"Mä en nyt ota yhtään kurssia tai muutakaan tehtävää, kun haluan keskittyä välillä omiin koiriin." Ja pah! Onko joku ihan oikeesti alkanut treenata enemmän omiensa kanssa kun on jättänyt kaikki muut velvollisuudet? Mä olen ainakin vaan hautautunut syvemmälle sohvalle kaikki kolme kainalossa. Keskittymistä omiin sekin tietysti, mikäs siinä. Mutta heti kun lähti taas kouluttamaan, saivat omatkin jotain treeniä siinä samalla. Mun ehkä vaan täytyy pitää itseni kiireisenä, vaikka välillä laiskottaakin niin vietävästi.

Pinkon palautin lauantaina kotiin. Se on hassu otus. Se näkee ilmeisesti tosi paljon vaivaa ollakseen tosi helppo, kuten sitä aina kuvailen. Nyt kun se ei pyöri kintuissa "olemassa helppo, aina valmis partiopoika", jestas, että on rauhallista! Mä voin liikkua ympäri kämppää, eikä yksikään otus seuraa mua. Seurakoirakaksikko rötköttää sohvalla aina kun mahdollista ja Ansa kärsii taas jotain maailmantuskaa pöntössään, ihan normaalia juoksukäytöstä, siltä siis.

Mä aloitin Ansan kanssa taas uuden operaation tunnarin opettamiseksi. Enää en edes haaveile, että se sen oppisi, nyt lähinnä haluan itseäni opettaa pysymään rauhallisena. Käytössä se lapputekniikka. Olemme päässeet vaiheeseen, jossa Ansa tulee vapaaehtoisesti mun luo, kun mulla on lappu kädessä, jee. Ja on se jo koskenutkin sitä lappua. Mutta sitten törmäsin ekaan hankaluuteen: miten opetan sen pitämään kuonoa lapussa sen 3-4 sekuntia, kuten ohjeessa lukee, kun Ansa haluaa ottaa lapun hampaiden väliin. Enkä mä voi kieltää, oikeastaan jo se, ettei palkkaa tule, on liian rankka juttu. Alan pikkuhiljaa uskomaan, että hiukan rohkeampi koira olisi ihan kiva. Kunhan se ei sitten ole heti sosiaalihäslä. Ja hei, tällä otuksella on luonnetestatusti hyvä toimintakyky, kunhan siis minä en ole ehdottelemassa toimintaa... Ratkaisu kaikkiin meidän ongelmiin: poista itsesi paikalta...Pitäisköhän meidän mennä johonkin parisuhdeterapiaan?