Hei, hyvä fiilis! Tekemistä riittää ja kaikki tuntuu sujuvan.

Huima ennätys viikonlopun agilitykisoista Tampereella: kuusi rataa, kuusi tulosta, siis ihan oikeesti ei yhtään hyllyä. Eikä ollut ees lähellä, paitsi yhdellä radalla.

A-kisassa korjasin päähinettä juuri kriittisellä hetkellä, kun Pinko pohti mites se puomin loppu taas pitikään suorittaa, siitä vitonen ja sitten mun klassinen Pinkomoka, jäin seisomaan paikalleni ja eihän se pappa silloin hyppää. Ansalle A:lta kontakti ja sitten se melkein hylky, kun päätinkin ennen keppejä tehdä sylkkärin sijaan jotain ihan muuta. Ja tais pituuden palikka myös kaatua.

C-rata tässä välissä. Pinkolle vitonen rimasta, taisin taas huudella väärässä kohtaa. Ansalle taas 10,  nyt kolisi rimat alas. Ja olihan noi kaaretkin melkoisia.

B-rata oli hyppyrata ja siellä taas mokasin Pinkon nollan pysähtymällä väärällä hetkellä. Mutta hei ihan oikeesti, kyllä se nyt olis voinut ton yhtä hyvin hypätäkin. Muutenkin ohjaaja oli hieman pihalla useammassakin kohtaa. Ansan kanssa sitten parempi. Itseasiassa, miten ihmeessä mä nyt sain sen kääntymään noin hemmetin hyvin. Varsinkin putkien jälkeen luulin sen sinkoilevan mihin sattuu, mutta olen kyllä erittäin hämmästynyt meidän suorituksesta. 0 tuli ja jaettu 5. sija. Osallistujia ei ollut tarpeeksi sertin siirtymiseen tuonne asti ja sitten siitä olis vielä tarvinnut joko uusia tai arpoa, että ihan ok näin.

Tokoilutkin on nyt taas takaisin ohjelmassa. Ansa tekee ihanalla raivolla töitä, saatiin eka kertaa vedettyä hyvä treeni pelkällä patukkapalkalla. Kun nyt ei vaan ahnehtisi. Mikään kiirehän meillä ei ole, koska mun on vaikea uskoa, että vaikka liikkeet saisinkin sille opetettua, me saatais myös tehtyä riittävästi häiriötreeniä, jotta vois edes ajatella kokeeseen osallistuvansa. Mutta oli ihana huomata, että me voidaan tokoilla samalla tyylillä kuin aksata, tehdään muutama toisto, palkataan rähinällä ja sitten Ansa saa parkittaa itsensä - siitä ei varmaan koskaan päästä, eikä ole tarvekaan, kunhan se tulee kutsusta iloisesti jatkamaan hommia, kun taas on sen vuoro.

Ja sitten on varustettu autoa kesäreissuja varten. Sain takaovelle vihdoinkin viritettyä verkon, voi pitää ovet auki vaikka seurakoirat on valtoimenaan autossa. Kompahan ei oikein edelleenkään viihdy häkissä auton ollessa paikalla, eikä sitä voi pitää remmissäkään kiinni, kun se hirttää itsensä siihen. Tampereella tosin oli koko lauma mukana ja uskomattoman hyvin Kompakin oli odotteluajat, juurikin remmissä kiinni. Olishan niitä kaikenlaisia veräjiäkin tarjolla, mutta jos nyt ensin kokeillaan tällaista halpisratkaisua.