Jahas, on vissiin hieman lomailtu. Olispa kätevää, että kaikki se teksti, mitä mielessään käsittelee koiran kusetuksen lomassa ja auton ratissa siirtyisi tänne langattomasti, ilman näpyttelyjä.

Juhannuksen jälkeen Kasku pääsi pari kertaa treenaamaan keppejä yms ja sitten jatkettiin kisaharjoituksia. Agirodussa Janakkalassa lauantaina oli eka rata tyypillinen simppeli ykkösrata, jossa onnistui kaikki muu, paitsi u-putken edessä palloteltiin tovi väärän pään ja oikean pään valinnassa. Tiukempi tuomari olisi tuominnut tästä kiellon, mutta me saatiin kuitenkin eka merkintä kisakirjaan. Vieläkään ei päästy vertailemaan nopeutta kanssakisaajiin, sen verran aikaa meni putkensuupingpongiin. Toka rata oli vaikeampi, melko suoraviivaista, mutta linjoja piti kuitenkin pohtia tarkemmin. Kasku teki kuitenkin aivan mahtavaa rataa, vieläkin tuntuu hyvälle ajatella sitä. Pituudella kuitenkin kääntyi katsomaan mua hieman liian aikaisin ja sen kuono meni sivukepin väärältä puolelta, josta sitten hyl. Mutta olipa se hyvä hylly! Ja kepit sujuivat molemmilla radoilla. Sunnuntain tasoituskisa oli meille vielä turhan vaikea, vaikka sitä oli ennakkoon treenattukin.

Kokkolassa kolme rataa, ekalla ohjaaja oli ihan pihalla, tokalla unohtui viedä nuori koira tarkasti esteille ja kolmannella vähän sama juttu, Ansan ohjaus puski esiin selkärangasta, mutta selvittiin sentään kieltovitosella maaliin. Silläkin 4. sija, että mahdollisuudet oli vaikka mihin. Tätä se sitten taas tulee olemaan, luulisin. Aina jotain, pienestä kiinni ja sitten kun se onnistuminen tulee, maistuu se tosi makealle. Mutta ihanaa, ettei Kasku ota mitään häiriötä erilaisista ympäristöistä.

Ansalla oli agirodussa lauantaina vain yksi rata ja sen onnistuin hyllyttämään tyypillisen typerällä tavalla, koira menossa väärään putkeen ja minä karjun "tänne", mutta oisko kuitenkin ollut tehokkaampaa myös mennä itse sinne tänneen, eikä vain tuijottaa koiran perässä väärään paikkaan. Sunnuntaina tasoituskisa meni paremmin kuin Kaskun kanssa, olispa outoa, jollei olis mennyt, mutta radan lopun olin tulkinnut piirroksesta melko eri tavalla, enkä minuutin tutustumisessa huomannut selvää hyllypaikkaa. Ainahan nämä etukäteen annetut hieman muuttuvat rakennettaessa, ei voi mitään. Joukkueemme teki sitten nopeimman suorituksen, vaikka pisteitä kerättiinkin turhan paljon, jotta olisi kärkisijoja tavoiteltu. Mutta hauskaahan näissä on aina olla mukana.

Kokkolan keikalta Ansalle tavanomainen saalis: hyl, 3x5 ja 0, tai toihan on siis melko hyvin, itse asiassa. Sitä kaikkea pientä ja joskus hieman isompaakin. Kontaktit tais kuitenkin tällä kertaa sujua, hitaasti tosin, kun olin niissä tarkkana, vitoset tais tulla rimoista, jos oikein muistan. Ja aina kohdassa, jossa ohjaaja karjuu just riman päällä jonkun paniikkikääntökäskyn. Ja nollakin oli sellainen pelastelusuoritus, luulin kyllä siitä tulleen pisteitä, kun pariinkin kertaan kalastin Ansan väärältä esteeltä kohti oikeaa. Mutta Ansa nautti Kokkolan parhaasta puolesta, uimaan radan jälkeen, ihanaa!

Kompa vietti agirodun kotona, Janakkalasta ei nyt ollut mitenkään mahdoton matka ajella yöksi kotiin. Kokkolan reissun ajaksi se pääsi kasviksen hoitoon, kun maltoin siitä luopua yön yli ekan kerran sitten vuoden 2011 ja Erja ystävällisesti suostui katsomaan sen perään. Ja olikin oikein hyvä, ettei se ollut mukana reissussa, koska ekan kerran leirintäalue oli niin täynnä, ettei telttapaikkaa enää saanut. Eihän mulla ollut mikään ongelma nukkua autossa siinä parkkialueella, mutta olisi ollut melko vaikeaa pitää Kasku ja Kompa riittävän etäällä toisistaan, jotta olis kaikilla ollut stressitaso edes siedettävä. Hoidossa Kompa oli viihtynyt ilmeisesti hyvin  ja se oli onnellisesti saanut olla paljon ulkona. Kotonakin se olisi kaiket ajat pihalla, jollei naapurissa olisi koiraa aiheuttamassa häiriötä. Tänään se pääsi myös pitkästä aikaa metsälenkille Kamin ja Ledin kanssa. Pelkäsin, ettei se siedä enää Lediä, kun on aikaa viime näkemästä, mutta hyvin meni ja nyt on hyvin juoksutettu otus sohvalla.

Bondiakaan en agirotuun ottanut, mutta Kokkolassa se oli seurapoikana. Se tuntui ihan tyytyväiseltä päästessään haistelemaan vieraita hajuja ja uimaan ja kaivamaan itselleen kuoppaa ja sitten vielä märkänä ja kuraisena yöksi emännän viereen. Kasku tosin aiheutti hieman sydämen tykytystä yöllä, kun se nukkui mun toisella puolella, eikä olis päästänyt Bondia lattialta takaisin sänkyyn. Onneksi Bondi, vaikka rähähtääkin takaisin, ei tunne mitään tarvetta jatkaa sotaa. Energiat pysyvät sen verran matalalla, että asia saadaan sovittua ja sitten taas nukutaan samalla pedillä. Bondin selkä on aika huonossa kunnossa, että sen kisaamiset taitaa olla ohi. Toivoin, että oltaisiin kerran vielä osallistuttu SM-kisoihin rallissa, mutta tällä kertaa olisi tarvittu jo ennakkoon tulos, mitä nyt ei sitten ole. Joten taidan jättää sen nyt kokonaan eläkkeelle. Sille pitäisi varmaan aloittaa jatkuva kipulääkityskin. Harkinnassa on myös laserhoito tai akupunktio, katsotaan nyt miten edetään.