Jaahas, ollaan ilmeisesti siirrytty kuukausiraportointiin. Monta tekstiä on luonnosteltu kävelyillä ja auton ratissa, mutta kun ne ei edelleenkään tänne päivity automaattisesti, hiljaiselta vaikuttaa.

Kovin ihmeellisiä ei myöskään ole tapahtunut Kaskun siirryttyä kolmosiin, mitä niitä kaikkia hyllyjä tänne kirjaamaan. Pari hyvää vitosta, muutama kiva hylly ja monta hillitöntä estearvontaa. Pari viikkoa sitten taidettiin myös kokea ensimmäinen pussivahinko Riihimäellä. Kasku meni väärästä päästä mutkaputkeen, josta matka jatkui pussiin ja reitti ei siis ollutkaan suora, kuten tuomari oli suunnitellut, vaan 90 astetta pussin rakenteita viistäen. En huomannut silloin mitään, vasta illalla löytyi kolikon kokoinen karvaton ja nahaton kohta etujalan uloimmasta kohdasta. Enkä nyt keksi, että se olis sitä missään muuallakaan kolhinut, kun ei oltu missään käyty vapaanakaan juoksemassa. Hieman turhan paljon kiinnosti Kaskua, kun oli juuri kuonon ulottuvilla maatessa, joten päätin ottaa pehmeän ilmakaulurin käyttöön. Luulin Kaskun järkyttyvän paljon pahemmin asiasta, mutta hyvin se tottui, paremmin kuin valjaisiin koskaan. Niiden käytöstä muuten luovuin, pikkubrunette on periaatteen pimatsu, kerran päättänyt olla tykkäämättä valjaista, joten niitä juostaan sitten ikuisesti karkuun, vaikka ne olis puettu päälle.

Koska mitään uutta ei ole tapahtunut, muistellaan vanhoja. Huomasin alkuvuodesta, että ATT hakee viime vuoden parhaita koirakoita ja tulokkaita ja innostuin laittamaan Ansankin tuloksia sinne, ajatellen, että onpa kiva tällainen uusi juttu meidänkin seurassa. Sitten kävi mielessä, ettei tämä varmaan ihan uusi asia taida olla, tapana monessa muussakin seurassa. Ja kurkkaus kotisivuille kertoi vuoden koirakoita valitun jo useamman vuoden ajan. Olishan meillä ollut tuloksia hakea jo aiemminkin, mutta nyt sitten taisi olla eka kerta, mun mulle tuli mieleenkään, että me "kehdataan" tällaiseen osallistua, kun ollaan oltu aina niin huonoja. Meidän pisteet riitti 9. sijaan, ihan kivasti, mutta parasta on kuitenkin, että nyt ei yhtään hävetä nähdä omaa nimea siinä listassa. Aiemmin olis tuntunut nololta, tyyliin: nyt kaikki kuvittelee, että toi luuseri luulee olevansa hyväkin agilitaaja, hahhah! Kaskunkin pisteet laskin tulokas-sarjaan, vaikkei meillä ollut kuin puolikas kausikaan, eikä nollia tarpeeksi. Sekin oli 9., tosin ei niitä hakijoitakaan ollut sen enempää. Seuraavaksi haenkin sitten reippaasti SM-joukkueeseen ja ei oo mun häpeä, jos parempia tuloksia ei löydy. Ensin tosin pitäis päättää haluaisiko Ouluun asti lähteä vanhan, kaikki kontaktit loikkivan koiran kanssa.

Ens viikonloppuna sitten kisataankin omat ja naapurin kisat ja toivotaan, että tulis jotain kivaa päivitettävää.