Ai, että oli hienoa päästä pikkupäästäisen kanssa treenaamaan aksaa! Se menee kuin raivotautinen rotta, yllättäen jopa kohti esteitä eikä mun kättä, jotain oppimista on tapahtunut tauonkin aikana. Olen vähän niinkuin etäopiskelija Kaskun Joensuun sisarusten koulutuksissa, ne tekee hankalampia juttuja kuin me, joten pakko oli nyt uskaltautua kokeilemaan heidän ratojaan. Kiitos Katjalle ratasuunnittelusta ja Heidille bloggamisesta!

Tommosta rataa tein torstaina. Ensin vaaleat pallerot. Hienosti saa otettua etumatkaa pitkälle putken loppuun, mä en vieläkään voi uskoa, miten helposti Kasku on sisäistänyt lähdössä pysymisen, eihän sitä ole juurikaan opeteltu, se vaan tajusi heti. Sitten vauhdilla neloselle, josta sukellus ali. Näitä pitäis aina ottaa ensin yksittäisenä esteenä, Kaskun on hankala kääntyä ja hypätä yhtäaikaa. Uudella yrityksellä hienosti koko juttu, haki jopa kutosputken, vaikka se oli ylempänä kuin tuossa kuvassa, siis ihan poissa mun linjasta, itse jouduin kiertämään vitos siivekettä, mutta sinne se koiruus vaan sinkaisi pienellä vastakkaisen käden vippasulla, ihana otus! Tummat pallerot olivatkin sitten jo selvä homma. Näissä ajoitus nelosen kääntöön on mulle hankala ja kun tämäkin kelpie kaarrattaa jo, vitoselle saaminen on herkkä juttu. Toisaalta olin oikein onnellinen ettei tarvinnut pelätä puremia, mutta ilmeisesti se kostautuu heti kaarteissa. Seuraavalla kerralla turvahanskat mukaan, jotta uskaltaa kunnolla taas palkata kädestä. Rimat nyt 40 cm, ajattelin korottaa niitä tästä eteenpäin 5 cm/kk, jolloin päästään vuoden ikään mennessä sinne 55cm. Montaa toistoa ei yhdellä kertaa tule, että tuskin se tohon hajoaa. Kaskun tyyli on vaan niin sukeltava, etten halua jatkossa tapella riman alituksista. Lisäksi muisteltiin puomia, se sujuu. Keinu valjaissa vietynä ihan ok, mutta tein vanhalla puukeinulla, joka laskeutui jotenkin tosi hitaasti, eikä Kasku oikein olis vapaana malttanut odottaa, vaan hyppeli pois kyydistä ennen aikojaan. Kisakeinulla sitten jo ihan kivoja toistoja ja ajatus maahanmenosta kontaktille alkaa olla selvä. Kujakepit sitten taas olivat nollautuneet täysin. Mä alan epäröidä päätöstäni opettaa niillä. Tiedän, että niillä sais hyvät kepit, mutta onko se mahdollista, ilman, että niitä on kotona. No, muutaman kerran juoksutin läpi, mutta ei kovin hyvä treeni. Saattoi olla väsynyt jo noista muista jutuistakin.

Tokopuolella tein klassisen virheen ja arvioin pari liikettä kisavalmiiksi, kun oikeastaan tarkoitin, että ne ovat "kyllä se kotona osaa" -valmiit. Niitä ei ole edes kokeiltu missään muualla ja koska Kasku ei keskity ja ottaa häiriötä vähän mistä vaan, ei me ihan hetkeen olla kokeeseen menossa. Toko voisikin olla meidän eläkelaji, aksassa saa nuori villisti mennä höseltää, se on vaan niin rento laji tokoon verrattuna.

Niin, ja sitten me käytiin paimentamassa. En ole kovin aktiivisesti hakenut paimennusmahdollisuuksia, koska se on niin raskas ja kallis laji treenata, mutta mentiin nyt kuitenkin kun tilaisuus tuli. Kasku oli paljon kiinnostuneempi lampaista kuin ekalla kerralla kesäkuun alussa. Lampaat olivat mukavan liikkuvia ja selvästi pienen paimenen päässä alkoi syntyä idea omista kyvyistä ohjata laumaa. Vauhdikkaasti se haki eksyneetkin takaisin porukaan, eikä kovassakaan vauhdissa tarvinnut pelätä sen purevan. Sillä siis hiukan alkoi kyteä. Ja tällä viikolla roihahti niin että muistui kunnolla mieleen lajin rasittavuus. Vielä hetki sitten kiltti ja kuuliainen kelpie ei enää juurikaan jaksanut maastoutua ohjaajan niin vaatiessa ja tästä sitten neuvoteltiinkin hieman. Paimenenalulta ei paljoa vielä vaaditakaan, kunhan fiilistellään tää syksy, mutta maahan-käsky nyt vaan on sellainen perusjuttu, jonka suorittamisesta ei pääse luistamaan. Se on maahan ja siitä palkaksi saa jatkaa, piste. Ja se on kuuma, ihan polttava tyyppi, ei ottanut enää painetta kepistäkään, vaan hyökkäsi petona kepin kimppuun! Saa nähdä tuleeko tästä yhtään mitään tai ainakaan sitä PPR1:tä , mikä on tavoite, en mä huvin vuoksi tähän ryhdy.