Eilen kisattiin tsaun hallissa ja tais olla tuomari hieman hajamielinen, kun ekaksi radaksi oli tarjolla lähes ykkösluokan rata. Sen verran sai laittaa tossua toisen eteen, ettei ehtinyt paljonkaan mokata, pari laajempaa kurvia, mutta muuten täydellistä menoa ja saatiin kerrankin kunnon vertailuaika. Tätä luokkaa meidän nopeus on, lähellä kärkeä, muttei kuitenkaan ihan, mutta se riittää, jos vaan saatais osumia hiukan edes useammin. http://tsau.info/upload/document/kilpailu_2015-10-25_B_agilityrata_9586.html

Pari muutakin rataa tosi hyvällä menolla, tokalla pohdin ja jännitin itse tulevaa kohtaa, minkä Kasku kuittasi alkamalla haukkua kesken pujottelun ja tulemalla keskeltä ulos. Että jos vaikka oppis tekemään ohjauspäätökset ennen radalle menoa ja keskittymään siellä koiraan. Vika radalla ekan radan tuomari korjasi erheensä ja rata tuntui jo ihan kolmosluokkaiselta. Eli siellä piti juoksemisen lisäksi ohjata. Silti loistavan tuntuista menoa. Kasku ei vaan suostunut ottamaan sille tarjoamaani viskiä, tiedossa on kyllä ohjauksen heikkous, mutta kyllä se vielä oppii. Uudella lähestymisellä jo suostui hyppäämään ja sitten mentiin taas lujaa.

Bondi kävi tänään kilpirauhaskontrollissa ja todettiin taas sekä unelma- että harmipotilaaksi. Sille saa tehdä mitä vaan ja se vaan olla möllöttää häntä heiluen. Oikein juoksi sisälle lääkäriin, ettei ainakaan mitään traumoja ole mistään jäänyt. Mutta toisaalta, siltä ei meinaa löytää suonta ja kun sen vihdoin saa kiinni, verta tulee hirveen hitaasti. Ehtii hyytyä ennen kuin on riittävästi. Mutta jos nyt ei kerta kaikkiaan mistään stressaa, niin ei kai sen verenkään tarvii hirmu vuolaasti virrata. JA SE OLI LAIHTUNUT! Melkein 5 kiloa kesän aikana, lääkäri piti nyt hyvän painoisena, tästä koitetaan pitää kiinni, 37kg, se on siinä.