Olipas vilkas joulu, meinasi välillä tulla ihan kiire!

Aattona käytiin Naantalissa kävelemässä ja vahingossa oltiin paikalla joulurauhanjulistuksessa. Paljon ihmisiä ja koiriakin ja Kompa oli tosi hienosti. Iloisesti häntä heilui kaikille. Illalla Bondi ja Kompa pääsivät mammaa moikkaamaan vaikka vilkas, ei-sisäsiisti pentu onkin aika hankala vierailukaveri. Ja myöhemmin koirat saivat avata omat pakettinsa, Bondi on tässä hommassa kyllä ihan pro! Luulisi Ansan olevan tuhoamismestari, (no, pehmeät paketit se varmasti teurastaisikin tehokkaasti) mutta Bondi saa muutamalla repäisyllä auki niin päälliset kuin sisäpussitkin ja sitten mun jo täytyykin käydä pelastamassa sisuksia, jollei ole tarkoitus ihan kaikkea heti nauttia. Kompaa tietysti kiinnosti paperit lahjaa enemmän, eikös lapsia yleensäkin?

Päivänä käytiin kyläilemässä ilman koiria - voitteko kuvitella! - mutta aamulla kävin kuitenkin Ansan ja Bondin kanssa pitemmällä metsälenkillä. Kyllä taas huomasi, että ihan sama varmaan minkälaisissa oloissa kelpie asuu, kunhan se pääsee juoksemaan vapaana edes muutaman kerran viikossa. On se vaan NIIN onnellinen, kun saa kiitää täysillä pitkin metsiä, kallioita ja peltoja. Toki Bondikin juoksentelee, mutta Ansasta näkee miten tärkeä juttu sille on päästä menemään täysillä, ylös, alas, ympäri, ees, taas, ihan mahdotonta menoa. Ja miten ihanan kevyttä sen meno on, tulee itsellekin ihana fiilis.

Ansa ja Bondi pääsivät tapanina kimppalenkille ilman pikkuriesaa, taisivat tykätä. Ansa on kyllä tullut vähän turhan ärhäkäksi pentujen jälkeen, täytyy olla tosi tarkkana sen kanssa. Olin saanut jo melko pieneksi etäisyyden, jolla se vielä kesti vieraita koiria, mutta nyt sen pinna palaa jo viattomasta katseesta parin metrin päästä. Eikä ole mitään sukupuoli- tai ikäseulaa, kaikki saavat tasaisesti osansa. Kurinpalautuksen paikka ja Bondikin käyttäytyy tosi typerästi, en sitten tiedä johtuuko se leikkauksesta vai Ansasta.

Sunnuntaina oli sitten Kelmi-Nallikallion kelpiepäivä ATT:n hallilla. Ohjelmassa tietysti agia ja tällä kertaa myös tutustuttiin saalisvietin käyttöön palkkaamisessa. Ensin ajattelin, ettei vieraan miehen kanssa patukalla leikkiminen ole Ansan juttu, mutta menin kuitenkin kokeilemaan. Aluksi leikin itse ja sitten siirsin patukan ja koiran kouluttajan käteen ja hän jatkoi. Ansa jumitti parikin kertaa totaalisesti, jatkoi sitten kuitenkin kun taas itse leikin. Tarvitsee siis tosi paljon minua tuekseen, tämänhän tietysti jo tiesinkin. Ote oli hyvä, mutta koira ei oikein nauttinut itse saalistamisesta ja opetettua toimintaa tämä taistelu sille onkin. Itselle tuli uutena ajatuksena, että en käytä lelupalkkaa oikein, ainakaan jos ajatellaan nimenomaan saalisvietin käyttöä. Palkkaan kyllä patukalla taistelulla, mutta en anna Ansan voittaa lelua itselleen. Yleensä haluan välttää sen häipymisen omalle paikalleen kesken treenin, mutta saalisvietin käyttöön liittyy juuri tuo, että saa aina palkan itselleen. Toisaalta, Ansalle on palkka jo agi itsessään. En ole koskaan ajatellut, että se juoksisi radalla saalisvietissä, patukkaa mielessään saalistaen, vaikka tietysti esimerkiksi käännöksissä se ei tietenkään olisi haitaksi.

Itse agitreenit meni hienosti, kouluttamassa oli Katja, Vonkaa-siskon omistaja. Tuli pitkästä aikaa sellainen olo, että voishan sitä kuitenkin jatkaa kisaamista, kyllähän me nyt kuitenkin aika paljon osataan, kun vaan keskityn rataan ja ohjaamiseen, enkä laiskottele ja luovuta jo ennakkoon. Ansa osaa kääntyäkin ihan hienosti, kunhan joku vaan ajoissa kertoo mihin ollaan menossa. Tyhmäähän sitä olisi jäädä vaan treenaamaankaan kun en kuitenkaan saa ihan oikeesti treenattua mitään järkevää kun en ole luonteeltani kovin pikkutarkka. Eli me jatketaan kisaamista ja panostetaan taas määrään laadun sijaan, jos ei veikkaa, ei voi voittaa.

Kaikki Kompan sisarukset oli paikalla, kuviakin olisi tietysti voinut ottaa, mutta eihän kaikkea voi muistaa. Alla kuitenkin muutama Tapsan ottama. Kompa ja Naatti-veli jatkoivat pentulaatikossa kesken jäänyttä erimielisyyksien selvittelyä, mahtaakohan ne koskaan leikkiä iloisen sisarellisesti keskenään? Vai onko sisarusten leikki aina tollasta? Entti-veli taas oli oma ihana itsensä, se osaa jo istua paikallaan ja katsoa Noora-ruokinta-automaattiaan, ihanaa, ehkä mekin joskus. (itse asiassa tänään alettiin kovasti opetella paikalla olemista, nami tulee aina kun liike pysähtyy, yleensä kuitenkin hiukan myöhässä eli just kun taas mennään) Vonkaa-siskoa olisi ollut kiva seurata enemmänkin, oli jotenkin niin erinäköinen kuin Kompa, mutta en tiedä mihin kaikki aika taas meni. Itse ainakin olin ihan vauhkona, kelpiemieliala ei ehkä sovi mulle noin moninkertaisena.

Kompa                                                         Naatti ja Kompa

Vonkaa                                                  Kompa

Ja nyt olen pari iltaa nauttinut ihan vaan kotona olosta. Ansa ja Bondikin ovat saaneet hiukan treenailla tokoa, Bondille olisi koe tiedossa helmikuussa, eikä Ansankaan tekeminen ihan mahdottomalta vaikuta, ehkä sekin vielä pääsee kevään aikana VOIvottelemaan.