Tämä on taas niitä viikonloppuja kun tarttis fiilis saada purkkiin ja pistää hyllylle talteen pahan päivän varalle. Miten voikin olla niin onnellinen koirastaan ettei tiedä itkeäkö vaiko nauraa. Kotimatka kuluu hetkessä, kun välillä virnistyttää ihan mielettömästi, toisaalta on niin liikuttunut, että kyynel tulee silmään. Eräänlaista jakomielisyyttä tämäkinkö?

Eilen startattiin aamulla kohti Someroa ottamaan hakutreeniä lampailla Heljän&Leijan ja Katjan&Astran kanssa, tavoitteena mulla tietysti saada heti sellainen tyylipuhdas satametrinen. Melkoisen sähläämisen jälkeen tuli sieltä sitten ehkä pari ihan onnistunuttakin suoritusta, mutta ei todellakaan sadastametristä, eikä todellakaan ilman, että itse meni vähintään puoleen väliin. Ehkä seuraavalla kerralla tosiaan hiukan suunnitellaan mitä aletaan tehdä. Jos sinne vielä ollaan tervetulleita, tais siinä hiukan kurssilaiset häiriintyä kun me kolme muijaa kiljutaan pellolla.

Somerolta jatkoin Kirkkonummelle agikisoihin ja paimennuksesta oli ainakin se hyöty, että ekan radan tuska hiukan hälveni. Suurimmat höyryt oli ilmeisesti jätetty pellolle ja tuloksena 0, eka yli vuoteen. Tämäkin olisi jo riittänyt, mutta vielä 3. sija ja serti, niin johan taas oli kyyneleet silmissä ohjaajalla. Tokalla radalla loppui usko ja palasin vanhaan: jos itse hidastaa, niin kyllähän se koirakin sitten silleen niinku oottelee. Ei ole kyllä koskaan odotellut, mutta kun mun logiikkani vaan sanoo, että pahassa paikassa tehdään niin. Siispä hylky, mitäs jätin Ansan arpomaan itse seuraavan esteen. Mutta paljon hyvääkin siinä radassa. Hyppyradalla taisi jo hiukan väsy painaa ohjaajan jaloissa, koiralla en kyllä huomannut olevan mitään ongelmaa, en vaan pysynyt koiran edellä. Onnistunut reissu siis, jopa Kompa oli hirmu fiksusti, päästiin käymään sisällä hallissakin ilman rähinää.

Aamulla sitten Kiikalaan katsomaan SBCAK:n paimennusmestaruuskisoja, ne kolmos- ja kakkosluokissa ja itsellä startti epävirallisessa ykkösluokassa. Lisääntyvällä kauhuntunteella seurasin kuinka tahmeasti lampaat kulki kolmosluokankin koirilla, miten ihmeessä me saataisiin ne liikkeelle? Tähän mennessä kisat on yleensä menneet siten, että lampaat on niin vilkkaita, että useampi koira on liiankin vahva ja hermostuttaa lampaat karkaamaan kun taas Ansa hiukan voimattomampana on ajanut sitten ihan kivan radan. Mitä useampi koira jäi tiukkana tuijottamaan näitä lampaita, jotka lähinnä tuntuivat tuijottavan takaisin yhtä lujina, niin melkein jätin lähtemättä koko radalle, kun ajattelin että olen tosi epäreilu Ansalle vaatimalla sitä tappelemaan tollasten otusten kanssa. Ja meillähän on vielä se hakuongelma päällä. Näistä lähtökohdista oli kiva kävellä tolpalle valmistautumaan hakuun. Hetsasin Ansaa hiukan siinä tolpalla, kun lampaat otettiin autosta, ihan kivasti tuntui tyttö kuumuvan. Munhan ei onneksi tartte pelätä, että se kävisi kiinni lampaaseen. Sitten vaan lähetys ja sehän hemmetti teki tosi nätin kaaren, uskomatonta. Olin jo päättänyt etten yritäkään pysäyttää taakse, vaan Ansa saa tehdä ihan niinkuin itse haluaa ja ilmeisesti karvaporukka ei oikein ehtinyt tajuta mikä niihin iski, kun niin nätisti sieltä mua kohti juoksivat. Hakupisteet huimat 41/50. Sitten poispäinajona eka väli, hiukan liian pitkälle päästin Ansan aina suunnan korjauksissa, eli turhan paljon seilaamista, mutta porteista läpi kuitenkin ja pisteitä jäi 2,5/10. Peruskuljetus oli mun mielestä oikeastaan parempaa kuin yleensä, koska ei tullut mitään ylimääräisiä juoksenteluja eestaas, mutta hiukan sahattiin kapealla toisella portilla ja oltiin varmaan poissa linjastakin, siihen saisi kiinnittää enemmän huomiota. Äkkiä on vaan tyytyväinen kun saa lampaat kulkemaan, mutta jollei ole kujassa, siinähän niitä pisteitä lähtee. Tästä jäi 8,5/20. Sitten häkki, meni pyörimiseksi ja tässä vaiheessa lampaat itseasiassa vasta tajusivat, että hei, eihän toi olekaan mikään kunnon paimenkoira, meitä on huijattu. Alkoivat tuijottaa ja seisoskella, mutta saatiin ne lopuksi kuitenkin häkkiin. Pisteet 1/10. Sitten vielä häkistä ulos, mikä on yleensä ollut meille ihan helppoa, mutta nämä kaverit olivat päättäneet liimautua takanurkkaan niin tiiviisti ettei Ansa uskaltanut mennä väliin ja lopuksi autoin sitä menemällä itse lampaiden taakse häkin ulkopuolella. Pisteet 1/10. Kokonaispisteet 54/100 ja tällä olisi siis saanut sen PPR1:sen mikä on tavoitteemme. Ja arvostelukin oli ymmärtääkseni ihan normaalin tasoista.

Olen nyt NIIN tyytyväinen meidän toimintaan. Tästä on kiva lähteä Ahvenanmaalle virallisiin kisoihin. Siellä sitten taas uusi paikka ja uudet lampaat eli voi tapahtua mitä vaan, miten mielenkiintoista!