Mä olen kauhian hämmästynyt. Tällä viikolla on nukuttu kellonsoittoon asti, illalla on käyty käskystä pissalla ja ennen ruokaa on käskystä istuttu. Tämä kaikki siis Kompan toimesta, en olis uskonut, se on sittenkin kehityskelpoinen yksilö. Aksailtukin on, Kompa on mennyt ekaa kertaa A:n ja ei tarvinnut edes kiskoa remmistä, liikkui ihan itse. Nyt se siis jo pystyy menemään hyppyjä, putken, renkaan ja A:n, kaksi jälkimmäistä ei kylläkään kuulu vielä suosikkeihin. Nyt pitäisi alkaa työstää puomin suoraa osaa. Tarttis vaan koota se matalampi versio. Meillä alkaa kuitenkin aika loppua, sillä esteet siirretään sisälle loppukuussa, enkä edelleenkään uskalla mennä ton kanssa halliin treenaamaan, kun en luota sen sisäsiisteyteen.

Bondi alkaa olla tosi tylsistynyt pieniin ulkoiluihin ja mä olen tosi huono viihdyttämään muilla tavoin koiriani. Hiukan sitten rallattiin tänään erilaisia käännöksiä, saa vaan olla aika varovainen, kun toinen innostuu niin kamalasti. Haava näyttäisi muuten hyvältä, mutta nyt sen alle on alkanut kerääntyä nestettä. Täytyy varmaan maanantaina soitella lääkäriin ja kysellä hiukan asiasta. Ja varata se niittien poistokin tietysti.

Ansakin rallaili tänään. Muistin sentään tällä kertaa jo hyvissä ajoin ennen kisoja, että A ei ole B, eli sivulla kulkeminen on ihan eri asia jos se tehdään jotenkin muuten kuin suoraan kävellen tai selvissä kulmissa. Ja rallissahan myös pujotellaan ja mennään spiraaleja, eli sivulla pitää pysyä myös hieman kaartuvassa liikkeessä. Vaikea asia joko-tai kelpielle. Muistin myös treenata merkkitötsien kanssa, ihmeekseni A ei kuitenkaan reagoinut niihin, koska suurimmaksi osaksi piti hienosti katsekontaktin. Ja muistin myös treenata varusteitten kanssa, eli Ansalla on valjaat ja mahdollisimman raskaslukkoinen remmi (menee virhepisteitä, jos lukko nousee selästäSilmänisku). Vielä tarttis saada kyltit laminoitua, että ehtis niiden kanssa tehdä rataa, saattavat nekin tuottaa hiukan häiriötä. Ja noiden kylttien takia saatankin joutua nyt käymään elämäni ensimmäisen kerran Ikeassa, sieltä kuulemma saa hyviä telineitä, joilla kyltit saa pystyyn maahan, aika vakavaksi menee tämä(kin) harrastusKieli ulkona.