Kokeillaan josko vihdoin saisi julkaisukelpoista vuodatusta aikaiseksi. Edelliset yritykset itsesensuuri poisti, eikä ihan vieläkään taideta olla maailmoja syleilevällä kirjoitustuulella, mutta ehkä tämän jo voisi antaa olla.

Neljä päivää saatiin nauttia "vapaudesta", joista kahtena treenattiin, kolmantena oli kisat ja neljäntenä olin kisatöissä ja sentään Maijan ja poikien kanssa lenkillä. Sitten Kasku aloitti juoksun. Ei siinä mitään, hyvä että aloitti nyt, niin ei jää tulevasta kurssista kuin ehkä vain eka kerta varakoiran kanssa koettavaksi, mutta lieveilmiöt on aika raskaat. Ekan juoksun jälkeen Kasku laittoi välit poikki Kompaan ja nyt se on ilmeisesti päättänyt poistaa Ansan kavereistaan. Loppuviikolla jo huomasin ettei niiden leikki ollut enää ihan yhtä rentoa kuin aiemmin, Kasku oli varovaisempi, nosti karvat helposti pystyyn, jäykisteli ja väisteli Ansan lähestyessä. Perjantaina niillä sitten roihahti keittiössä, en tiedä miksi. Kun menin tilanteeseen väliin, Ansa kyllä luikahti äkkiä pois huoneesta ja piiloon omaan häkkiinsä, mutta Miss Kovis irvisteli mulle siihen malliin, että tovi tuijoteltiin toisiamme ennen kuin neiti suvaitsi näyttää jotain merkkiä periksi antamisesta. Mua otti niin rankasti päähän, ettei mieleen tullut mitään järkevää tapaa käsitellä tapahtunutta, mutta otin sitten molemmat nartut hetkeksi paikkamakuuseen vierekkäin ja pidin niille (siis itselleni) siinä puhuttelun. Siinäkin niin näki niiden luonne-eron: Ansa-raukka koitti vajota lattiaan, eikä ainakaan näyttänyt yhtään enempää siltä suurelta johtajalta, jona minä sen haluaisin nähdä, kun taas Kasku makasi täysin rennosti, pää ja korvat pystyssä hyvin pätevän ja itsevarman näköisenä. Ihan hyvin ne sitten taas yhdessä pärjäsi, kunnes seuraavana päivänä käytiin mökillä ja akat päätti pöllyttää toisensa autossa. Tästä otan kyllä osittain syyn itselleni, Kasku käyttäytyy typerästi autossa muutenkin ja Ansa ei voi sietää sähläämistä, eli mikä järki tunkea ne samaan tilaan, kun muistissa olisi pitänyt olla jännitteet niiden välillä. Mutta kun mä en haluaisi joutua varomaan ja muistamaan. Nyt sitten niitä ei laiteta samaan häkkiin missään ja niiden leikkiä pitää valvoa tai se pitää kokonaan kieltää. Jos jotain hyvää, ehkä, niin tällä käytöksellään Kasku varasi itselleen sterilointiajan ja tällä kertaa mä saatan jopa pitää päätöksen, toisin kuin Ansan kohdalla joulukuussa. Leikkaus tosin on ajankohtainen vasta myöhemmin keväällä, joten tuskin siitäkään mitään tulee, kunhan uhoan. Joudun nyt kuitenkin kotioloissa kovettamaan itseni ton otuksen kohdalla. Mulle on luontevaa olla kaveri koiralle, sille on kiva jutella ja huomioida aina ohimennen, mutta luulen, että Kaskun kohdalla mennään nyt hetki melko jäisissä tunnelmissa. Aivan ihana harrastuskaveri se on edelleen, mutta kotona ehkä hieman raskas, ainakin tällä hetkellä, pidätän oikeuden korjata tätä mielipidettä milloin tahansa.

Toisten tapellessa toisaalla, Kompa pääsi jeeppiajelulle.

Ollaan me treenattukin, kotona, taas. Sain hankittua ihan uudet tunnarikapulat ja suurin odotuksin kasasin niitä lattialle ja sen oman hiukan erilleen, niinku tosi helposti tyrkylle. Kasku aloitti upealla oikeaoppisella myyrähypyllä kasaan, jahtasi siitä lennelleitä palikoita tuolien alta, tapporavisti useampaa niin että seinät soivat ja sillä oli niin hauskaa. Ja kaikki tämä ennen kuin ehdin reagoida mitenkään. Täytyy olla jotain hypnoottista tuijottaa mitä kaikkea toi koira voi keksiä, sillä ei mun piuhat sentään pitäis noin pitkät olla. Sitten mulla alkoi keittää, mutta Ansasta jotain oppineena, keräsin kapulat rauhallisesti pois, poistuin talosta ja kävin hakkaamassa päätäni pihan suurimpaan mäntyyn. Sillä toi riivatun otus osasi tän jutun jossain vaiheessa jo melko kivasti. mutta onhan siitä aikaa, kun viimeksi kokeiltiin. Pihinä ihmisenä kapulat säästyivät polttamiselta ja pari päivää asiaa pohdittuani, kaivoin perintölasihillopurkit kaapista ja koitettiin sitten niiden avulla. Ja sehän toimi! Aivan mahtavan rauhallista toimintaa, jollei paria ekaa "tallaa ja kaada mahdollisimman monta lasipurkkia" -totuttelukertaa lasketa. Tänään kaadoin purkit valmiiksi ja otin muutaman palikan uloskin, hieman purkkien alle ja edelleen malttoi haistella järjestyksessä ja osoittaa oikean. Ollaan taas oikealla polulla tämän asian suhteen. Agilityssakin sen verran plussaa, että perjantaina olin kouluttamassa ja kokeilin, pystyisikö Kasku tekemään jotain housut jalassa. Puoli vuotta sitten se ei pystynyt kävelemään autosta halliin, mutta nyt oli lajiin sytytty, koska pöksyt ei haitanneet yhtään. Hyvä tietää, jos joskus tulee mahdollisuus osallistua juoksuisena johonkin. Mutta eihän pitäisi tulla, koska minähän olen leikkauttamassa sen, vai miten se nyt oli.

Mun mielestäni niillä olisi niin kivaa yhdessä, mutta ehkä kaksi yhtälailla pirullista radantappajaa ei vaan aina ole sillä tuulella.