Nyt paimennellaan lähes joka päivä. Eilen ensin vapaata kuljetusta, kävin välillä jonkun elukan korvamerkin katsomassa. Sitten häkitystä ja kujaa, menihän se jotenkin, mutta ei hyvä. Huomaa, että ollaan melkein kokonaan jätetty tokoilut pois, ei tipu koira enää maahan käskystä, eikä oikein muutenkaan ole kuulolla. Flankit on nyt olleet hienoja, mutta menevät liian pitkiksi, välillä kiertää täyden ympyrän eteen asti ja ei sitten tietenkään saa yhteenniputettua laumaa liikkeelle. Tänään olin Maijan ja Kamin kanssa saamassa yksityisopetusta farmikisoja varten, eli jatkettiin samoja häkitys-, kuljetusjuttuja ja ihan samat ongelmat jatkuivat. Lampaat myös laittavat tällä hetkellä melkoisesti vastaan Ansalle, se joutuu tosiaan tekemään töitä puskevia jukuripäitä vastaan. Tänään kujaan ajossa se päästi ihan hirveän taistelukiljunnan, mutta lähtihän se iso uuhi liikkeelle. Tuli ihan mieleen luonnetestituomarin huomio: näkee, että koira pelkää ihan sikana, mutta terävyys ja taistelutahto saavat sen kuitenkin toimimaan. Raukka pieni, onkohan paimennus nyt sitten kuitenkaan kovin kiva laji sen mielestä. Ja huomaan, että mulla on ihan samoja kiljumistaipumuksia kuin koiralla, annan käskyjä jo heti liikkeen alussa väärällä tavalla. Rauhallisemmalla äänensävyllä päästiin parempaan tulokseen. Mutta kun ohjaajaakin pelottaa niin hurjasti.

Huomenna Kompa pääsee pelleilemään lampaiden kanssa ja sunnuntaina onkin sitten ne epäviralliset kisat Somerolla, hui.

Nyt Ansa joutuu tehokuurille maahanmenoissa. Mutta sitä ennen tarttis kuitenkin lähteä agitreeneihin, miksiköhän ei oikein löydy oikeeta fiilistä treenata vaikka lauantaina tarttis taas käydä pari rataa rämpimässä läpi. Hmm, löytyisköhän vastaus edelliseen tästä loistavasta asenteesta kisoja kohtaan