Lauantaina taas yhdistyksen järjestämällä kurssilla. Tällä kertaa aiheena oli sensomotoriikka eli haettiin tehoa tekemiseen aivoista. Alku olikin varsin mielenkiintoista, sillä uskon, että ihmiset ovat erilaisia ja meillä on erilaiset johdotukset sisällämme, mistä johtuen tapamme liikkua ja toimia on myös erilainen. Ja se pitäisi myös sallia. Usein kuitenkin meitä ”pakotetaan” tekemään asioita meille huonommin sopivilla liikeradoilla. Vähän niin kuin vasenkätistä pakotettaisiin käyttämään oikeaa kättään, kyllähän se kirjoittaminen niinkin sujuu, mutta voisi olla tehokkaampaa, nopeampaa, kauniimpaa.  Agilityssakin meidän tulisi hakea meille sopivia tapoja, koska koira tulkitsee helposti väärin, jos väkisin yritämme tehdä jotain meille luonteetonta. Lisäksi hyvänä juttuna jäi mieleen kehotus mennä aina vahvuudet edellä, eli vahvistaa niitä ja unohtaa heikkoudet. Näin saadaan hyvien ja huonojen ominaisuuksien eroa kasvatettua ja onnistumiskokemuksia. Jos taas keskitytään vain heikkouksiin, tulevat vahvuudetkin alas ja itsetunto huononee.

Luennon jälkeen osallistujat testattiin, jotta saatiin selville heidän tyyppinsä. Tapa, miten tämä tehtiin, oli minusta kovin epäilyttävä. Tyyppimääritys perustuu työntövoimaan, siis miten lujaa pystyt vastaamaan testaajan työntöön, kun sinua on väännetty erilaisiin asentoihin tai katsettasi on häiritty tai silmä peitetty yms. Jos mittaamiseen olisi käytetty jonkinlaista mittaria, vaikkapa vain vaakaa, olisi koko juttu vaikuttanut hieman uskottavammalta. Nyt tuntui, että ero voimankäytössä saatiin esiin testaajan itse antaessa periksi. Melko vaikuttavan näköistä, kun toisella tavalla työntäen iso mies ei heilahdakaan, mutta pienellä asennon muutoksella, johan liikkuu. Samoin olisin kaivannut jonkinlaista selitystä siitä, miten on tutkittu, että otsan naputtelut, sivutaivutukset tai varpaillenousut ennen työntöjä muka luokittelivat ihmisen tietyn tyyppiseksi. Tyyppimääritelmät tuntuivat skeptikolle jopa hieman horoskooppityylisiltä, kaikista löytyi jotain itselle sopivaa. Näistä pitäisi vielä tulla kotiin tarkemmat tulkinnat. Voin sitten pohtia, haluanko lähteä tielle kohti kunnianhimoista johtajatyyppiä, mikä mun pitäisi olla, vai tyydynkö olemaan ihan vaan tavan luuseri.

Periaatteessa uskon, että olemme erilaisia ja hyödymme erilaisista valmennustavoista, mutta miten se ihan oikeesti saadaan kunnolla tutkittua, jäi hieman epäilyttämään. Mielenkiintoinen päivä kuitenkin, mutta taidan mahdollisen jatkon jättää syvempää tietoa asiasta kaipaaville. Seuraavaksihan aletaan työstää treenitapoja omalle tyypille sopiviksi, tai niin ainakin ymmärsin. Lisäksi tuntui, että tämä on tarkoitettu niille, jotka haluavat löytää sen viimeisen silauksen kohti mestaruutta. Itsellä riittää vielä työtä ihan vaan oikean asenteen ja ajattelun löytämisessä. Kun lueskelee joidenkin harrastajien juttuja, tuntuu koko laji täyttävän mulla erilaisia tarpeita. Onneksi samoin ajattelevia löytyy kuitenkin kentän laidalta muitakin, sellaisia lupsakoita keski-ikäisiä ja yli ja silleen "vähempään" tyytyväisiä. Kuten että, itse saa olla terve ja koira on terve ja meillä vaan on niin hauskaa radalla.

Kuten sunnuntaina Kirkkonummella, missä Ansa todistetusti ei edelleenkään seuraa mun liikettä, jos esteellekin voi mennä, eka rata hyl. Kahdella seuraavalla muistin kumman kanssa olen liikkeellä ja tiukkoja kääntöjä ei jätetty vastakäännöksen varaan vaan tehtiin ihan reilun ruma puolikalasteluhaltuunottovalssi äänitehostein ja taas jatkui matka. Nämä rimavitosella maaliin. Ens viikonloppuna pääseekin sitten taas pikkuruskea vauhtiin, niin kivaa, kun on jotain mitä odottaa.