Kohtuullisen rankka Lappeenrannan agirotureissu takana. Lämpöä oli riittävästi. Ja kisapaikka ei mitenkään asiaa parantanut: hiekkaa, soraa, asvalttia, onneksi sain kuitenkin päiväteltan nurmikolle, oli edes kisakoirilla hiukan parempi olla.  Mukavaa seuraa toki löytyi ja illat oli ihania: valoisaa, sopivasti viileämpää, päivän kisat takana, koirat tyytyväisen väsyneitä, itsellä kädessä tölkki virvoketta ja ympärillä mukavaa juttuseuraa. Siis tämän takiahan reissaaminen on niin hauskaa. Tuloksista välittämättä. Mutta silti niistäkin hiukan.

Ansan kanssa alkaa yhteinen sävel löytyä, varsinkin hyppyradalta jäi tosi hieno fiilis. Uskalsin tehdä hyviä käännöksiä ja luotin koiraan (no, olishan ne kepitkin voinut antaa sen itse hakea), kyllä tästä vielä hyvä tulee. Ei tietenkään aina, kun kaikista ei vaan tule taitavia ohjaajia. Ja erittäin iloinen olen meidän sijasta 17 avoimissa SM-kisoissa, karsinnoissa 203 kisaajaa, joista 46 finaaliin ja siellä Ansa siis 17. Ja hiukan ylempänäkin olis tietysti voinut olla, jollei pää olis kuumennu helteessä ja tais kaikki kontaktit jäädä tekemättä. Ansalle virallisista kisoista perjantaina hyl (ohjaajalle oikosulku 3. viimeisellä esteellä ja putken väärä pää, arvaa harmittiko, nollarata alla) ja 5 (avokulmasta kepeille, häiriköin aloituksen väärälle puolelle), lauantaina 5 (puomin kontakti) ja hyl (rehellisesti sanoen, liian tekninen rata meille molemmille, tää oli kv-kisa.) Kahdella radalla oli pöytä, voi kauhistus! Sellainen elektroninen piippaava vehje, eikä mulla ollut aavistustakaan, mitä mun otukset sellaisesta sanovat. Pinkon kanssa en ollut koskaan pöytää tehnyt. Mutta ei mitään ongelmaa kummankaan kanssa. Tietysti treenattuna sen suorittaminen vois olla nopeampaa, kuin tällä vauhti pois hyvissä ajoin ennen -tyylillä.

Pinko sitten. Voisko olla, että kun Ansan kanssa homma alkaa toimia, Pinkoa en enää osaa viedä ollenkaan? Ansan kanssa mennään silleen sulavan soljuvan kevyesti, parhaimmillaan tuntuu ettei mun tartte paljonkaan sille osoitella esteitä tai edes käyttää ääntä. Ja tällä tyylillä kun koittaa äijän kanssa juosta, se tulee esteistä ohi. Ja mä turhaudun. Mutta sehän on opetettu menemään eri tavalla kuin Ansa, että mitä sitä ihmettelemään. Pinkolle kisoista 15 (kielto, puomin kontakti, rima) ja 3xhyl (kaikki hylyt esteen ohi tulemisesta seuranneesta pyörimisestä.)

Joukkuekisassa oltiin kans tosi hyviä, sijoituttiin neljänsiksi ja oltiin paras kelpiejoukkue, hyvä Kelpottimet! Vaihdoin Ansan Pinkon tilalle joukkueeseen, kun meillä tuntui menevän nyt niin kivasti. Vitonen saatiin kuitenkin radalta, ehkä kielto A:lta tai sitten taas joku kontakti. Pitäsiköhän niille nyt alkaa tehdä jotain?

Seurakoirat pärjäsivät helteestä huolimatta melko kivasti, vaikka joutuivatkin olemaan parkissa sorapihalla auton vieressä. Kompa teki lenkkejä kisa-alueelle ihan nätisti, vaikka sitten taas viimeisenä päivänä tuntuikin hiukan turhautuvan irroittelun puutteesta. Nukuttiin tällä kertaa kaikki autossa, kun en jaksanut enää illanistujaisten jälkeen telttaa pystyttää. Hyvin mahduttiin, mitä nyt Bondi hiukan läähätteli. Toisena yönä jätinkin suosiolla takaoven raolleen ja potkin Bondin punkasta lattialle, helpotti hiukan. Paitsi sitten taas murehdin meidän kaikkien kärsivän vedosta. On meinaan ollut jo viikon verran niska ja oikea käsi niin kipeä, että olen hakenut apua särkylääkkeistä. Mikä tarkoittaa siis, että kipu on varmaan kuolemaksi ja häiritsee nukkumista, en mä muuten sellaisiin myrkkyihin koske. Enkä edelleenkään tiedä auttaako ne mitään vai olenko vaan muuten lopulta nukahtanut.

Mutta nyt on ainakin kahden viikonlopun agilitykisatauko, ehkä pidempikin. Treenivuorossa on rally, marraskuun SM-kisoihin pitäisi kahden koiran kanssa päästä ja Ansalta puuttuu vielä kaksi hyväksyttyä, jotta se pääsee edes karsintaan. Eikä kumpikaan osaa mestariluokan liikkeitä, joiden mukaan SM ratkotaan. Ja nyt ei enää tokoilut auta, niin outoja kuvioita pitäisi koiran tehdä, ilmeisesti vielä melko vähillä käsiavuilla. Eikun temppuilemaan.