Töissä taas ja työmatka piteni puoleen tuntiin, ketuttaa. Täytyy hommata Kompaa varten luukku oveen ja tarha takapihalle,  elämä on ollut niin helppoa, kun Kompa on saanut mennä ja tulla halujensa mukaan.

Viime viikolla Bondi pääsi tutustumaan valloittavaan pikku-Jekkuun. Ja sitten kähjättiin. Bondista ei aina tiedä viitsiikö pappa alkaa pentuja leikittämään, mutta nyt löytyi kultsuilla yhteinen sävel, vaikka eri sarjoissa painivatkin.




Ansan kanssa ajeltiin lauantaina KKK:n kisoihin ja tehtiin taas kolmen radan verran typeriä virheitä kumpikin. Niistoa en edelleenkään osaa ja siihen kosahti hypäri. Tokalle radalle raahasin jonkun ihan pihalla olevan elukan, joka sitten lähtikin lähdöstä hiippailemaan mun perääni HYPPÄÄMÄTTÄ ekaa estettä, sitten keskityttiinkin vaan tekemään ainakin kontaktit tarkasti. Kolmas rata ihan hirveätä pelastelua ja alun niisto taas pieleen, mutta maalissa kuitenkin kuulin, että ratavirheetön suoritus, vaikka itsellä posket kuumotti häpeästä, kun oli se vaan niin kamala suoritus. Mutta kun on nopea koira, voi radalla tehdä kaikenlaista outoa ihanneajan sisään, tulos -0,04.

Kompa on keskittynyt viime aikoina nukkuessaan oppimiseen. Ja Ansalla taitaa olla hiukan valeraskauden elkeitä, kun seurakin taas kelpaa.