Jee, taas muutama päivä lomaa. Agirotu odottaa! Kaupasta on matkaeväät haettu ja tietysti kirjastossa piti käydä, en kerta kaikkiaan osaa lähteä reissuun ilman paksua kirjaa, vaikka useimmiten en sitä kertaakaan ehdi avata.

Katjan haasteeseen tarttuneena, sain oman listani tehtyä. Tässäpä sata asiaa minusta ja koiristani:

 

1.       En saanut koskaan lapsena lemmikkiä, en edes akvaariota.

2.       Äidin mielestä niistä oli niin paljon vaivaa.

3.       Sitten kun muutat pois kotoa, voit ottaa niin monta kuin haluat, äiti sanoi.

4.       Kun muutin pois kotoa ja ilmoitin koiranpennun tulosta, äiti saarnasi edelleen kuinka paljon niistä on vaivaa.

5.       Ensimmäisen koirani piti olla musta labradoriuros, Kane nimeltään.

6.       Labradoreja oli vaan Porissa ja ne oli keltaisia.

7.       Nykyisin Pori on paljon lähempänä kuin silloin.

8.       Me haettiin sitten hiukan yli-ikäinen kultsun pentu naapurista.

9.       Tarvikkeita sille haettiin vasta seuraavana päivänä.

10.   Minä pelkäsin aluksi Tälliä.

11.   En osannut nukkua, kun huoneessa oli toinen elävä olento.

12.   Sitten en enää osannut tehdä mitään ilman Tälliä.

13.   Tai yleensä ilman koiraa.

14.   Jotkut kuulemma osaavat lähteä kävelylle ilman koiraa.

15.   Minä en, kädet heiluvat ihan toimettomina.

16.   Minä ajattelen, että koirista pitämättömät ihmiset ja ei-koiratapahtumat ovat rasittavia.

17.   Erotuksena esimerkiksi ex-mieheeni, joka ajatteli, että koirat ovat rasittavia, koska ne rajoittavat koirista pitämättömien ihmisten tapaamista ja ei-koiratapahtumissa käymistä.

18.   Koirat jäivät erossa minulle.

19.   Tälli oli stressiaggressiivinen, se tuli minun päälleni kiihtyessään liikaa.

20.   Mutta se oli silti aivan ihana.

21.   Tälli kisasi agilityn mölliluokassa ja oli tosi nopea.

22.   Mutta sen pää ja kyynärpäät eivät kestäneet lajia.

23.   Tällillä on palkintoja tokosta.

24.   Silloin kisaajia oli paljon vähemmän.

25.  Silloin oli rennompaa, koiratkin saivat tervehtiä toisiaan vastaantullessaan.

26.   Meillä oli myös undulaatteja ja pari akvaariota.

27.   Undulaatit ovat tosi rasittavia, likaavat paikkoja ja pitävät pahaa ääntä, akvaario kasvaa levää.

      28. Minun mielestäni akvaarion ja undulaattien hoito on vaativampaa kuin koiran.  

29.   Sitten muutettiin omakotitaloon ja piha kaipasi isoa koiraa.

30.   Haaveilemaani hovawartia en uskaltanut ottaa.

31.   Meille tuli leonberginkoira.

32.   Kasvattajalla oli viisi aikuista koiraa vapaana pihassa, kun menimme pentuja katsomaan.

33.   Ajattelin, ettei meidän koirasta sentään noin iso tule.

34.   Siitä tuli hiukan vielä isompi.

35.   Cowboy hyppeli nuorena ihmisten päälle.

36.   Känniset äijät se saikin minun puolestani kaataa, mutta naapurin tyttö oli liikaa.

37.   Tyttö selvisi parilla tikillä, Cowboy löysi niitä jalkovälistään hieman enemmän.

38.   Sen jälkeen C ei enää hyppinyt – ihmisten päälle.

39.   C oli oikeastaan hirmu kiltti koira.

40.   Se hyppäsi käskystä vaikka auton konepellille.

41.   Tarkoitus oli kokeilla löytääkö Tälli autoon kauempaa käskyttämällä.

42.   Mutta niin vaan jalan vierestä pikku-C hyppäsi.

43.   Mies ei nähnyt mitään hauskaa uuden auton liukkaalta konepelliltä kynsijarrutuksella valuvassa 70 kiloisessa koirassa.

