Eilen oltiin kroatialaisen Alen Marekovicin koulutuksessa. Ihan kiva tyyppi, mutta ei kovin kannustava. Treenissä korostui ettei Ansa ole hallinnassa, eikä osaa kontakteja eikä osaa kääntyä enkä minä osaa ohjata. Siis mitä uutta? Ja lopuksi kouluttaja totesi vielä, että ihan nätisti koira liikkuu, mutta on hiukan hidas. Tehtiin tosi paljon toistoja, johtuen tietysti ohjaajan kyvyttömyydestä, ja taisin välillä unohtaa palkita Ansan ja kun vielä kouluttaja yritti tehdä tuttavuutta Ansan kanssa ja olisi halunnut leikkiäkin sen kanssa näyttääkseen jotain, niin johan neiti veti herneen syvälle jonnekin. Enpä ole nähnyt niin hidasta pujottelua, eikä se lopuksi olis halunnut tulla mun viereen lähtöpaikalle, eikä edes taistella enää, kamalaa murjotusta vaan. Jäi siis kohtuullisen kurja olo noista treeneistä. Ja kun aamulla oli vielä lähtö Riihimäelle kisoihin.

Aamu alkoi sitten ennen lehden tuloa Kompakellon kitistessä 4.20. Ajattelin, että hyvin on aikaa lenkittää koirat ja syödä kunnon aamupala ja päästään ajoissa liikkeelle, kamala keli nimittäin. Johonkin se aika taas vierähti ja valmiiksi jo hiukan myöhässä aikataulusta kun sinkosin lastaamaan autoa lumipyryn keskelle, unohdin ettei Kompaa saa jättää vahtimatta tässä tilanteessa. Ja niinpä se sitten ehti piiloutua jonnekin ennen kuin muistin sen. Hiukan meinaa nostaa verenpainetta rämpiä taskulampun valossa metsässä jäljittämässä yhtä piileskelevää kakaraa. Sillä on onneksi vielä hiukan parannettavaa piilossaolossa, nyt se tais pelästyä kun olin seurannut jälkiä sen taakse ja se ilmaisi paikkansa kuusen alla kumealla vahtihaukulla. Siitä sitten otus kainaloon, heittohäkitys autoon ja menoks. Ehdittiin sentään just ajoissa.

Ja nehän osoittautuivat sitten oikein kivoiksi kisoiksi. Tehtiin kolme hienoa rataa, ei tainnut olla yhtäkään sellaista mulle tyypillistä "eiku"-ohjausta, no ehkä yks. Olenko muuten kertonut, että Kompan yks nimivaihtoehto oli Eiku? Ekalta radalta 10, pitkä lähtösuora, toka rima alas ja sitten luultavasti A:n kontakti, sellaisen kuva oli lappuun piirretty, vaikka musta me kyllä tehtiin lentokeinu. Mutta se oli sellainen "ja mehän ei olla hitaita" -rata, jotta saatiin eilinen koulutus nollattua. Ja oltiinkin ehkä toiseks nopein koirakko, en nyt muista tarkkaan, eikä tuloksia vielä ole. Toka radallakin uskalsin kokeilla kaikenlaista, yks hyppy otettiin sitten eestaas, kun ei päästy yhteisymmärrykseen kummalta puolelta hyppyä jatketaan eteenpäin, tai siis oikeastaan taaksepäin, mutta muuten sujuvaa menoa. Rimalla on kiva tapa merkata myös hyl-lappuihin aika, jossei nyt ihan ihmeellisiä radalla tee ja nyt sitten odotellaan tuloksia, jotta pääsee sitäkin aikaa vertaamaan toisiin. Kolmannella radalla sitten hieno nolla, siis ihan sujuva sellainen ilman mitään ylimääräisiä ja aikakin riitti kolmanneksi, olen toosi tyytyväinen. Edellä oli muistaakseni Jänesniemi ja Orenius. Ehkä pitäis olla hiukan harmistunut, että sertiä ei saatu, kun sattui olemaan sama tuomari kuin Kirkkonummella, mutta oikeestaan on vaan aika hienoa olla sertin "yläpuolella" tuloksissa.

Jotta leijuminen loppuisi tältä erää ennen nukkumaan menoa, listasin sitten meidän kolme kisakautta ja nehän olis aika kamalia, jos harrastais pelkät nollat silmissä. Onneksi laji pitää sisällään niin paljon muutakin. KoiraNetistä kun ei todellakaan vielä tähän aikaan vuodesta löydy edes kaikkia heinäkuisia tuloksia, niin tämä vuosi menee arvioksi. Aika karuja lukuja.

1. vuosi: 31 kisaa, 1 nolla, 20 hyl

2. vuosi: 38 kisaa, 6 nollaa, 18 hyl (oltiin 1-, 2- ja 3-luokissa)

3. vuosi: n. 40 kisaa, 3 nollaa, hyl-määrää en edes yritä arvata, mutta paljon.