004-normal.jpg

Kun on saanut neuvon tehdä helppoja treenejä nuoren koiran kanssa, jotta sekä koiran, että ohjaajan itsevarmuus nousisi ja olisi sitten kivampi startata ihan virallisesti, niin tottakai kaikki ohjatut treenit ja epäviralliset kisat ovat ei-niin-helppoja. Viikonloppuna kouluttauduttiin kennelleirillä kolmena päivänä ja tulihan sielllä onnistumisiakin, mutta paljon myös sitä samaa vanhaa, minkä on kuullut moneen kertaan ja mikä ei vaan siirry kuulemisesta ja jopa ymmärtämisestä toimintaan.

Yhden kunnon vapaapäivän jälkeen käytiin Auran Nuuskujen epiksissä kisaamassa, Kasku mölleissä ja ykkösissä ja Ansa avoimessa. Möllirata sentään oli vielä lähes mölli, vaikka sieltä löytyikin pöytä, aika hurjaa. Ihan kivaa, sujuvaa menoa, A hieno, pöytäkin löytyi lopulta, mutta sitten ohjaaja epäluotti koiraan lopussa, käskytteli turhia, häiriten koiraa, kun olis vaan pitänyt mennä eteenpäin ja vika rima alas. Ykkösrata ei sitten ollut ykkösiä nähnytkään, vaikka tietysti nyt sitä oli tulossa yrittämään useampi möllikin. Mutta annettakoon tuomarille anteeksi, joskus jonkun on sitäkin hommaa alettava harjoitella, muuten olis aika hankala saada kisoja järjestettyä. Hieman hyväntahtoisesti ehkä saatan joskus asiasta mainita kun seuraavaksi yhdessä jonkun kisaradan laidassa moititaan liian vaikeaa rataa. Lähdin sitten tekemään kontakteja ja hyviä pätkiä. Keinu hyvä, pöytä oli opittu ekalla radalla, pari hyvää käännöstä, rimatkin pysyivät ja hieno puomi. A oli tällä kertaa hukassa, alle oli laitettu nyt vihreä putki, jota itsekin hieman varoin, enkä uskaltanut vain vauhdilla ohjata. Kepeille vienti oli sentään kohtuu ykköstä ja siinä tarvitaan vielä harjoitusta, nyt liukui ohi kakkosvälin. Keppien jälkeisen tilanteen hanskaamiseen olisi tarvittu osaava koira, joten en edes yrittänyt jättää Kaskua yksin kepeille, vaan vein loppuun ja sieltä sitten vaan jotenkin suoriuduttiin putkeen ja lopuille esteille. Ihan hyvä fiilis kuitenkin, koska kontaktit toimii ja itse muistin myös ne huomioida. Ansan hyllytin avoimella radalla, kuten yleensäkin, eipä siitä sen enempää, kun en jaksanut videoidakaan sitä. Joku kiva episrata olis vielä ollut mukava mennä ennen virallista starttia, katsotaan, josko jostain löytyis. Tai sitten mennään vaan rohkeasti kokeilemaan ja treenataan sitten lisää.