Nyt on levätty. Oleiltu pihalla, kävelty metsässä ja maattu sohvalla. Ja odotettu jännityksellä Kaskun ekoja virallisia kisoja. Torstaina käytiin vielä ottamassa kenraalit, varsinkin vauhdikkaita, suoria keppien sisäänmenoja, mutta niissä taitaa olla enemmän opittavaa, kuin tässä ajassa voi oppia. Kulmat olis kivampia, mutta niitä tuskin on ykkösissä tarjolla.

Tänään sitten itse asiaan. Jännitin varmaan eniten sirutarkastusta, Kaskuhan ei valtavasti arvosta iholle tulemista. Pysyi sentään kohtuu kurissa, mutta sitten tuomari halusi vielä mitata, kun koira on niin pienen oloinen. No kai se pieneltä näyttääkin, siinä hiipiessään, kyräillessään ja yrittäessään poistua paikalta. Sain sen etujalat suoriksi jotenkin rinnasta ja kuonosta nostamalla ja tämä roikotus sentään riitti tuomarille. Tuomaritäti yritti ruokkiakin Kaskua, jotta tilanne olisi mukavampi, mutta Kasku on lahjomaton niin päättäessään. Enkä kyllä antanut sille paljoa tilaa ajatella itse tai tarjota toimintaa, tulos tuskin olisi ollut, että no, seisonpa tässä sitten nätisti, kun te sitä tunnutte haluavan.

Eka rata aiheutti joissain kanssakisaajissa lähes lakkotunnelman, kun rengas oli hieman epäilyttävässä kulmassa, eikä tuomari suostunut asiaa korjaamaan. Itse en ottanut siitä ongelmaa, koska tiesin, että Kasku hyppää riittävän pitkälle edellisen hypyn ja linja renkaalle tulee lähes suoraksi. Edelleenkään ei kaikista pakkoliikkeistä ole päästy, jo ekalla hypyllä on ihan pakko nykiä kädellä, että hyppää ylös, tule tästä alas, raivostuttavaa! Mutta kontaktit toimivat ja miten rauhallista onkaan, kun voi luottaa koiran pysähtyvän. Ja lähtevän vasta käskystä liikkeelle. A:n jälkeen tosin kiirehdin vapautusta ja joudun varmistamaan putkeen menoa takaa jääden siten väärälle puolelle keppejä. Tarkoitus oli yrittää jarruttaa kepeille, mutta en taida osata. En viitsinyt niitä jäädä enempää tahkomaan, joten siitä hylky.

Toka rata olikin perinteisempi ykkösluokan rata, suoraa ja lujaa. Lähdöstä pitäisi saada hyppimistä vähemmälle, saattaa ylemmissä luokissa tulla sanomista ja kun pidemmälle kävelin, näyttää koira vajoavan, siinähän on sitten treenattavaa. Hieno rata, mutta ennen keppejä olis taas jarrulla ollut käyttöä, täytyy seuraavaksi hakea ohjureilla Kaskulle omatoimijarruja. Tällaisilla radoilla munkin ajatus pysyy jotenkin kasassa, muutama mutka lisää ja ohjaaja on ihan pihalla. Onneksi siis on kontaktit, ne katkaisee radan sopivasti. Ja minä kun olen aina tykännyt hyppyradoista! Nyt en edes ajatellut Kaskun viemistä hypärille, aloitettiin tälleen rauhallisesti. Ja tämän radan vitosella taidettiin olla 4. tai 5. Että ei me nyt ihan huonoja tässä juhannusseurassa oltu.

Näiden ratojen perusteella olisi järkevää jäädä hetkeksi treenaamaan keppejä, mutta koska tarjolla on nyt muutama kiva kisa lisää, katsotaan miten pärjätään tällä ja harjootellaan lisää sitten syksymmällä. Ei mulla nyt mikään kiire ole ylempiin noustakaan. Sitä jarrua tai jonkinlaista haltuunottoa voisi kyllä käydä hallilla muutaman kerran kokeilemassa, varsinkin kun multa puuttuu edelleen se "tule heti tänne, äläkä suorita omatoimisesti yhtäkään estettä enempää" -käsky. Ja mitähän Ansasta on opittu? Se, että irtoavan, lujaa menevän, rataalukevan koiran kanssa on niin siistii kisata! Surraan sitten taas niitä hyllyjä, kun on sen aika.