Pieniä sekoamisen merkkejä nähtävissä...siis minussa, taas. Kompa syö nyt jotain ihme homeopatiarakeita ja käyttää dap-pantaa. Ostin mä myös sille ällökamalan tyttöpannan, jos sekin vaikuttais sen käytökseen rauhoittavasti. Teho siis luultavasti sama kuin kahdella edellisellä keinolla. Yleensä olen erittäin skeptinen kaikkea tällaista kohtaan, enhän mä usko kipulääkkeisiinkään, vaikka toki annan koiralle kun lääkäri käskee. Ja töissä selailin ihmisten pikkuaivosairauksien hoitoa (missä ei juurikaan tuloksiin päästä) ja sieltä löytyi vitamiinit E ja B ja mitä vielä, niitäkin oli jo ostoslistalla, onneksi järki palasi ennenkuin ehdin niitäkin ostaa. Mutta kaikenlaiseen sitä ryhtyy, ihan vaan omaa mieltään tyynnyttääkseen, kyllähän mä tiedän ettei Kompaa mikään paranna. Mutta jos kuitenkin pystyis vaikuttamaan tohon kiihtymiseen, voishan se olla tollanen terveenäkin.

Huomenna ajellaan Kuopion seudulle farmikisoihin. Bondi jää mökkeilemään, mutta Kompa tulee mukaan ja valmiiksi jo stressaan miten mahdoton se osaa siellä olla. Onneksi tämän jälkeen alkaa reissut sitten olla tältä kesältä tehty ja ens kesästä ei onneksi tartte tietää vielä mitään. Tällä hetkellä suunta on edelleen ylöspäin, Kompa on sisäsiisti, arkirutiinit sujuvat, se syö melko hyvin, pysyy puomin ylös- ja alasmenolla, hyppää 40 senttisiä hyppyjä, tosi oleellisia asioita nämäkin. Sain varaston siivottua kompankestäväksi ja nyt viikonloppuisin saan varhaisen herätyksen jälkeen nukkua vielä hiukan rauhassa kun Kompsis pääsee riehumaan yksiöönsä. Että kyllä tämä tästä. Ja olen jopa löytänyt itsestäni uuden puolen: koiran kanssa ei siis sittenkään ole pakko harrastaa jotain ja tähdätä kisoihin, ehkä mä seuraavaksi otankin sitten jo puhtaan seurakoiran, pääsee helpommalla.

Mul on vaaleenpunanen panta, aika noloa. Mutta on se kuitenkin eka ihan oma uusi panta eikä jonkun toisen vanha.