Maanantaina tehtiin pitkä metsälenkki ja koirat oli vaihteeksi melko rauhallisia illalla. Alueella oli tehty hakkuita ja itse olin ihan raivona risukossa rämpiessä, mutta eihän sille mitään mahda, että niitä puita vaan tarttee välillä tuhota. Mitä siitä, ettei se enää minun aikanani palaudu ja sitten sinne jo varmaan rakennetaankin jotain ja pikku hiljaa missään ei enää mahdu liikkumaan, ahistaa. Mutta täytyy koittaa nauttia edes niistä paikoista missä vielä voi kävellä kaikessa rauhassa.

Tiistaina alkoi paimennukset, Ansa pääsi tekemään useita hakuja tolppakoirilta. Meni yllättävän hyvin, tais vaan kerran jäädä ajamaan lampaita Kaisalle mun sijaan, kun päästin sen ohi tasapainon ja lampaat jäikin sitten sopivasti Ansan ja Kaisan väliin. Kompakin pääsi ajamaan ja pyörötarhaan nautiskelemaan. Ajo meni tiukasti liinassa vetämällä, enkä mä osannut antaa sille minkäänlaisia kehotuksia rauhoittua. Ihmettelin hetken miksi sen kanssa tuntuu ettei itsekään ole yhtään lajia harrastunut, mutta sitten muistin, että Ansahan osasi aika monta tokojuttua ennen kuin alettiin paimentaa ja Kompa taas ei osaa vielä yhtäkään käskyä ilman melkoista avustusta. Eli miten siltä nyt olis voinut jotain vaatia. Mutta kuulemma olis voinut ja olis pitänyt, muistetaan sitten seuraavalla kerralla.

Keskiviikkona aloitettiin kilpailutottelevaisuuden alkeet Kompan kanssa. Siis sen, joka ei osaa istua eikä mennä maahan, mutta osaa se kyllä jonkun aikaa odottaa. Mikä taas on hienoinen ihme noin vilkkaalta otukselta. Olin kyllä tosi tyytyväinen sen tekemiseen. Sitä voi pitää treenatessa vapaana, keskittyy niin hyvin muhun. Ja hauskaa sillä on koko ajan. Paitsi silloin kun täytyy pöhistä vähän kaikenlaista, siis aina kun ei olla jotain tekemässä. Mutta uskallan jo julistaa sen sisäsiistiksikin, maanantaina se herätti mut 5.15 ihailemaan kanssaan käpyjä, risuja, lintuja ja tuulen huminaa, hädästä ei mitään tietoa ja siinä sitten kypsyi ajatus, että tästä lähin minä päätän milloin aamulla ulos lähdetään. Ja hyvin on toiminut. Päivällä kuolankin määrä on hiukan vähentynyt ja kerran kun tulin vartin aiemmin kotiin, portin edusta oli täysin kuiva. Ei se siis kamalan kauaa ehdi tuskailemaan ulospääsyn kanssa.

Torstaina käytiin kaupunkikävelyllä koko porukalla. Lähdin kuitenkin hiukan keskustan ulkopuolelle, ettei käy liian hankalaksi. Kun päästään etenemään vauhdilla, niin homma on suorastaan nautittavaa, mutta joku häiriö, kuten vastaantuleva koira tai mopo aiheuttaa kyllä melkoisen kaaoksen hetkeksi. Kompan kanssa pitäisi valmistautua hyvissä ajoin ja se taas aiheuttaa Ansassa paniikin. Onneksi Bondi edes kulkee vakaasti kuin valtamerilaiva eteenpäin.

Perjantaina vietin vappua Paimiossa Erjan ja Tapsan luona, Kaisa ja Joni olivat myös paikalla ja 10 koiraa tuli juttuun lähes kivuttomasti. Eipä ole pitkään aikaan tullut valvottua noin pitkään, mutta mikäs siinä kun oli hyvää seuraa ja ruokaa. Sitten kotona nukkumaan kahden maissa, mutta ilmeisesti on sen verran jo ikää ettei se uni sitten tullutkaan noin outoon aikaan. Ja aamulla ilmeisesti paremmin nukkuneet otukset halusivat huomiota melko normaalisti kuuden maissa. (Ja kukas niistä aamuheräämisistä taas päättikään?)

Tänään kävin katsastamassa kursseiltani tutun ihanan Nero-kultsun, jonka ajattelin viedä näyttelyyn. Yllättävän hyvin kaikki neljä tulivat toimeen, Ansan kanssa jouduin käymään pienen neuvottelun saako Nero liikkua omalla pihallaan ja vielä leikkiä Kompan kanssa, mutta on se vaan niin fiksu tyttö, että meni jakeluun. Ja hyvin Nerokin, siis kultsu!, tajusi pitää etäisyyttä lohikäärmeeseen.

Että sellainen viikko, tekemistä onneksi taas riittää, ettei tartte istua kotona murehtimassa kaikenlaista.