Juniorin vuoro päästä palkintokuvaan. Mynämäellä oli kivasti kaksi starttia mölleille, joten saatiin esimakua oikeista kisoista. Plussaa oli, että lähtö toimii, kontaktit ovat erinomaiset, radalla A ja puomi ja Kasku tekee juuri sen mitä siltä pyydän, eikä keksi omiaan. Parannettavaa taas oli ohjauksen tarkkuudessa, koska Kas ei vielä hae esteitä. Jos tein hieman löysästi tai väärään aikaan jonkun käännöksen, enkä kunnolla sen jälkeen osoittanut seuraavaa estettä, se juoksee ihan reippaasti ohi. Mutta yhteys säilyy silti, eli saan korjattua, eikä se lähde suorittamaan mitään itsekseen. Joten oikeastaan olen oikein tyytyväinen, kunhan vaan muistan ohjata koko ajan tarkasti. Nyt hyppyradalta pari kieltoa ja sillä kympillä tultiin silti toiseksi. Agiradalta vitonen rimasta ja 3. sija. Täytyy alkaa totuttaa Kaskua huitomiseen ja huuteluun riman päällä, koska ehkä se on helpompaa, kuin muistaa rauhoittaa kädet juuri siinä tiukkaa käännöstä vaativassa kohdassa. Seuraavaksi pitäisi myös mennä avoimen luokan radoille, koska kepit ja keinu täytyy saada koeajettua epiksissä. Ja olikos tää ohjaaja muuten onnesta soikeena huomatessaan, että palkintona oli koiranamien lisäksi ihmisnamia, jee! Ostaa ei saa, mutta syödä toki.

Eilen olin vetämässä treenit kahdelle ryhmälle ja koska tiesin, etteivät kaikki ole tulossa, jätin Kaskun kotiin, muuten olisin tehnyt sen kanssa jotain ihan pientä, ihan vaan vähän, mukamas. Muun lauman vein mukanani, jopa Kompa pääsi ajelulle pitkästä aikaa. Ja Kompa teki pientä radan pätkääkin, hyvin oli muistissa hypyt ja putket. Harkitsin osallistumista sen kanssa starttiluokkaan Myniksessä, siellähän on täysin aidattu kenttä, mutta ei kai siinä oikeastaan ole mitään järkeä, tehdään nyt silloin tällöin omaksi huviksi. Mutta sitten Ansa! Se vaan on niin ihana otus! Otin sen mukanani halliin, kun ajattelin, että se stressaantuu autossa, jos Kompa sekoilee odottaessaan. En olisi uskonut, että mulla voisi olla koira, joka kulkee vapaana mun mukanani, parkkeeraa itsensä siihen mihin jätän tavarani, odottaa siinä radan rakennuksen ajan, katselee tyynesti kun toiset suorittaa ja lähtee sitten radalle, kun kerron, että on sen vuoro. Radan jälkeen se leikkii hetken kanssani ja kun päästän irti patukasta, se palautuu takaisin parkkiruutuunsa, juo ja asettuu kaikessa rauhassa katselemaan taas toisten menoa. Sain sen jopa innostumaan treenaamaan rallya patukkapalkalla, täytyy vaan koittaa muistaa tehdä enemmän hallilla, missä sen vire on helpompi nostaa. Ja kotona odotti juniori ja aivan siisti keittiö, ei mitään tuhotöitä, vaikka yksinoloa ei ole juurikaan harrastettu. Ulvontaa kylläkin kuului, tiedä sitten aloittiko vasta, kun kuuli meidän tulevan pihaan ja ulos loikki popcorn-kelpie, riemu jälleennäkemisestä räjähteli eivätkä tassut pysyneet ollenkaan maassa ja hampaiden napsutteluunkin piti hieman puuttua, mutta ei kai toisen suunnatonta iloa voinut kamalasti torua, täällä nyt vaan on tällaisia vapaan kasvatuksen otuksia. Joten siitäkin syystä olen valtavan hämmästynyt Ansan fiksuudesta, ehkä Kaskustakin kuoriutuu vielä vanhemmiten oiva käytösvalio.