Mitäs sitä sitten lauantain kisoista kirjailisi tänne? Paikalle meneminen oli aika tuskaista, ei olisi yhtään huvittanut. Luulen kyllä, että jännitystä hiukan vähentääkseni olin ottanut kunnon hälläväliä-asenteen. Eka rata sitten meni just sillä asenteella ja just sellaiseksi sekoiluksi kuin meille joskus käy. Tuloksena hyl kolmannella esteellä, lähdössä kolme estettä peräkkäin ja se kolmas piti kiertää takaa. Hätäilin taakse viennissä ja kun ei Ansa edelleenkään osaa käskyä, hyppäsi sitten siitä mun ja siivekkeen välistä väärään suuntaan. Kyllä se vaan joskus tulee tosi lähelleHymy. Ekalta radalta kuitenkin positiivisena asiana se, että sain Ansan hidastamaan suoran putken jälkeen nätin lyhyen hypyn, käskytys olisi ehkä voinut olla nätimpikin, mutta saatiin edes se kohta menemään ihan ok.

Toka rata parempi, mulla oli vaan ongelmia tutustumisessa, kun ei ollut saanut katsella toisten luokkien tekevän samaa aiemmin. Aika tuntui hirmu lyhyeltä, mutta onneksi oli kuitenkin sujuvia ratoja muistaa ja juosta. Tokalta vitonen rimasta, nukahdin hetkeksi putken jälkeen ja ohjaus hypylle tuli hiukan myöhässä, taisin itse vielä olla tielläkin. Muuten tykkäsin kovasti menosta ja nyt se takaakiertokin onnistui. Haluaisin olla tyytyväinen meidän menoon, mutta ikävä kyllä, jos sitä vertaa toisiin, en saisi olla. Aikamme oli melkoisesti huonompi kuin mihin olen kakkosluokassa tottunut, ei meistä ole enää tekemään nopeimpia vitosia näillä meidän kurveilla.

Kolmannen radan tutustumisessa hinkasin kahden putken ja A:n hässäkkää keskittyneesti ja sitten kuulen, kun Janita ja Jaakko (olivat itse toisessa tutustumisryhmässä) huutavat mulle siitä vierestä aidan takaa, että se putki mennään muuten toisesta päästä. Jee, hyvä minä, hiukan noloa. Ihanaa, että sanoivat, pääsin sitten sentään pari estettä pidemmälle ennen hylkyäKieli ulkona. Tässä kaikessa oli kuitenkin loistavaa se, että kun vielä vuosi sitten luhistuin totaalisesti samoissa kisoissa, kun vaan näin tämän pariskunnan olevan paikalla, niin nyt ei oikeastaan kestänyt kovinkaan pitkään toipua tästä töppäyksestä. Ja rata meni siis mielestäni taas hyvin meidän radaksi. Väärä hyppy kohdassa, jossa piti hypyn jälkeen kääntyä 180 astetta takaisin. Yritin jotain, mitä aina koitan treeneissäkin välttää, eli koiran pyörittämistä itseni ympäri, mutta tällä kertaa älysin vasta jälkeenpäin mitä olin yrittänyt. Ehkä me siis vielä joskus opitaan toi juttu. Ansa sinkoutuu ympyrältä niin helposti tangentin suuntaisesti siinä 90 asteen kohdalla ja kun vielä on väärä hyppy sopivasti kuonon edessä, sinne sitten. Valssi tähän kohtaan olisi ollut se varmempi ja käytetympi ratkaisu. Mutta ihanan vauhdikas rata, tuli tosi hyvä fiilis tämän jälkeen. Ja kotiin ajaessa muisti mistä tässä hommassa on kyse, niin mahtava on tunne, jonka kisaamisesta välillä saa, vaikkei ihan onnistuisikaan. Siis jatkamme rallattelua seuraavaksi todennäköisesti Tampereella, vaikken Niihaman maneesiin kovin ihastunut olekaan.

Mutta tänään alkaa Kompan eskari ja taidan jännittää sitä vielä enemmän kuin kisoja!