On se kumma, että normaaliaamuina haluisi vaan kääntää kylkeä ja jatkaa unia kellon soidessa, mutta loma-aamuna herää itse lähes virkeänä samaan aikaan. Kyllä unen jatkaminen onnistuu silti, mutta ei se ole ollenkaan sama asia. Kelloakaan ei viitsisi turhaan laittaa soimaan oikean fiiliksen aikaansaamiseksi, kun ilman sitä koirat antoivat sentään tänäänkin mun nukkua kahdeksaan. Minä nimittäin mieluummin nousen käymään niiden kanssa ulkona ja annan ruokaa kuin käsken olla hiljaa ja sitten pohdin, että onko niillä ihan oikeasti joku hätä. Sohvalla voi hyvin jatkaa aamunokosilla, kunnes keksii jotain järjellistä tekemistä. Mun on aika vaikea saada itseni tekemään yhtään mitään ei-koiriin-liittyvää. Tänään sain sentään autot pesaistua, olisin - ihan oikeasti - vahannutkin ne, mutta ei ollut aineita.

Lähdettiin sitten Tainaa ja Heikkiä moikkaamaan. Tainalla on aina jotain hyvää syötävää varattuna koirille (ja minulle, jee) ja Ansan on päästävä Heikin syliin. Jätin koirat sinne hoitoon ja kävin kouluttamassa möllejä kentällä, tosi kiva ja innokas ryhmä. Omilla koirilla olikin sitten lepopäivä, Bondi kyllä yritti käydä tökkimässä ja temppuilemassa aina kun seisoin laiskana keskellä pihaa ja Ansa meinasi joutua tekemään ovenläpikävelyluoksetulon kun olin taas vahingossa jättänyt sen sisälle ja huutelin sitä sitten pois naapurin rajalta, aloin oikein jo huolestua, että mihin se nyt on joutunut, jäänyt auton alle, syönyt myrkkyä, ammuttu, karannut parempien ruokien äärelle ja mitä kaikkea sitä nyt voi tapahtua pienelle koiralle kun emäntä on huolimaton. Tollasen pikkukoiran kadottaa kauhean helposti.