Eilen olin oikein hyödyllisellä ja hauskalla esteidenkäyttökurssilla ATT:n hallilla. Käytiin läpi miten mitäkin säädetään ja liikutetaan, opeteltiin sähköisen ajanoton asennusta ja käyttöä ja hiukan myös sääntöjä ja ratamestarinhommia. Sitten pääsin Pinkon kanssa juoksemaan valmiin radan ja sehän meni tosi hienosti. Ollaan vissiin löydetty yhteinen sävel, ainakaan kieltoja ei tullut yhtään, meno oli sujuvaa, paitsi hiukan neuvoteltiin puomin kontaktista ja tais siellä pari väärää putken päätäkin löytyä, kun en osannut tarpeeksi ajoissa kääntää. Mutta kyllä mä sen kanssa kisaamaan voisin lähteä. Täytyy kuitenkin hiukan myös laskelmoida, Pinkohan on Ansaa nopeampi, enkä haluisi sen vievän Ansalta sertiä, vai voikohan se edes ottaa sertiä vastaan, hmm.

Kompakin pääsi halliin ja se teki hienon kolmen hypyn ja putken radan. Se alkaa hiukan tajuta, että tarkoitus on mennä niitä esteitä, eikä vaan tuijottaa mun kättä. Mikä sekin on kyllä ihan hienoa, koska kontaktinpito oli Kompalle vielä kesällä aika hankala juttu.

Pinko on aika äijä. Kun on tottunut sellaiseen ketterään, kevyeeseen narttuun, joka varovasti autossa väistää laukkuja ja tarvikelaatikoita hypätessään etupenkille, Pinko, ex Hiilisäkki, nykyinen Svartsenekkeri, astuu ihan minkä päälle vaan, niin, että kaikki menee lyttyyn ja sitten se jää penkkien väliin jumiin muhkeista muskeleistaan. Svartsenekkeri on Kompalle Ansaa parempi ulkoiluseura, koska se on niin cool. Sen ei tartte huomioida vastaatulijoita tai piharähjiä mitenkään, ja Kompakin on ihan hiljaa. Ansakaan ei lenkillä rähise, mutta on muuten hermostuneempi ja yllyttää Kompan rähjäämään. Sisällä homma kääntyy toisinpäin, Pinko on hiukan levoton koko ajan ja Kompa on alkanut taas aamuisin kitistä, ehkä johtuu Pinkosta, ehkä ei, jää nähtäväksi.