Eilinen ilta meni mukavasti Auran Nuuskujen perustottelevaisuustoimikunnan palaverissa ja me ihan oikeasti tehtiin päätöksiäkin. Annan tarupi on kyllä tosi hauskanen koira, jos siltä löytyis vielä alusvillat, niin voisi olla ihan kokeilemisen arvoinen rotu mullekin. Mä kuitenkin pidän niin paljon koiria autossa ja pihalla ympäri vuoden, että sopivampia mulle noi villavammat rodut. Bondin jätin Heikin riesaksi Pernoon, ihme otus kun se ei vaan osaa rauhoittua muualla kuin kotona tai autossa, jollen minä ole paikalla. Joku eroahdistuksen muoto toikin varmaan, en niin kauheasti ole enää jaksanut pohtia asiaa, vaan luopunut toiveesta, että sen vois jättää jonnekin yökylään. Muualle kuin Paimioon navettaan, joka on siis ihan vallan mainio vaihtoehto sekinHymy.

Tänään kouluttamassa, mukavan lupaava ryhmä, toivottavasti jatkavat treenailua tämän viimeisen kerran jälkeenkin itsenäisesti. Lauantaina alkaakin sitten uusi kurssi, uudella porukalla. Bondin kanssa otin kotiin tultua pienen pätkän rally-tokokuvioita, se oli tosi innostunut, istuttuaan autossa muiden tekemistä katselemassa. Yritin tänään soittaa sille kastraatioaikaa, mutta lääkärillä vaan viesti, että keskiviikon ja torstain ajat on täynnä. Siis mitä, en kai mä sinne just nyt halunnutkaan vaan marraskuun 23. päivä, tämä on tarkasti suunniteltu, kun on kalenterissa kaikenlaista muutakin kuin yhden otuksen parantumisen odottelua. Tai sitten alitajuisesti vaan koitan kuitenkin luistaa koko leikkauksesta, kunnes seuraavan juoksun aikaan taas olen aivan varma asiasta. Samainen lääkäri oli jotenkin hämmästyneen oloinen viimeksikin kun varasin rokotusajan puoltoista kuukautta etukäteen, se piti saada just samana päivänä kuin Bondin olis mennyt vanhaksi, kun Ansan oli kuitenkin vielä voimassa ja halusin ottaa niille uudet samaan aikaan. Ja tässä oli joku logiikka, en nyt vaan oikein itsekään sitä enää tajua. Liittyy jotenkin kaukaisesti rahan säästämiseen, tietysti, sehän on mun numero kaksi harrastus koirien jälkeen. Vaikkei aina just noiden koirahommien takia uskoisi.