En vaan tiedä mitä täällä tapahtuu työpäiväni aikana, mutta hyvin tuntuvat viihtyvän. Yöt nukutaan hyvin, ruoka maistuu, nyt kun sitä saa harvemmin ja kropan hallinta alkaa olla hienoa, kehitys on tosi nopeeta. Aloin sunnuntaina antaa ruokanappulat kädestä, niin johan alkoi Kompakin tajuta, että käteen tuleminen kannattaa. Eli aloiteltiin siinä samassa sitten perusasentotreenit.

Eilen oltiin taas autoilemassa, en nyt vaan osaa sanoa mihin suuntaan huudon kanssa olla menossa, mutta ainakin kotimatkan K taisi olla melko hiljaa. Isot pääsi Naantaliin kävelemään, hämmästyn aina miten raskaasti koirat ottavat kimppalenkit vaikkei vauhti tai matka ole mitenkään hurjia. Sosiaalinen paine vaan rasittaa tolkuttomasti näitä mettäläisiä. Kompa odotteli autossa, tervetuloa pikkuinen vaan karuun maailmaan, jossa kaikenlainen odottaminen on pakollista ennen huvia. Sitten tyttö pääsi iskää moikkaamaan. Vielä ei ihan kunnolla uskaltautunut leikkimään Kamin kanssa, kun tämän tassun käyttö oli hiukan pelottavaa, töms, ihan vähän vaan hipaisen, töms, töms. Mutta eiköhän se siitä vielä riehumiseksi muutu, jahka hiukan enemmän tulee painoa ja jalat otetaan kunnolla hallintaa. Ansa ainakin saa jo sellaista kyytiä kotona, että välillä hiukan arveluttaa miten käy kun mutsilta palaa pinna. Ipana meinaan välillä innostuu melkoiseen pärinään Ansan niskavilloista roikkuen, että en yhtään ihmettele kun noi kaksi ottavat jossain vaiheessa rajummin yhteen. Mutta tuskin vielä vähään aikaan sentään.

Kompasta saa tällä hetkellä vaan väsyneitä kuvia, muuten se ei ole hetkeäkään paikallaan. Suihkupullo on otettu käyttöön, kukkaset ja maton hapsut alkoivat kiinnostaa siihen malliin, että komentaminen tuli ajankohtaiseksi. Ja koska Ansa ottaa melko rankasti murinat yms. äänellä ojentamiset, katsoin parhaaksi siirtyä ruiskimaan, mitä en olekaan ennen tehnyt koirilleni. Hyvin tehoaa, ainakin pienten alkuneuvottelujen jälkeen. Toki siinäkin pitää hiukan urahtaa, ettei tartte koko ajan kulkea pullo mukana vastaisuudessa, mutta Ansa tuntuu kestävän tämän kuitenkin paremmin kuin kovaäänisemmän komentamisen. Kompa taas huutaa takaisin, tapittaa silmiin ja käy uudestaan pahantekoon, taitaa tosiaan olla äitiään luupäisempi.

Mutta nyt täytyy pakata porukka autoon ja lähteä agitreeneihin. Kuinkahan kauan tällä kertaa leijona karjahtelee häkissään...