Tänään oli lomapäivä, mitäs sitä ei ihminen tekisi koiransa harrastuksen takia. Aamulla siis reippaasti paimentamaan, ihana, lämmin keli ja valoisaakin, kivaa. Hyvät treenit, vaikka Ansa oli taas sitä mieltä, että se pärjää kyllä yksinäänkin. Korvat kiinni ja menoksi, hemmetin kuriton otus. Toisaalta on ihana nähdä se niin tohkeissaan ja itsevarmana, vaikka minä huudan ja huidon kepillä. Koitettiin uutena juttuna tehdä lauman jako, Kaisa neuvoi käyttämään samaa käteentulo-käskyä kuin esimerkiksi agilityssa...siis mitä?...olenko joskus ehkä kuullut tällaista käytettävänNauru. Se ei vissiin muistanut miltä meidän meno radalla näyttää. No, sainhan mä koiran pari kertaa jotenkin siihen väliin ja kerran jonkun aikaa pidettyäkin lampaat erillään. Ja ehkä me nyt aletaan panostamaan tohon käteentuloon, kun molemmissa päälajeissa se tuntuu olevan niin kovin tärkeä, ainakin kouluttajien mielestäKieli ulkona. OK, kyllä mä ymmärrän sen tarkoituksen ja hyvähän se olisi, mutta jotenkin vaan tuntee itsensä niin ikäväksi ohjaajaksi kun joutuu vaatimaan pikkuiselta jotain mistä se ei oikein pidä kesken kivoimman touhun.

Kompakin pääsi ekaa kertaa pyörittämään lampaita. Sillä oli uskomattoman hauskaa, miten voikin pieni paimen näyttää niin onnelliselta. Heilin avustamana se juoksi laumaa ympäri, kuljetti ja muuten vaan sekoili ihanien villakavereiden seassa. Kysyin Kaisan mielipidettä Kompan takaosasta ja hän muisteli, että Kamikin oli ollut samanlainen puujalka pentuna. Saatiin treeniohjeita, joiden avulla Kompa ehkä tajuaisi, että niitä takakoipiakin voi itse liikuttaa.

Sitten lähdettiin lääkäriin ja Kompa sai rokotukset. Painoa on nyt 9,8 kiloa ja ilmeisesti myös erittäin naurettava olemus, koska kauheesti kaikkia hymyilytti siinä odotushuoneessa kun tämä yksi veti omaa showtaan. Ruopimista, kurnutusta, heilumista, se ei ollut hetkeäkään paikallaan, jollen pitänyt sitä sylissä. Jollei meidän paikallaolotreeni kotona olisi edistynyt jo ihan hyvin, olisin ehkä hieman huolestunut. Pöydällä se oli kuitenkin ihan nätisti ja antoi jotenkin katsoa hampaatkin. Kuulemma yksi olisi jo lähtenyt, en ole itse niitä edes katsonut vielä sillä silmällä. Joko ne nyt tässä iässä alkavat vaihtua? (hurraa, hurraa, hurraa, ei tule ikävä!)

Sitten jatkettiin matkaa hallille ja Bondi pääsi tekemään kisanomaisesti AVO-liikkeet. Ajattelin taas ilmoittaa sen kokeeseen, mutta kun ei ole yhtän treenattu. Se kuitenkin teki melko hyvää työtä, ehkä sen kanssa uskaltais taas kokeilla. Seisominen meni nollille, kun sillä oli hiukan kiire loppupalkalle, jonka olin jättänyt tuolin päälle, muuten kaikki ihan tyypillisesti, jopa luoksetulon pysäytys ja noudossa odotti käskyä! Sitä paikallaoloa tietysti jännitän, mutta kai toi kastraatio siihenkin jotain vaikuttaa. Tietysti se jättää nyt nartut rauhaan mutta syöksyy urosten kimppuunPäättämätön.

Ansan kanssa otin takaakiertoja, kyllähän ne nyt sujuivat, kun ei koira ollut kisavireessä. Ja sitten hiukan lähettämistä hypylle ja heti takaisin käteen. Mutta eihän toi otus koskaan kisoissa ole noin rauhallinen. Sunnuntaina on tarkoitus kiinnittää huomiota omiin käsiin, haluan tosiaan saada ne kuriin. Ihan turhaa huitomista, kun viime kisavideoitakin katselin. Kyllä se koira ihan varmasti hypättyään tulee maahan vaikken mä sormellani hiekkaa osoitakaanSilmänisku.