Oltiin Bondin kanssa pitkällä syyskävelyllä, ihana ilma. Hiukan tuli erimielisyyksiä jäädäänkö siihen ison tien varteen kaivelemaan myyriä, mutta onneksi olen vahvempi ja sain raahattua kultaisen luolakoiran pois metsästysmailtaan. Miksei se tee tota koskaan omassa pihassa, tuskin tämä tontti nyt ihan myyrävapaa on. Meinaan on hiukan tyhmä olo seistä siinä flexin varressa neljän ruuhkassa kattomassa kun koirasta ei näy enää kuin vilkkaasti heiluva perä montussa. Ja kaunis puhe ei auta kun saalistus alkaa, sen joutuu oikeasti hakemaan valjaista pois kuopasta. Eihän se ikinä ole mitään kiinni saanut, kerran yksi pikkuotus pääsi livahtamaan Bondin huomaamatta sen mahan alta karkuun, mutta senkin Ansa tappoi salamannopeasti ja tämä toinen höntti vaan jatkoi maanista kaivamistaan.

Nyt alkaa hiukan helpottaa tämä Ansan hylkäämisestä aiheutunut masennus. Ja viime lauantaina oli muuten tosi kivaa vaikka se sitten loppuikin hiljaiseen kotimatkaan, Ansa aina istuu siinä vieressä ja katselee kun minä höpötän sille kaikenlaista. Meidän kelpiepiireihin tuntuu valikoituvan erittäin mukavia ihmisiä. Alla muutama Tapion lauantaina ottama kuva:

Kami ja Ansa hallilla.                                                           Bondi, väsynyt Lahjan jahtaaja.

Ansa pääsi hiukan liikuttamaan lampaita.

PK

Jatkettiin eteentulon työstämistä ja näyttää siltä että olen antamassa periksi vinolle asennolle, ei hyvä. Eli just näin kärsivällinen ja tarkka kouluttaja mä olen. Kun nyt jotain sinnepäin olevaa tapahtuu mä olen ihan tyytyväinen, mitäs sitten opetellaan, tää me jo osataan. Kapulan kanssa samaa, tuli melkein suorempaan. Ja sitten hiukan erotteluharjoittelua tyyliin, eteen istumaan, sivulle oikealta, sivulle vasemmalta, ollaan näet menossa niihin rally-tokokisoihin sunnuntaina.