Jaa-a, mahtaiskos syynä olla kevätrinta, lievä maanis-depressiivisyys tai toosi tehokas rautavalmiste, mutta joka tapauksessa minä, joka en koskaan matkusta mihinkään, ainakaan lentäen, lähden viikon päästä Ranskaan. Naittamaan kahta koiraa. Mutta ainakin on jokin syy lähteä, jotkut menee ihan vaan muuten vaan,  se on tyhmää. Ansan serkkutyttö Hinkuu pitäisi siis saada innostumaan jostain ranskalaisesta hurmurista, saas nähdä miten käy. Kunnon loma ainakin on tiedossa, koska mun pitää olla ilman koiria viikko. Muttei kuitenkaan onneksi ihan ilman ja hiukan seikkailufiilis on tällä hetkellä, kun en oikein tiedä tietääkö Katjakaan mihin me ollaan menossa ja miten.

Kotirintamalla ulkoilukelit oli viikonloppuna hienot, eilen tehtiin poikien ja Kompan kanssa pitkä lenkki. Bondille tosin olisi vähempikin riittänyt, meni loppumatka hangella kieriskelyksi ja velttoiluksi. Kompalle matka taas oli oikein sopivan väsyttävä, en ole nähnyt sen koskaan kävelevän noin nätisti. Ansa jätettiin kotiin, kun se oli jo päässyt juoksemaan kolme rataa omissa kisoissa. Eka rata ihan luokatonta menoa, rimat lenteli, eikä muutenkaan pysytty tiellä. Toka radalta 5 ihan kivalla ajalla niillä kurveilla, puomin kontakti paukahti, vaikka mun mielestä Ansa kyllä sen otti, mutta ollaanhan me näitä saatu anteeksi toiseenkin suuntaan, että näin tällä kertaa. Kolmas taas hyl, pituudesta poikittain yli kun en suoristanut, enkä viitsinyt korjata kun oli hyvä vauhti päällä. Radoilla oli pitkiä suoria, hiukan taas aiheutti epävarmuutta, kun en edelleenkään osaa arvioida Ansan vauhtia. Moneen kohtaan olisin ihan hyvin ehtinyt edelle, kun olisin vaan mennyt. Seuraavaksi unohdetaan arkailu kokonaan ja hyllytetään sitten vielä vauhdikkaammin.