Jospa sitten palattaisiin vielä kisoihin hiukan asiallisemmin.

Siis Hyvinkäällä käytiin sunnuntaina viettämässä viihdyttävä, vaikkei kovinkaan antoisa ilta. Yleensä en paljon katsele luokkajärjestyksiä, mutta varmaan täytyy siihenkin ryhtyä, sillä illalla kotiin ajaminen olisi aika rankkaa yksin. Nyt onneksi oli hyvää seuraa, kun Maija ja Kami olivat matkassa mukana.

Eka rata oli itse asiassa oikein mukava, joten laitanpa nyt kuitenkin siitäkin videon. Aika hieno takaakiertosuora, ei niitä siis ihan turhaan ole treenattu. Sitten putoilee muurin palasia ja kepeillekään Ansa ei taitu enää tokaan väliin ja mulla loppuu into. Ja sitten selvisi miksi suurin osa ohjasi keppien ja putken jälkeen eri puolelta kuin minä. Aika outo valinta kyllä multakin, yleensä yritän aina sijoittua niin, että olen väärän esteen tiellä. Nyt en vaan ottanut puomia ollenkaan huomioon rataantutustumisessa.

Toka radalta siis myös hylky, mutta pidän sitä kyllä oikeesti nollana, ei me enää tossa lopussa oltais mokattu, eihän?

Sitten se kolmas. Tarina menee näin: törmään itse siivekkeeseen ja tuohdun siitä itselleni sen verran, että ohjaaminen jää hetkeksi siihen, koira vetää kepeistä ohi, enkä meinaa sitä sitten enää saadakaan pujottelemaan, kun vissiin hehkun sellaista raivoa, ettei pikkukelpie uskalla tulla lähelle. Eikä siitä esteen hajottamisesta olisi kuulema edes tullut virhettä, kun oltiin jo se suoritettu. En sitten tiedä onko ihan yleinen tulkinta vai onko tuomareilla eroja tässä. Mutta taas pilaan koiran tekemisen omalla "mielenosoituksellani", tulee ihan mieleen ne paimennuskisat, täysin samanlainen tilanne. Ehtishän sitä sitten suorituksen jälkeenkin itseään kiroamaan, miksi pitää kesken kaiken pillastua. Enkä mä pidä itseäni erityisen temperamenttisena muulloinkaan. Ehkä tähän vaan kuitenkin suhtautuu melko kiihkeästi.