Lauantain kisat meni melko tiukalle neidin juoksuajoituksen takia, aamulla ei vuotanut, kisapaikalla lenkillä katselin, että hiukan näyttää turpealta vehkeet ja Kamikin oli hiukan kiinnostunut ja sitten kun kisat oli juostu huomasin auton penkillä veritippoja. Toivottavasti ei kamalasti poitsut häiriintyneet hallissa, en ainakaan huomannut mitään hämminkiä.

Me ollaan ilmeisesti tosiaan päästy eka radan kammosta, ruma 0 tuli, vaikka toisaalta ratakin oli helppo.

Toka rata meni sujuvammin, mutta tällä tuomarilla oli melkoisen pitkät estevälit ja vauhti kasvoi suoralla korvat sulkevaksi, Ansa päätti ottaa yhden ylimääräisen kääntävän putken ennen paluuta oikeaan linjaan. Mutta kivasti kulki. Kolmas rata menikin sitten ihan pelleilyksi. Päätin jo ennakkoon etten osaa ja koira meni sitten menojaan mun jäädessä paikalle piipittämään jotain onnetonta. Ja mikä hemmetin pakko on yrittää rata räpeltää läpi, jos ei siitä mittään tuu, häh. Muuten olin taas oikein tyytyväinen omaan asenteeseeni (, se kolmas rata oli ihan oikeesti meille liian vaativa), lähtöpaikka Hitin ja Omien välissä olisi vuosi sitten saanut mut luhistumaan, mutta nyt se ei haitannut yhtään.

Sunnuntaina menin kisoihin töihin ja Kompa pääsi mukaan. Hommien jälkeen pitkästä aikaa siedätystä koiramaailmaan ja sehän meni tosi hienosti. Namit siirtää nyt hyvin Kompsun huomion pois vastaantulijoista ja makkaran loppumisen jälkeen huomasin sen jopa luopuvan ihan vaan kun sille puhui ja kehui sitä, mahtavaa. Moikattiin velipoika Naatti ja Aksu-eno, enon leikittämisyritys oli aika hurjaa, mutta ei aiheuttanut mitään hirmuista "vihaan kaikkia"-raivaria. Sanoisin, että Kompa käyttäytyi ihan kuin äitinsä, hiukan olis tehnyt mieli leikkiä, mutta ei ollut oikein varma onko kaveri tarpeeksi tuttu, jotta vois alentua peuhaamaan vai pitäiskö kuitenkin vetästä tyyppiä enempiä selittelemättä turpiin. Mutta hyvältä näyttää, ehkä siitä vielä tulee kunnon seurakoira.