Synkän viime viikon jälkeen nyt näyttää paljon valoisammalta. Neidin vapautta on oleellisesti rajoitettu, ulos pääsee vain flexissä ja heti kun pissat on tullut, koittaa vapaus, sekä pihalla, että sisällä. Jos taas ei nesteitä irtoa, keittiön nurkassa odottaa arestipaikka, kompostokehikoilla rajattu karu alue, lattialla vain sanomalehtiä. Ja tämä on vaatinut multa ihan hirveitä omantunnontuskia, kun tämän kämpän lattialämpötila taitaa juuri ja juuri yltää 15 asteeseen. Mutta mitään lämpöistä/pehmeää ei voi käyttää, se kun katsotaan ilmeisesti ainoaksi oikeaksi pissa-alustaksi. Vartin verran odotellaan ja sitten uudestaan pihalle, johan on alkanut homma toimia. Enhän toki oleta, että vielä sisäsiisti pitäisi olla, mutta on ne toisetkin sentään ymmärtäneet jättää ainakin omat makuualusensa siisteiksi.

Treenailut olen kutistanut minimiin, kunhan nyt perusasento löytyy ja luokse tullaan, se riittää meille alkuun. Luulen, että kaikki muu kyllä opitaan hetkessä, kunhan hampaat ovat vaihtuneet (milloinkahan olen viimeksi saanut jäykkäkouristusrokotteen, hmmm). Tai eilen kyllä kokeilin lelun kanssa maahanmenoja, sujuu paremmin kuin namilla, keskittyy paremmin oleelliseen eikä multa vahingossa pääse asiaankuulumattomia, oppimista hidastavia karjaisuja kun naskalit avaavat taas juuri paranemassa olevan haavan.

Kylillä on käyty kävelemässä ja hassua miten ihastunut toi on vieraisiin ihmisiin, varsinkin miehiin. Häntä alkaa heilua heti kun kuulee puhetta ja joku kävelee jossain. Mua se kyllä välillä pelkää, olen aiheuttanut sille myssypelon, se ei halua tulla lähelleni kun päässäni on tietty päähine, muutaman kerran olen tainnut neitiä se päässä pihalla jahdata ja nyt ei sisälläkään tule luo, jos se on päässäni. Meillä siis tarjoillaan tällä hetkellä ruoka myssy silmillä.

10 viikkoa taisi tulla tänään täyteen, painoa Kompalle on kertynyt 5 kiloa, säkä huitelee jossain 35 sentissä, lepomitta tosin, sohvalla kintut pitkänä mitattu. Taitaa olla eka koira, joka on ihan oikeasti hoikka, ainakin vielä, ja eikös siitäkin tullut sanomista, että saako se kunnolla ruokaa, ei se kasvattaja vaan koskaan ole tyytyväinen.