sitten siellä toimikaan. Mikä on siis enemmän kuin mahdollista, koska niin vähän on tehty muiden seurassa. Mutta kun tokon pitäisi olla helppoa, en mä muuten jaksa sitä veivata.

Eilen haettiin Pinko saamaan vierihoitoa, kun sen omassa kodissa alkaa sopulivaellus. Kompa ei oikein asiasta innostunut, liian pitkä aika ilmeisesti kun ovat nähneet. Mutta eihän niiden tartte kimpassa hengatakaan, Kasku nimittäin tykästyi kovasti päällikköön ja suostui ihan sopuisasti jakamaan keittiön sen kanssa. Ajattelin kyllä, että millainen kiljuminen yöllä kuuluu, kun se herää ja hoksaa, että sen kämpässä on joku ihme hyypiö. Ihan rauhassa kuitenkin kaikki nukuttiin. Puolessa vuorokaudessa Pinko myös opetti Kaskulle, että kun saa ruokakupin nenän eteen, ruoka kannattaa imuroida itseensä pikavauhtia, koska muitakin ottajia varmasti löytyy. Jollei nyt ihan Romanian nälkää näkeviä katukoiria, niin ainakin yksi musta isoeno on kovasti kiinnostunut. Minkä Kaskukin siis huomasi ja enpä ole kakaran nähnyt hohmivan sapuskaa ennen noin nopsaan. Itse opin, ettei Pinkoa kannata jättää keittiöön, jollei itse ole sisällä, koska, siinä missä Kasku on huolehtinut, ettei keittiön pöydälle voi jättää mitään, Pinko jatkoi siivouspakkoa kaikille muillekin keittiön tasoille. Se on myös näyttänyt Kaskulle esimerkkiä, että sylissä voi ihan vaan maata, eikä tartte koko ajan kiemurrella, kiipeillä pään  päälle, tunkea luuta tai palloa ihmisen suuhun, nenään, silmiin. Kyllä Kaskusta vielä kunnon sylikoira tulee.