Toosi laiska päivä, raahasin kuitenkin Bondin väkisin juoksulenkille vaikkei kumpaakaan meistä kiinnostanut ravata taas samaa tienpätkää eestaas. Ja totesin, että mun täytyy löytää Bondille erilaiset valjaat, sellaiset koiranvetovaljaat tai persvaljaat, jotka pysyvät hyvin koiran päällä vaikka sitä joutuukin raahaamaan eteenpäin. Nämä tavallisethan vain valuvat kohti niskaa ja niputtavat etujalat yhteen siistiin pakettiin ja siihen se eteneminen sitten viimeistään tyssää.

PK

Bondi hyppeli metriä ponnistuspuomin avulla, yli menee niin että kolahtaa, mikä ei tietenkään ole hyvä. Mutta meni myös kapulan perässä eikä vaan ruokakupille, mikä on hiukan parempi. Palautusta en hypyn kautta edes vaatinut. Eteentuloakin hiukan, mutta tee nyt sitten tällaisen pellen kanssa hommia:

1253900793_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Joo, kyllä se eteen osaa istua.

Toko

Ansa sai hinata mahansa ruutuun ja hyvin se menikin. Kokeilin koko liikkeenäkin, mutta siinä lähti ruudusta kun käännyin kohti lähtöpaikkaa. No, ei haittaa, ennen on ollut hiukan vaikeaa irrota ruudusta missään vaiheessa. Mutta muulla kuin namilla en pysty palkkaamaan ruudussa, kurjaa heitellä makkaranpalasia sepelin sekaan, eikä Ansa edes aina löydä niitä heti. Tarttis hommata/keksiä joku heitettävä juttu johon saisi namin sisälle. 

------------------------

Ja nyt täytyy alkaa kiskoa Ansaa pois sohvan alta, kun joku ei nyt vaan muista olevansa juuri sen verran isompi ettei mahdu kaikkiin nukkumapaikkoihinsa.