Ei pitäis aina uskoa viisaampia. Ipadin verkon jakamiseksi läppäriin tarvitaan jotain ihmejuttuja, muka. Joten, kun ne ei enää toimineet, luovutin. Ja koska mun blogi ei tykkää mun tabletista, vaan näyttää mm. kuvat miten sattuu, en oo viittinyt mitään kirjoitella. Nyt kuitenkin hain ihan ite tietoa asiasta ja eka hakutulos tuotti tuloksen: ihan vaan työntää hän sen lataamiseen tarkoitetun usbipiuhan laitteiden väliin, niin johan toimii. Ei voi taas muuta kuin ihmetellä miten heppoisin perustein tietoliikenneinsinöörin papereita jaellaan.

Auto alkaa valmistua, en viittinyt kuvia kääntää, koitan muistaa ottaa uusia, kun seuraavaksi paikalla käyn. Kovasti odotan, että pääsee kokeilemaan mitä tuli hankittua. Eihän unelmien toteuttaminen koskaan ole ihan järkevää, niistä menee silloin paras hurmio, mutta tää on ehkä kuitenkin aika kiva juttu.

Muuten suurin uutinen on tämä

Pikkasen meinas alkaa jännittää, kun ekana lähtee, tekee kohtuu hyvän nollan radalla ja seuraa sitten miten toiset saa virheitä toistensa perään. Outi vetäisi Q:n kanssa kyllä niin mahtavan radan, että olis sillä sertinkin ansainnut, mutta onneksi muisti edes melkein heti kertoa heillä sellainen kyseiseltä tuomarilta jo olevan. Ansan agilityura sai siis eräänlaisen pisteen peräänsä. Mutta eiköhän meidän nähdä radalla yhdessä hyppelevän vielä jonkun aikaa. Ens viikonlopun tavoitteeni ansaohjauksessa on huutaa ennen suoritettavaa estettä, ei vasta sen jälkeen.