44.   C:llakin on tokopalkintoja.

45.   Edelleenkään tokokisoihin ei tarvinnut jonottaa.

46.   C oli vuoden 2002 leonbergien tokomestari.

47.   Suurin tokosaavutukseni oli noudon opettaminen C:lle.

48.   C harrasti myös agilitya.

49.   Enää en uskaltaisi sen kokoista koiraa laittaa puomille.

50.   C osasi luonnostaan kävellä nätisti taluttimessa.

51.   Tosin seitsemän vuotta luulin opettaneeni sen sille.

52.   Sitten tuli Bondi ja todisti, etten sittenkään osaa opettaa koiraa kävelemään taluttimessa.

53.   Tälli halvaantui ja lopetettiin vastoin minun mielipidettäni, ilman tarkempia tutkimuksia.

54.   Syyllisyydentunteet omasta kiltteydestäni olivat hirveät.

55.   Päätin, että T oli viimeinen koira, jonka varsinaista kuolinsyytä en tiedä, jos se vain on mahdollista selvittää.

56.   Cowboy tutkittiin ja se lähti kun keuhkot eivät enää jaksaneet toimia.

57.   Syyllisyys päätöksenteosta oli hieman helpompi kantaa, kun tiesi tosiasiat.

58.   Itken joka kerta kun ajattelen jonkun koirani viimeisiä hetkiä.

59.   Siksi minulla tulee aina olemaan vähintään kaksi koiraa.

60.   Toinen on aina odottamassa ja takaamassa etten vain saa päähäni, että olisi helpompi elää ilman, kuin tehdä taas vaikea päätös.

61.   Bondi oli tosi vilkas pentu.

62.   B:tä varten piti olla aina tuttinaru mukana koulutuksissa.

63.   Muuten se puri käsiä ja repi hihoja.

64.   B taisteli luonnetestissäkin hyvin  ja tuomari totesi, että ottakaapa tältä noutajalta lintu pois.

65.  Varikset B jätti minun kannettavakseni, se korkeintaan kieri niiden päällä tai nosti koipea.

66.   B:llä ei ole kuin yksi tokopalkinto, sentään luokkavoitto.

      67. Kokeeseen voi nykyisin joutua jonottamaan.

68.   B:n ura alkoi hitaasti paikallaolo-ongelmien vuoksi.

69.   Mutta olen silti iloinen, että minulla on eloisa kultsu.

70.   B tuli terapiakoiraksi minulle.

71.   Se  toimii virassaan erinomaisesti.

72.   Sille on helppo ilmaista suuttumusta tai kiintymystä, helpompi kuin toiselle ihmiselle.

73.   Ja se kestää hyvin tunteeni, yksi turkin ravistus ja sen muisti on nollattu.

74.   Sitten tuli Ansa.

75.   Ansa ei ole terapiakoira.

76.   Ansalle ei saa suuttua, sitä voi vain rakastaa.

77.   Rakastan Ansaa liikaa.

78.   A on minun Elämäni Koira, en saa enää toista samanlaista.

79.   Ansa on mahtava matkakaveri.

80.   Se istuu hanttarin paikalla tarkkaavaisena.

81.   Harmi kun se ei osaa lukea karttaa.

82.   Ansa sopeutuu kaikkiin tilanteisiin.

83.   A:lla ei ole huumorintajua.

84.   Tai on sillä, sellainen saksalainen dekkarihuumori, näytellään tosi jäyhää, mutta kuitenkin välillä lipsahtaa pikku virne naamaan.

85.   Ansa on harakka, se kantaa kaiken kiiltävän pesäänsä, sille kelpaa myös kaikki ei-kiiltävä.

86.   Välillä tuntuu, että Ansa olisi saavuttanut vaikka mitä jonkun toisen kanssa.

87.   Mutta uskon silti, että se haluaa olla minun koirani.

88.   Minä vien sen paimentamaan.

89.   Se tarvitsee minua paimentaessaan yhtä vähän kuin agilityradalla.

90.   Ansa pelkää suunnattomasti, mutta tekee silti, voisinpa sanoa samaa itsestäni.

91.   Ansa puhuu suunsa puhtaaksi, uskaltaisinpa minäkin.

92.   Ansa ei pidä tokoilusta.

93.   Sen mielestä lähellä olo tapahtuu vain sisätiloissa, mielellään sohvalla, jolloin se makaa mahani päällä.

94.   A omistaa minut täysin, Kompan ja Bondin se ajaisi pois, jos sen sallisin.

95.   Kompa minun oli ihan pakko saada.

96.   Kompa tanssii hyttysten, perhosten ja lintujen kanssa.

97.   K on onnellinen käpysuussakävelijä, käpyjähän maailmassa riittää.

98.   En halua kenenkään enää kysyvän, kauanko aion sen pitää.

99.   Se pysyy niin kauan kuin siitä on enemmän iloa kuin harmia.

100.   Ja iloisempaa luonnonlasta en ole nähnyt.