Tässä mitään ihmeellistä. Aika kuluu laiskotellen, uimassa käydään välillä, minäkin olen jo kaks kertaa ollut eli ennätysten kesä siltä osin. Kompa on osoittautunut porukan innokkaimmaksi uimariksi, Ansa tykkää enemmän lutraamisesta rannassa ja Bondi kalastaa laiturin nokassa. Aamulenkki venähtää, kun me kolme ollaan peräpystyssä mustikoiden kimpussa, Kompa ei niistä mitään ymmärrä, mutta hyvin sekin siinä ympärillä pysyy ja pitää omaa hauskaa.

Pihalla se ei sitten enää pysykään. Neidillä on valeraskaus ja se tietää hillitöntä pesän rakentamista puiden alle tai muualle piiloon, mieluummin mahdollisimman kauas tutuilta paikoilta. Viime viikolla naapuri palautti sen kolmena päivänä, enkä edelleenkään ole varma mistä se menee aidasta läpi/yli/ali. Lauantaina se sitten hävisi kunnolla. Kävin jo itseni kanssa filosofista keskustelua että onko parempi, että koiran poistaa elämästään vahingossa vai tahallaan ja tulin tulokseen, että tahallaan on parempi. Jotta olisi otuksen parempi löytyä, että saan väännettyä siltä niskat nurinHuuto. Kun ei hakeminen tuottanut tulosta, nostettiin tehoja ja haukutettiin Ansaa. Se on onneksi helppo homma kun ottaa esiin harjan tai haravan tai ruohonleikkurin tms. Ja heti kun rähinähaukku alkoi, sieltähän se karkulainen tuli vastapäisestä metsästä, tien yli, kas kun ei siinä vaiheessa jäänyt vielä auton alle. Laskettaisiinko se sitten vahingoksi vai tahalliseksi, kun kuitenkin tietäisin miten sille on käynyt? Nyt se on sitten ollut tehovalvonnassa ja ollaan tehty myös luoksetulotreeniä, mikä on aiemmin jäänyt hävettävän vähiin.

Sitten mä sain vihdoin aikaiseksi hommata tämän:

1311827422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eli uusi tapa päästä hengestään, kun ei aina kävellessäkään ole kovin turvallinen olo tuolla paikallistiellä. Bondi tykkää eniten, siitä tulee ihan hassu. Se hypähtelee riemuissaan, pyörähtelee ympyrää ja hyppii mun päälle, ihan kuin nuorena poikana innostuessaan jostain. Ja kyllähän sen sitten saa ihan nätistikin juoksemaan. Viileämpiä kelejä nyt vaan odotellaan. Ansa suhtautuu just niin skitsosti kuin odottaa saattaa. Se juoksee hetken nätisti (sekunnin), sitten innostuu laukkaan ja mennään hirveetä vauhtia, kunnes mulle tulee olo, että pitäiskös kuitenkin sitä ravia vaan mennä, josta rouva vetää palkon sieraimeen ja muuttu perässävedettäväksi, josta mä taas ajattelen, että nyt se on ihan väsynyt ja sitten vauhti hidastuu, kunnes lähes pysähtyy, kunnes mä taas päätän, että täytyyhän koiran nyt kevyessä ravissa jaksaa mennä ja sitten kierre alkaa alusta. Mutta kyllä se välillä ravaa nätin pitkällä askeleella, mikä siis oli koko vekottimen hankinnan tarkoitus. Kompan kanssa touhu menee hiukan liian extremeksi, sillähän ei ole minkäänlaista sanallista jarrua. Eli varsinkin kotiinpäin mennään lujaa, kun ei kuskikaan osaa päättää mihin keskittyä: ohjaamiseen, jarruttamiseen vai oisko järkevintä kuitenkin vaan hypätä pois laudalta. Kompa siis saa luultavasti edelleen tehdä lenkkinsä hiukan rauhallisempaan vauhtiin, meillä on kuitenkin remmikoulutus vielä hiukan vaiheessa, vaikka huimaa parannusta onkin jo nähtävissä.

Treenattukin on hiukan. Kontakteja käytiin ottamassa, mutta tulos oli odotettu: kentälle kun mentiin, Ansa pongasi ekaksi kepit, teki nätin pujottelun, sitten se juoksi puomille ja pysähtyi ilman mitään käskyjä alastulolle odottamaan vapautusta. Tältä pohjalta oli hyvä lähteä hakemaan tilannetta, jossa se juoksisi läpi, mutta ei auttanut vireen nosto eikä radan tekeminen, siihen se jäi joka kerta napittamaan ja palkaa odottamaan. Pidin sitten pikapalaverin naapurikentällä treenaavan kanssa ja sieltä tuli kommentiksi, että se on se mielentila. Koitin sitten selittää, että kyllä mä koiraa nostatin ennen, mutta vastaus oli vaan, että eikun ohjaajan mielentila. Sitä sitten jäin pohtimaan ja tottahan se on. Treeneissä mä teen kontaktit, kisoissa en. No, koira siis osaa, minä en, oliko yllätys?

Paimennustakin on jatkettu, hiukan epäilevin mielin tosin. Tuntuu melko turhauttavalta harrastaa lajia, joka talven aikana nollautuu lähes täysin, sitten ehkä elokuun alkuun mennessä saadaan touhu jotenkin kuosiin ja sitten onkin yhdet kisat, joihin ohjaaja voi mennä mokaamaan ja taas jää laji tauolle. Ei ehkä ihan mun juttuni. Mutta katsotaan nyt tämä kausi ja pohditaan mitä ens kevät tuo tullessaan.