Pikaisen juoksutauon jälkeen käytiin edellisenä viikonloppuna Kirkkonummella hakemassa viimeinen luva kakkosista. Olin tosin tuomarin kanssa hieman eri mieltä kieltojen lukumäärästä, mutta tuomarin mielipide tietysti oli painavin. Sitten vaan heti seuraavana sunnuntaina Vantaalle kolmosiin, kun ilmottu kerran oli. Mielessä pyöri epäilyksiä osaamisesta ja jotenkin aloin arvostaa niitä noin 17 kuukautta, mitkä vietin Ansan kanssa alemmissa luokissa. Tuntui, että oltiin paljon valmiimpia kolmosiin kuin nyt kakarakoiran kanssa. Kasku nousi kahdeksassa kuukaudessa ja melko saman tasoisina ne aloitti kisaamisen.
Olin kuitenkin iloisesti yllättynyt miten hyvin meidän ekat kolmosstartit meni. Jotain olen sentään itse oppinut vuosien aikana ja Kasku, joko luonnostaan tai en ole sitä pilannut, on hieman kuuliaisempi kisakaveri kuin Ansa. Samalla tuli taas varmuus siihen, että tämä nyt vaan on se meidän juttu ainakin tällä hetkellä, kun välillä ihmettelen, mihin on jäänyt aikanaan niin monipuolinen koiraharrastukseni. Mutta jostain syystä agility kolahtaa kovaa ja kun koiratkin tykkäävät ja menevät kuin pienet eläimet, niin tätä me nyt sitten tehdään, eikä juuri muuta.

Ekalla radalla pysyttiin suunnilleen oikealla reitillä, niitä kieltoja tietysti sitten tuli hylyn verran, kuten tiesin odottaa. Mutten silti osaa niitä välttää. Nytkin selkärangasta tuli edelleen, että apuaa, kohta se hyppää uudestaan ton lähtöhypyn, mistä seuraa hidastelu väärässä kohtaa ja koira ohi esteestä. Mutta on ihan uskomatonta miten nätisti toi otus tulee sinne minne haluan, jos vain itse en pelkäisi vääriä esteitä. Paitsi tietysti joskus, mutta se onkin sitten se seuraava rata. Ekalla radalla vielä hyvä loppu"suora", en olisi uskonut sen pystyvän hakemaan takaohjauksella hyppyjä noin kivasti. Siitä on kauheesti apua, kun ohjaaja tuntuu aina lopussa unohtuvan johonkin toiseen päähän rataa.

Tokana hyppyrata, melkoisen hankalia ohjauskuvioita olis ilmeisesti tarvinnut takaosassa, kun taitavammillakin ohjaajilla oli pohdittavaa niissä. Siihen nähden olen kovasti tyytyväinen omaan liikkumiseeni, vaikka hieman jäi vajaaksi ja Kasku kielsi, muttei kuitenkaan hypännyt väärinpäin, aika hassu koira. Mutta sitten se vissiin kyllästyi kieputtamiseen ja irtosi hypyn kautta putkeen, vaikka olin lähinnä ajatellut, että sitä pitää kunnolla työntää hypylle, jotta se ei sitä kiellä. Mutta pikkueläimelle oli ilmeisesti suunta täysin selvä sillä kertaa. Vastakäännöshän siinä olis tarvittu, kun vaan olis tajunnut. Lähdössä jumpataan siksi, että olin itse jotenkin ajatuksissani aluksi, pohdin kai, että pitäiskös jättää kauemmas, vai onko tässä hyvä ja Kasku menee jotenkin epävarmasti maahan ja jää pingottamaan kyynärät ylhäällä, mitä se ei ennen ole tehnyt. Joten parempi ottaa uusiksi, keskittyä täysin asiaan ja kun tehdään juttu tiukasti kuten treeneissäkin, niin hyvin jää paikalleen.

Kolmantena tehtiinkin sitten henkinen nollarata. Niin hieno ja Kasku sai palkan heti upeasta loppukaarre/suorasta. Kasku alkoi olla melko väsynyt tai niin ainakin tulkitsin normaalista poikkeavan maan haistelun ennen rataa ja jopa lähdössä. Mutta kuulolla oli silti, hieno putki/puomi -erottelu, mä panikoin niitä itse, kepit taas hyvin, ja sitten poispäinkäännöllä, jossa näköjään hiukan pitää yrittää haukata huitovaa kättä, kohti loppukiriä. Ja ohjaaja jää taas jo pussin kohdalla ihailemaan koiransa menoa ja sitä, että se oikeesti napsii esteitä itsekseen, eikä kiellä, eikä kysele, ja sinnehän se sitten syöksyy viimeisen esteen takana olevalle remmille, eikun jäiköhän siitä nyt yksi suorittamatta, vai miten se nyt oli. Eikä mua oikeastaan edes harmittanut hieman kyseenalaiseen paikkaan jätetty remmi, olin vaan niin onnellinen meidän tekemisestä. Hiukan ehkä kiristi se, että tuomari määräsi remminjättöpaikan siirrettäväksi meidän jälkeen, olishan se nyt voinut olla kaikilla sitten sama, mutta mitäpä tuosta, eipä ole meiltä pois. Enkä ole ollenkaan varma, että olisin saanut Kaskun vikan hypyn ottamaan sieltä missä itse siinä kohtaa olin, vaikkei edessä olis mitään targettia ollutkaan näkyvissä. Me ehditään tekemään nollia vielä tulevissa kisoissa. Nyt jo näin kivasti, ei tää olekaan mikään mahdoton tehtävä.