Kesäleirillä kuuluu uida ja nuorisokoirat Kompa ja Into tekivät ekat vapaaehtoiset uintikuviot Kiteellä kennelleirillä:

Hirmu mukava leiri se olikin ja melko vähällä unella tuntuu pärjäävän kun vaan on kivaa seuraa ja tekemistä sekoitettuna leppoisiin helteenpitotunteihin.

Matkaseuraksi sain Karoliinan, Kaapon ja Inton ja yhdeltä torstaiaamuna lähdettiin kohti itää. Sitä ennen olin yllättyneenä todennut, että Kompa tulee Inton kanssa toimeen vaikkeivat ne ole aiemmin tavanneet. Into on melkoisen reipas ja vilkas tapaus, ei siinä paljon haitannut kärtyt tervehdysrähinät. Ja kun Kompa ei saa vastapuolta lähtemään karkuun tai muuten nöyristelemään, se osallistuu juoksuleikkiin mielellään. Toki pientä pärinää edelleen voi kuulua, kun oikein kiihdytään ja nuo kaksi tosiaan osaavat sen kiihdyttämisen.

Perillä odotti sitten aluksi paimennuspäivä. Hiukan meinasi väsy iskeä yön ajamisen jälkeen ja olinkin päättänyt, että otan aamulla Kompan lampaille, kun ei siinä kuitenkaan pitkään mene ja se saattaisi ehkä jaksaa vielä tässä vaiheessa hiukan keskittyä. Mutta eihän siitä mitään tullut. Olisi tietysti pitänyt vaihtaa koiraa kun kuulin, ettei päästäkään Kaisalle ja tällä toisella kouluttajalle on hiukan erilainen lähestyminen paimennuksen alkeisiin. Aluksi koiran pitää kulkea liinassa rauhallisesti kohti lampaita, siis yleensäkin koiralta vaaditaan heti rauhallista tilaa, vaikkei se ole syttynyt. Toki minä tämän ymmärrän, kun halutaan ihan oikeasti kouluttaa toimivaa paimenkoiraa, mutta suurimmalla osalla tuskin on tähän tarvetta, kunhan halutaan nähdä osoittaako koira mitään syttymisen merkkejä. Ja ne nyt vaan tulee paremmin esiin, kun koira saa toimia hiukan vauhdikkaammin lauman ympärillä, vaikka sitten tarhan ulkopuolella, jottei lampaat stressaannu. Mutta koska Kompa ei osaa kulkea vetämättä taluttimessa, eikä todellakaan osaa rauhoittua kun sillä on veto päällä, me ei sitten tehty muuta kuin seisottiin paikallaan ja odotettiin jotain rauhoittumisen merkkejä mikä on lähes toivotonta tuossa tilanteessa. Jäi näkemättä onko Kompan kokonaisuuden hahmotus parantunut ja pystyykö se nyt paremmin malttamaan, kun on muutenkin rauhoittunut. Ansan kanssa sitten iltapäivällä isolla laitumella hakukaarta metsästämässä ja löytyihän se sieltä. Sain taas tosi hyvin nähdä miten suuri vaikutus on sillä ettei itse kiihdy ja korota ääntä. Mutta miksi sen sanomiseen taas tarvitaan vieraampi kouluttaja eikä sen "oman" sanominen riitä?

Perjantaina ja lauantaina aksattiin tehokkaasti aamulla, ennen pahimpaa hellettä. Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis, sellainen tekemisen tuntu, minkä toivon pysyvän ja löytyvän vielä keskiviikkonakin, saas nähdä. Mua auttaa melkoisesti, kun joku kertoo mitä mun pitää tehdä, koskakohan oppii itse näkemään miten missäkin kohtaa pitäis ohjata. Ja milloin rohkenisi alkaa käyttää niitä toimivimpia juttuja kisoissakin? Ansa tosin tuntui jotenkin vaisulta ja sen kanssa sai olla tarkkana, että palkkasi tarpeeksi, jottei se häipynyt kentältä. Ehkä kuumuus kuitenkin hiukan vaivasi tai sitten sille on tulossa lievää valeraskautta. Ehkä mä nyt sitten leikkautan sen syksyllä. Kompakin pääsi perjantaina esteille ja sehän meni hyvin. Sen kanssa pystyy melko kivasti jotain tekemään, jos saa pidettyä sen koko ajan rauhallisena tai korkeintaa innostuneena nameista. Nytkin kentän reunalla oli pari vierasta koiraa, mutta ne ei häirinneet, taas tällä kertaa. Lauantaina Kompa opetteli rauhoittumaan toisten lähellä. Siirryttiin pikku hiljaa lähemmäs aksakentän laidalla odottelevia koiria tyyliin saat nousta ylös ja namin kun olet nätisti, rähinästä kellahdat kyljellesi ja joudut makaamaan kunnes rauhoitut. Homma toimi hyvin, kunnes innostuin liikaa, enkä huomannut, että radanrakennus ja tutustuminen oli päättynyt ja meno muuttui hiukan liian kiihkeäksi Kompan kestokyvylle. Se osaa ja pystyy, mutta kuinka paljon toistoja ja aikaa tarvitaan, jotta sen käytöksestä saisi kaikissa arjen tilanteissa edes siedettävän.

Sunnuntaina taas paimennusta Ansan kanssa ja taas mentiin hyvään suuntaan. Muistin melkein koko ajan olla rauhallinen, mutta välillä sitä vaan innostuu tai hätääntyy hiukan liikaa. Mutta siitä sitä sitten oppii, kun huomaa koiran toimivan järkevämmin, kunhan vaan itse rauhoittuu. Sitten ukkosmyrskyn läpi kotia kohti ja aamulla reippaasti töihin. Ihanasti aina irtautuu kaikesta kun on poissa kotoa, mutta kotona elämä näiden otusten kanssa on kyllä niin paljon helpompaa. Ja itse nukkuu paremmin. Yöt oli leirillä yleisesti rauhallisia, mutta vaikka nukuinkin Ansan kanssa teltassa, heräsin Kompan vitinään ja kolisteluun autossa. Lintujen äänet oli vielä kovempia, mutta jostain syystä sitä vain on virittänyt oman herättimensä Kompan taajuudelle. Olis tarvinnut laittaa auto kaemmas parkkiin, mutta menihän se nyt noinkin. Bondikin kesti urheasti seuramiehen toimensa, siitä nyt ei ole mitään vaivaa, vaikka viekin tilaa kelpietä enemmän.

Kotona odotti kiva yllätys postilaatikossa, Valkeakoskelta olivat sitten päättäneet lähettää Pinkon sertiruusukkeen ja -kortin, vaikkei niistä ollut mitään puhetta, enkä mitään sieltä enää odottanut. Tuli kuitenkin hyvä mieli vielä tästäkin, vaikkei mitenkään tärkeä juttu olekaan.